perjantai 20. lokakuuta 2017

Omenapuiden kesäleikkaus kannattaa


Kirjoitin kaksi vuotta sitten omenapuiden kesäleikkauksesta. Tein silloin ja viime kesänä niin reilut kesäleikkaukset kuin uskalsin, myös viime kevättavella leikkasin. Nyt kahden kesän leikkausten jälkeen voi sanoa, että kesäleikkaus kannattaa. Voihan tämä olla sattumaakin, mutta tuolla seudulla on todella surkea omenavuosi, muutamien kilometrien säteellä puutarhoissa on korkeintaan muutamia omenia. Toki tuo mökin Antonovka on vielä nuori, nyt kai 7-8 v vanha, mutta kyllä oli hieno sato tänäkin kesänä, aivan kuten viime kesänäkin. Viime vuosi oli hyvä omenavuosi, tämä vuosi ei niinkään.

Lainaan tähän tekstiä kahden vuoden takaisesta kirjoituksestani, siitä postauksesta löytyy myös käyttämäni lähteet:

"Kesällä leikatessa ideana on se, että syksyn tullen kaikki lehdissä oleva ravinto ei menekään juuriin (koska oksia on leikattu täydessä lehdessä pois), ja puu kokee niukkojen aikojen koittaneen ja tekee seuraavana kesänä enemmän hedelmiä siementen leviämisen toiveissa. Tämä myös hillitsee vesiversojen muodostumista, niille ei riitä energiaa. Luin myös kotimaisilta sivustoilta, että kesäleikkausta suositellaan Suomessa lähinnä eteläiseen osaan maata ja että paras aika leikata on heinä-elokuun vaihteessa, sitten kun oksiin on muodostunut jo päätysilmut."

Tämä kesä oli niin kylmä ja hitaasti kasvava, että leikkasin omenapuut selvästi elokuun puolella, mutta kahtena viime kesänä olen leikannut puut elokuun alussa. Sato oli hieno tänä kesänä, todella hieno. Yhdestä nuoresta puusta tuo yläkuvan määrä melkein tuplana. Kaikki omenat aivan priimaa, ei madon matoa missään, ei kolhuja, ei mitään muuta kuin puhdasta upeaa omenaa. Olen keittänyt uunihilloa urakalla, sekä sokerilla että ilman. Olen tehnyt neljän kilon satseja, se mahtuu juuri minun isoon uunivuokaan. Lisäksi on syöty uuniomenoita ja kauraomenia, leivottu omenapiirakoita ja vaikka mitä.

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Täytekakku karhunvatukka-omenahillolla


Ihmeiden aika ei ole ohi, olen nimittäin tehnyt (melko) perinteisen täytekakun joka on täytetty hillolla ja kermalla. Olen aina sanonut etten ole perinteisten kermakkujen ystävä, mutta niin se maku muuttuu. Tein tämän kakun mökillä helpoksi makeaksi. Kakkupohja oli minulla valmiina, olin aiemmin tänä vuonna tehnyt useamman kakkupohjan strutsinmunasta ja pakastanut ne. Hillona käytin aiemmin tekemääni karhunvatukka-omenahilloa, joka on kuopuksen lempihillo. Kermaan lisäsin reilusti rahkaa, ja päälle poimin viimeiset karhunvatukat. Niitä tuskin enää kypsyy tässä harmaudessa ja koleudessa. Pakastetun kakkupohjan ja valmiin hillon ansiosta tähän ei montaa minuuttia mökillä aikaa kulunut.


n. 1 dl karhunvatukka-omenahilloa
1½ dl kermaa
250 g maitorahkaa
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

karhunvatukoita

Valmista 4 munan (2 dl strutsinmunaa) sokerikakkupohja laakeaan kakkuvuokaan, tai ota sellainen pakastimesta kuten minä tein. Halkaise kakku kahtia. Täytä halkaistut pinnat reilulla määrällä hilloa. Kakku kostuu tästä hillosta ihan riittävästi, sitä ei tarvitse erikseen kostuttaa. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää rahka ja sokerit joukkoon. levitä vajaa puolet kermavaahdosta kakkupohjan päälle, lisää toinen puolikas hillopuoli kermaa vasten. Levitä loppu vaahdosta kakun päälle ja koristele marjoilla.  Anna maustua ja kostua muutama tunti kylmässä ja nauti hyvästä kakusta. Kuopuksen mielestä huippuhyvää, ja näytti maistuvan muillekin.

lauantai 14. lokakuuta 2017

Paras suppilovahverokastike


Tänään olin sienimetsässä todennäköisesti viimeisen kerran tänä vuonna. Vaihteeksi menin metsään kävellen, yhteensä reissuun kului vajaa pari tuntia, josta ulkoiluun meni reilu tunti. Saaliina oli muutama litra suppiksia, vähän kantarelleja ja vielä kolme torvisientä. Rouskut, ne muutamat jotka näin, olivat jo menneet huonoksi, tatteja ei edes näkynyt, paitsi pari lödjöä punikkitattia. Lampaankääpiä metsät olivat valkoisenaan, mutta nekin ovat jo yliaikaisia ja madonsyömiä. Olin kuitenkin ihan tyytyväinen saaliiseeni, sillä isä oli toivonut suppolovahverokastiketta. Lopuista suppilovahveroista aion keittää hilloa ja kantarellit ja torvisienet menevät huomenna kirkkaaseen sienikeittoon.

Tämän päivän ruoka oli todella yksikertainen ja perinteinen: lihaa, perunaa ja kastiketta. Yksinkertaisuudesta huolimatta sen valmistaminen vaati vähän vaivaa. Hirven jääpaistin laitoin uuniin eilen illalla, ja keitin mausteliemen sille aamulla. Aamupäivän olin metsässä keräämässä sieniä. Perunat nostin märästä savisesta maasta iltapäivällä, ja sen jälkeen keitin ne ja valmistin kastikkeen. Tein myös pienen kastikkeen ei-sienensyöjille: vähän jääpaistin lientä, jauhoa ja kermaa.

Näin yksinkertaiseen ruokaan meni siis aikaa, samassa ajassa olisi varmasti saanut toisenlaisista raaka-aineista visuaalisesti upean ruuan. Mutta aterian vaatimattomasta ulkonäöstä huolimatta en muista milloin viimeksi olisin syönyt näin hyvän aterian. Isän ampuma hirvi, itse kerätyt sienet ja kasvattamat perunat, parempaa ei voisi olla. Tätä on minun ruuanlaitto, ruokaa maasta ja metsästä. Ulkonäöllä ei koreilla, maulla senkin edestä.


n. 1 l suppilovahveroita
nokare voita
1 isohko sipuli tai 2 pientä
1½ rkl vehnäjauhoa
2 dl kermaa
1-1½ dl vettä
1 rkl osterikastiketta
suolaa, pippuria

Pilko sienet pieniksi. Paista niitä pannulla niin kauan, että saat nesteet haihdutettua. Siirrä sienet sivuun ja lisää pannulle vähän voita. Kuullota ihan pieneksi pilkottu sipuli voissa, lisää sienet takaisin pannulle. Lisää vehnäjauho, pyörittele joukkoon ja anna hetken paistua pannulla kuivana. Lisää kerma, huuhdo purkki vedellä ja lisää sekin joukkoon, sekoita hyvin. Kun kastike alkaa saostua. lisää osterikastike ja lisää maun mukaan suolaa ja pippuria. Anna hautua vielä kymmenisen minuuttia välillä sekoittaen. 

Sienikastike syötiin keitettyjen perunoiden ja hirven jääpaistin kanssa, hyvää se olisi ollut sellaisenaankin perunoiden kanssa. Lisänä kyssäkaalia ja porkkanaa tikkuina.

tiistai 10. lokakuuta 2017

Aleksis Kivi ja jäniksenkoipea kastikkeessa


Meidän perheessä lokakuu on ennen kaikkea riistakuukausi. Se kuukausi jolloin ruoka tulee pääasiassa metsästä, on lihaa, sieniä ja marjoja, lisäksi loppusyksyn satoa myös puutarhasta, omenia, juureksia ja viimeisiä marjoja. Lokakuu on ehkä se omavaraisin kuukausi syyskuun ohella. Taitaa nykyään olla epäkorrektia sanoa, että lokakuu on meillä myös se lihaisin kuukausi luonnon kiertokulun takia. Riista- ja teurastuskausi runsaimmillaan.

Lokakuuhun osuu myös Aleksis Kiven päivä, tuon lempikirjailijani syntymäpäivä. Sen lisäksi että Aleksis Kivi oli suuri kirjailija, oli hän myös metsänkävijä ja hankki elantonsa myös metsästämällä. Viime vuonna olin Marttojen riistaruokakurssilla juuri Aleksis Kiven päivänä.

jäniksenjalat (n. 1,1 kg)
Poppamiehen Louisiana-kuivamaustetta

1 sipuli
1 palsternakka
2 porkkanaa
2 varsisellerin vartta
3-4 dl hyvää kientä

1 d kermaa
1 rkl jauhoa
1 rkl hilloa

Mausta jäniksen jalat kuivamausteella, joko valmiilla tai valmista itse sellainen. Grillaa jalkoja kamadossa kymmenisen minuuttia, käännä, ja grillaa kymmenisen minuuttia. Kuori ja viipaloi kasvikset sillä välin ja laita ne haudutuspadan pohjalle.

Siirrä jalat grillistä haudutuspataan kasvisten päälle ja kaada liemi päälle. Anna hautua asetuksella low viitisen tuntia tai pidempään.

Kauho lientä ja kasviksia kattilaan, leikkaa liha paloiksi, suurusta kastike vehnäjauholla, lisää pikkuloraus kermaa ja 1 rkl esim. omena-karhunvatukkahilloa. Keitä kastiketta samalla kun keität perunoita. Lisäksi kasviksia tai vaikka ituja.

Jäniksen jalat saattaisivat kaivata vähän rasvaa jo haudutusvaiheessa, mutta kyllä tätä nälkäänsä söi.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Mustarouskukastike ja iso simpukkapasta


Kävin tällä viikolla ostoksilla Hellassa&Herkussa. Ostoslistalla oli etenkin pastaa ja risottoriisiä koska omat varastot olivat ihan tyhjiä. Huomasin ison simpukkapastan (lumaconi giganti), sen sellaisen joita voi täyttää ja paistaa uunissa, vähän kuin lasagne mutta silti erilainen. Pastaa on kuulemma ollut aina, jotenkin en vaan ole tajunnut sitä.

Löysin vähän mustarouskuja viikonlopun sienestysreissuillani. Mustarousku on ollut ei-suositeltavien rouskujen listalla muutaman vuosikymmenen, mutta viime vuosina se on palautettu listalta takaisin syötävien joukkoon. Tietysti on jokaisen oma asia kelpuuttaako sen syötävien listalle vai ei, eikä sientä edelleenkään suositella pienille lapsille eikä raskaana oleville/raskautta suunnitteleville, ainakaan isoissa määrin. Minulle mustarousku on kuitenkin se rousku, se lapsuuden herkku, josta tehty kastike oli  minusta paras sienikastike. Aavistus lakritsaa ja pähkinää maussa rouskumaisuuden lisäksi. Meillä sienet olivat pääruokana sellaisenaan, ei siis lihan lisukkeena. Muistaakseni äiti teki sienikastikkeet aina maitoon, kermaa käytettiin vain juhlapäivinä. Eli syksyisin/talvisin tavallinen ateria saattoi koostua sipulisesta rouskukastikkeesta ja perunasta, minun kohdalla se tarkoitti paljon kastiketta ja vähän perunaa. 

Meidän perheessä rouskuja ei syö kuin minä. Nyt halusin kokeilla rouskukastiketta näihin isoihin pastasimpukoihin. Kastike sellaisenaan on minulla matka lapsuuteen ja hyviin lapsuuden ruokamuistoihin. Löydän edelleen mustarouskuja silloin tällöin, ja herkuttelen niillä kerran pari vuodessa. Nämä rouskut kasvoivat jättimäisen, hylätyn muurahaispesän läheisyydessä. Tiedättehän, pesä on puolitoista metriä korkea, ja ympäristö on laajalta alueelta aivan tyhjä sammaleesta ja karikkeesta.

Tämä annos on yhdelle:

6-7 isoa simpukkapastaa (80 g)
vettä, suolaa

n. 1-1½ dl ryöpättyjä mustarouskuja
½ sipuli
voita/öljyä
suolaa, pippuria myllystä
2 rkl kermaa
1-1½ dl maitoa 

parmesania

Keitä pastaa puolet suositellusta keittoajasta hyvin suolatussa vedessä. Valmista sillä välin kastike: käytä ryöpättyä sieniä (pilkotut sienet keitetään 10 minuuttia runsaassa vedessä, huudellaan kylmässä vedessä). Kuori ja pilko sipuli, kuullota sitä pannulla. Lisää sienet, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää kermamaito ja anna hautua 5-10 minuuttia. 

Täytä esikypsytetty simpukkapasta kastikkeella ja ripottele parmesania päälle. Paista n. 15-18 minuuttia 175 asteessa. 

perjantai 6. lokakuuta 2017

Karhunvatukka-omenahillo


Minä sain joku vuosi sitten Kielometsästä karhunvatukan taimen. Ensimmäisenä talvena jänikset söivät sen melko pieneksi, mutta suojattuna siitä kasvoi hetkessä iso ja korkea pensas. Tänä vuonna kukinta oli huima, pensas oli ihan valkoisena melkein maasta yli kahden metrin korkeuteen. Kylmänä kesänä olen ollut huolissaan että ehtiikö marjat kypsäksi asti, mutta kyllä niitä on ehtinyt kypsyä paljonkin. Suurin osa on syöty ihan sellaisenaan, mutta vähän käytin hilloonkin.


Viime vuoden lempikeittokirjassani, Gill Mellerin Gather-kirjassa oli hilloresepti johon tuli karhunvatukkaa ja englantilaista Crab apple -villiomenaa. En tiedä mikä meillä lähinnä vastaisi sitä, mutta koska Antonovkaa tulee tänäkin vuonna mukavasti, ajattelin tehdä marmeladin siitä. Ohje on yksinkertainen, mutta ihan erilainen kuin mitä olen koskaan tehnyt. Kyllä on loistava resepti, ei muuta voi sanoa. Muutin tässä sokerin määrää ja laatua, alkuperäisessä ohjeessa oli 375 g tavallista sokeria 500 ml mehua kohti. Marjat ilmoitettiin 2-3 kourallisena, minä laitoin tähän käyttämäni määrän deseinä.

2 kg omenaa (Antonovka)
4 dl karhunvatukkaa
n. 2 l vettä tai tarpeen mukaan
vajaa 3 pakettia Dansukkerin hillo-marmeladisokeria (330 g/pkt)

Pilko omenat, kuoret eikä siemenkodat haittaa seassa. Laita omenat ja marjat isoon kattilaan, lisää vettä niin että kaikki peittyy. Minulla meni vettä vähän yli 2 l. Huomaa että omenat alkavat nousta veden kanssa, eli älä turhaan lisää liian paljon vettä. Keitä hyvällä lämmöllä vajaa puolisen tuntia, minä painelin varovasti omenoita veden alle muutaman kerran. Siivilöi seos siivilässä sideharson läpi. Anna nesteen valua ihan rauhassa parisen tuntia, näin saat kirkkaan hyytelön.

Mittaa neste puhtaaseen kattilaan, ja lisää sokeri (ohjeen mukaan, nyt yksi paketti litraa kohti). Minä käytin hillo-ja marmeladisokeria, keitin marmeladia kymmenisen minuuttia ja siitä tuli juuri hyvää. Jos haluat käyttää tavallista sokeria, käytä sokeria enemmän, ja keitä riittävän kauan. Kuori mahdollinen vaahto pois ja purkita steriileihin purkkeihin. Anna jäähtyä yön yli ja siirrä purkit kylmään.  

Tämä hillo on yksi tämän syksyn iloisimpia onnistumisia, marmeladi on niin hienon makuista! Hyvää jogurtissa, paahtoleivällä, juuston kanssa, varmasti sopii riistalle ja kanalle, ja voisin käyttää kääretorttuun tai kakunkin täytteeksi. Upea hillo!



tiistai 3. lokakuuta 2017

Limanuljaska sitruunarisotossa


Limanuljaska on nimestä huolimatta hyvä syötävä sieni. Se on helppo tunnistaa mm. sitruunankeltaisesta jalan tyviosasta. Sieni on aavistuksen työläs kerättävä ja se kannattaa nylkeä jo metsässä. Minä halkaisen sienen keskeltä kahtia ja samalla limainen pintakelmu on helppo irrottaa. Sieni kannattaa kerätä omaan pussiin sillä se värjää muut sienet (ja korin) mustaksi.


Sieni on miedon ja miellyttävän makuinen. Joidenkin mielestä se kuulemma maistuu liian happamalta, mutta minusta sen maku on pelkästään miellyttävä. Minä paistoin pilkotut sienet voissa pannulla, maustoin suolalla ja pippurilla. Hyvää sellaisenaan, hyvää risotossa ja ehkä parasta voileipägrillissä kuumennetussa kerrosleivässä Jukolan cheddarin kanssa. 

Risoton tein kahdelle, tästä jäi vähän yli.

1 sipuli 
voita
2 dl risottoriisiä
1 sitruuna
n. 5½ dl hyvää lientä
riittävästi parmesanjuustoa raastettuna
suolaa ja pippuria

voita
limanuljaskaa
suolaa, pippuria

Kuori ja pilko sipuli. Kuullota sipuli voissa, lisää myös risottoriisi ja raastettua sitruunankuorta. Purista puolikkaan sitruunan mehu riisin päälle (tai koko sitruunan). Lisää kiehuvaa lientä vähä kerrallaan, anna edellisen liemen imeytyä ennen uuden erän lisäämistä. Kun riisi alkaa olla sopivan kypsää, raasta joukkoon sopivasti parmesania. Tarkista suola ja rouhi vähän pippuria.

Paista pilkotut sienet voissa kypsäksi, lisää suola ja pippuri. Maistele vähän pannulla, ja lisää sopivasti risoton joukkoon.

Sitruunarisotto jyräsi ehkä aavistuksen sienen maun yli, mutta hyvää oli. Ensi kerralla teen ehka tavallisen risoton ilman sitruunaa.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Paistettu herkkutatti (täydellinen)

Tässä osa viikonlopun sienisaaliista

Joskus (melkein aina) yksinkertainen ruoka on parasta. Mitä yksinkertaisempaa, sen parempaa. Tätä iltapalaa on yksinkertaisuuden kategoriassa vaikea ylittää, enkä nopeasti keksi, että mikä olisi ollut parempi iltapala puuhakkaan mökkipäivän päätteeksi. 

Löysin tänään sieniretkellä ihan täydellisen herkkutatin. Sellainen kiinteä ja täysin madoton ja silti suht iso. Uskomaton löytö lokakuulle. Eilen olin jo auringonnousun aikaan metsässä, tänään menin vähän myöhemmin. Saaliina oli sopivasti kantarelleja, vähän suppiksia ja lampaankääpiä (lahjoitin pois), pussillinen sikurirouskuja, toinen limanuljaskaa, yhden kastikkeen verran mustarouskuja ja reilusti karvarouskuja sekä muutama haaparousku. Ja ehkä sellainen 100 hirvikärpästä. Tänään oli lähellä etten lähtenyt kesken reissua metsästä pois. Onnistuin myös kaatumaan pyörällä ja rikkomaan hyvän ämpärin. Mutta hyvä viikonloppu silti. 

voita
1 herkkutatti
sormisuolaa

Laita voita pannulle. Viipaloi herkkutatti n. 3-4 mm paksuisiksi suikaleiksi. Paista kuumalla pannulla kummaltakin puolelta niin, että saat hyvän ruskean pinnan. Ripottele suolaa päälle ja nauti sellaisenaan.

maanantai 25. syyskuuta 2017

Tex-mex-salaatti hirvestä


Tämä postaus ei varsinaisesti ole resepti, tai ainakaan ei ole tehty resepti edellä. Kirjoitan ihan siitä ilosta, kuinka joskus pieni asia johtaa toisiin pieniin asioihin. Eilen piti grillata spagettikurpitsa josta oli tarkoitus tehdä eilinen ruoka. Ajattelin, että olisi hölmöä virittää kamado pelkkästään yhtä kesäkurpitsaa varten. Tutkin pakastinta, ja löysin hyvä pienen hirvenpalan, joka valmistuisi samalla, hienoa. No vieläkin ritilälle mahtuisi hyvin grillattavaa. Niinpä sitten täytin lopun tilan juureksilla, jotka jätin kypsymään niin pitkään kuin lämpoä riitti.

Tiedossa oli siis sunnuntain ruoka, maanantaille nopea salaatti lihasta, ja vielä sosekeiton pohja, josta saa muutaman hyvän työlounaan. Nopeaa ruuanlaittoa moneksi kerraksi yhdestä grillaamisesta. Ja tulipahan lämpöenergia käytettyä tehokkaasti hyödyksi, tavallaan (energia)hävikistä herkuksi tämäkin.


hyvä pala hirveä
hyvää kuivamausteseosta, kuten Poppamiehen Mexican rub

rapeaa salaattia
kurkkua
maissia
avokadoa
nachoja
limeä
korianteria

hapankermaa

Mausta liha reilusti mausteilla, sokerilla ja suolalla, käytä joko valmista rubia, tai valmista se itse. Grillaa liha maun mukaan, minä kypsensin sen nyt kamadossa 68-asteiseksi, aikaa meni tuolle paksulle palalle n. 45 min. Anna lihan tekeytyä foliossa hyvä tovi, tai vaikka seuraavaan päivään (jääkaapissa).

Valmista salaattipohja sellaisena kuin haluat tai sattuu aineksia olemaan. Leikkaa liha pieniksi suikaleiksi, ja nosta salaatin päälle. Lisää limen lohkot ja korianteri salaatin päälle, tai tarjoile erikseen. Lisäksi vielä hapankermaa, ja helppo kaikille maistuva salaatti on valmis. Ja minä nautin hektisen työpäivän jälkeen, että maukas ruoka valmistui helposti ja nopeasti.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Spagettikurpitsa kamadosta jauhelihavuokaan


Kurpistasato ei päätä huimaa tänäkään vuonna. Yksi iso hokkaido, toinen pienempi, muutamia muita pieniä kurpitsoja, jotka ovat ihan vihreitä vielä. Muutamia kesäkurpitsoja: Firenzen pitkä on huippu kesäkurpitsa, mutta ei samalla tavalla satoisa kuin tavalliset keräkurpitsat. Mutta yksi on menestynyt erinomaisesti tänä vuonna, ja se on spagettikurpitsa. Sitä riittää marmeladiin ja ruokiin vaikka millä mitalla, ja sitä voi viedä tuliaisiksikin. Halla on purrut jo lehtiin (alin kuva), mutta kurpitsat odottavat vielä sadonkorjuuta.

Minä olen aiemmin keittänyt tai paahtanut uunissa spagettikurpitsan. En muista onko aiemmin ollut samaa lajiketta, mutta täytyy sanoa että näin tehden tuli ihan ylivertainen hyvä kurpitsa, maukas eikä yhtään vetinen. Koska grillasin sen leikkauspinta alaspäin kurpitsa ei jäänyt yhtään vetiseksi, lisäksi se sai upeaa savun makua grillistä, eli nyt sekä rakenne että maku oli kohdillaan. Jos valmistan kurpitsaa ruuaksi, aion todellakin tehdä jatkossa näin.


1 iso spagettikurpitsa
n. 2 tl öljyä

1 iso sipuli
voita/öljyä
500 g hyvää naudan jauhelihaa (kyyttöä tällä kertaa)
1 rkl paprikajauhetta
musta- ja valkopippuria
2 tl kuivattua timjamia
chiliä, cayennepippuria
2 tl suolaa

100 g hyvää cheddaria (esim. Jukolan juusto)
1 dl kermaa
2 dl maitoa
2 munaa

Halkaise spagettikurpitsa ja poista siemenet. Voitele halkaistu pinta öljyllä. Laita kurpitsan puolikkaat n. 180-200 asteiseen (kamado-)grilliin. Grillaa n. 40 minuuttia halkaistu puoli alaspäin. Tarkista että kurpitsa on pehmeä kauttaaltaan ja nosta pois grillistä.

Silppua sipuli ja kuullota se pannulla. Ruskista jauheliha, mausta ja suolaa se reilusti, käytä mausteita oman maun mukaan, minulla oli nyt noin.

Irrota kurpitsan spagettimainen sisus kulhoon. Sekoita sipuli ja jauheliha joukkoon ja kaada seos vuokaan. Raasta juusto ja ripottele se laatikon päälle. Painele sitä vähän täytteen sisäänkin. Sekoita kerma, maito ja munat, kaada päälle.  Paista vuokaa n. 25 minuuttia 200 asteessa. Anna vetäytyä hetki.

Upea yksinkertainen ruoka, jossa kasvikset tulevat syötyä huomaamatta. Maistui hyvin (paitsi kuopukselle juuri ja juuri), esikoinen totesi että ottaen huomioon mitä tässä on, tämä on yllättävän hyvää.

Pikkuinen hokkaido spagettikurpitsojen ympäröimänä

lauantai 23. syyskuuta 2017

Nappirouskut itämaisessa etikkaliemessä


Tänä vuonna on hyvä sienisato, ja ennen kaikkea se on monipuolinen. Rouskuja olen kerännyt enemmän kuin vuosiin, tai ehkä enemmän kuin koskaan. Säilön rouskut yleensä suolasieniksi, ryöppään sen vähä/paljon kerrallaan mitä niitä tulee ja suolaan. Löysin pieniäkin rouskuja sen verran, että tein pienen määrän nappirouskuja. Suurin osa on karvarouskuja, seassa on muutana kangasrouskukin. Kokeilin itämaista makumaailmaa tällä kertaa, ja voin tehdä kyllä toistekin. Tästä määrästä tuli tuollainen pikkupurkillinen.

n. 2-3 dl nappirouskuja
1 dl etikkaa
1,25 dl vettä
½ dl sokeria
pieni pala inkivääriä
1 tähtianis (puolikas ehkä riittäisi)
pieni pala kanelitankoa
1 tl korianterin siemeniä
½ tl suolaa

Ryöppää pikkuiset rouskut keittämällä niitä viitisen minuuttia, huuhtele kylmällä vedellä. Keitä maustelientä niin, että sokeri sulaa sinne. Laita sienet puhtaaseen (steriloituun) purkkiin ja kaada kuuma mausteliemi päälle. Jos haluat vahvempaa makua, jätä mausteet liemeen, mutta jos haluat miedompia sieniä, käytä liemi siivilöitynä. Sulje kansi ja anna maustau jääkaapissa vähintään muutama päivä. 

Sopii hyvin aasialaisen ruuan ja lihan lisukkeeksi, tai vaikka hodareihin nakkien sijaan/lisäksi.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Sikurirouskupiirakka ja sienijuttua


Minä olen hyvin perinteinen ja arka sienestäjä. Olen kulkenut lapsesta saakka sienimetsällä äidin kanssa, joka oli tarkka sienestäjä. Vain hyvin tuttuja sieniä, ei valkoista, ei niitä joita voi sekoittaa muihin. Niinpä minäkin olen poiminut vuosikymmeniä vain muutamia tuttuja sieniä. Rouskuista haapa, kangas ja karva, nykyisin taas mustakin. Tateista herkku ja voi, punikkitatit tunnen mutten poimi. Kantarellit ja mustat torvisienet. Suppikset tunnen mutten niitäkään poimi, paitsi joskus muille annettaviksi. Lampaankäävät ja orakkaat. Siinä on tainnut olla koko aikuisikäni lajikirjo viime vuoteen saakka, vaikka paljon muita sieniä tunnenkin.

Viime vuonna päätin, että opettelen joka vuosi yhden uuden sienen ja otan sen käyttöön. Minulla tämä on pitkä prosessi, tutkin sienikirjoja paljon (vuosia) etukäteen, katson netistä kuvia ja ennen kaikkea luen Suomen sieniseuran FB-sivuja ahkerasti. Sama sieni on niin eri näköinen eri ikäisenä, eri vuotena ja erilaisessa metsässä. Siksi haluan olla täysin varma tuntomerkeistä, ennen kuin alan kerätä sientä syötäväksi.

Viime vuonna oli kohtuullinen sienivuosi, ja uutena lajina aloin kerätä sikurirouskua. Samana vuonna tuli toinenkin uusi laji, nimittäin mustavahakas. Niitä löysin tasan kaksi, enkä ole vielä löytänyt valitettavasti enempää, ihana sieni. Tänä vuonna minulle uutena sienenä tuli kehnäsieni ja limanuljaska. Ja tunnistin myös kangaspalsamirouskun puolukkametsässä.

Olen siis tuplannut tavoitteeni, toisaalta tiedän että edessä on huonojakin sienivuosia, eli ei haittaa jos joku vuosi jää välistä. Ensi vuonna ajattelin alkaa tutustua haperoihin. Tunnistan jo varmasti kangas- ja keltahaperon, ja kumpaakin kasvaa sienimaastoissani joten niistä voisi aloittaa. 

Sikurirouskut olen pääasiassa kuivannut. Tein myös kokonaisista rouskuista sienipiirakan. Juju tässä piirakassa on käyttää kokonaisia lakkeja, piirakka sinänsä voi olla millainen tahansa.
Lempitäyte, esim tuo juustoinen, tai sitten vaikka vain kermaviiliä ja munaa, suolaa ja pippuria.
Sikurirouskuja. Paista lakit ensin vähän aikaa pannulla voissa, nostele piirakan päälle. Paista n. 200 asteessa uunissa n. 35 minuuttia.

Hyvä ja maukas piirakka, hienolla tavalla erilainen kuin perinteiset kantarelli- ja suppispiirakat. Ihana aromikas sieni.

Kuivattuja sikurirouskuja ja herkkutatteja + ämpärillinen rouskuja suolassa

lauantai 16. syyskuuta 2017

Puolukkahyytelö kahdella tapaa


Blogista löytyy aikaisempikin ohje puolukkahyytelölle. Nyt poimin vajaa 7 litraa puolukoita, jotka eivät olleet ihan kypsiä (osa kyllä syötiin sellaisenaan). Mehuksi en ehkä olisi uskaltanut keittää, se on ikävää jos mehu jämähtää hyytelöksi pulloon (eihän minulla mutta jollain muulla voisi käydä niin...), ja toisaalta puolukoiden putsaaminenkaan ei innostanut. Niinpä sitten päätin keittää marjat hyytelöksi. Tuosta määrästä sain vajaa kolme litraa mehua, joista suurimman osan keitin perinteiseksi hyytelöksi paahtoleivälle, jäätelölle ja muihin jälkiruokiin, ja loput maustoin yrteillä lihalle sopivaksi:

Keitä aavistuksen raaoista puolukoista höyrymehu ilman sokeria. Valuta mehu suoraan isoon kattilaan, sitä ei tarvitse vahtia, ja toisaalta se ei turhaan haudu mehumaijassa. 

1½ l puolukkamehua
1 kg hillosokeria

Mittaa mehu ja sokeri kattilaan. Keitä hiljalleen n. vartin verran, tai kunnes tippa mehua hyytyy lautaselle laitettaessa. Purkita mehu puhtaisiin, steriloituihin purkkeihin (n. 110 astetta vähintään puoli tuntia). Täytä purkki piripintaan, ja kierrä kansi tiiviisti kiinni. Kansia olen keittänyt vedessä vähintään vartin verran. Sterilointiohjeet ovat vähän ylimalkaiset, mutta aika huoleton sitä voi kaupunkiolosuhteissa nykyään olla. 


Lopun mehun keitin lihan kanssa tarjottavaksi. Lisäsin mehun joukkoon rosmariinia ja timjamia, niistä tuli voimakas metsäinen lisämaku puolukkahyytelöön. Kaupan yrttejä voi ehkä laittaa enemmän, mutta pihalla kasvaneissa omissa yrteissä on erityisesti tänä vuonna hyvin paljon makua ja voimaa.

8 dl puolukkamehua
330 g hillo- ja marmeladisokeria
2 oksa rosmariinia
3 oksaa timjamia

Laita mehu, sokeri ja yrtit kattilaan. Keitä n. vartin verran, poista yrtit ja purkita hillo pieniin purkkeihin kuten yllä. Upea maku!

maanantai 11. syyskuuta 2017

Hernekeittoa isosti


Eilen oli kiva päivä. Pitkään jatkunut sade taukosi yhdeksi päiväksi juuri sopivasti kun mökille päin tuli kuuden hengen luolametsästäjien porukka, ja perheen miehet päälle. Metsästäjät saapuivat matkan päästä, ja mies oli luvannut että saavat ruokaa mökillä puolessa välissä päivää. Mies oli ehdottanut hernekeittoa, minä valmiita voileipiä lisäksi, ja isä (vai minä?) ehdotti vielä bonuksena kantarellikeittoa, koska kantarelleja oli löytynyt mukavasti. Minä kävin viikonloppuna kumpanakin päivänä auringonnousun aikaan metsässä, lauantaina sääennustuksen takia ja sunnuntaina ihan siksi että ehdin enemmän, saaliina upeasti sieniä ja 7 l hyytelöpuolukkaa.

Hernekeitto yön yli hauduttuaan

Keitin isoimman hernekeiton mitä olen tähän mennessä tehnyt. Käytin haudutuspataa hyväksi, minun iso crock-pot oli ääriään myöten täynnä, ja loppu keittäminen tapahtui 10 l kattilassa, samoin herneiden turvottaminen. Löysin pakastimesta vielä savupeuraa, toki mikä tahansa muukin savuliha käy hyvin. Tämä liha on rasvatonta ja mielettömän hyvää. Teimme esikoisen kanssa leivät valmiiksi, ruisleivän päälle oivariinia, juustoa sekä osaan vielä metukkaa tai gotleria.

Pöydässä oli 11 henkeä (tai tavallaan 10, sillä kuopus ei syö hernekeittoa eikä sieniä), lisänä joku litra sienikeittoa, ja soppa riitti hyvin. Siitä jäi jäljelle perheelle vielä noin yksi ateria ja isälle ehkä kaksi annosta. Monissa ohjeissa lukee, että 500 g kuivattuja herneitä on sopiva annos kymmenelle hengelle, mutta sanoisin ettei se ihan päde silloin kun pöydän ääressä on aikaisin aamulla herännyttä rankkaa päivää tekevää porukkaa.

1,3 kg kuivattuja herneitä
paljon vettä

3 sipulia
3 tl meiramia
1-2 tl valkopippuria
2 l vettä
800 g savupeuraa

200 g vasan savupeuraa
suolaa (1-2 rkl)
vettä

Laita herneet likoamaan runsaaseen veteen aamupäivällä päivää ennen kuin hernekeitto syödään, käytä joko 10 l kattilaa tai vaikka ämpäriä. Siirrä turvonneet herneet haudutuspataan illalla, ne mahtuvat isoon haudutuspataan juuri ja juuri. Lisää pilkottu sipuli, mausteet ja vettä n. 2 l, tai minkä verran mahtuu. Anna hautua muutama tunti, ja lisää vielä savupeura pieneksi pilkottuna. Anna hautua haudutuspadassa aamuun saakka asetuksella low, tämä hautui lihan lisäyksestä 12 h.

Kaada aamupäivällä keskeneräinen hernesoppa 10 l kattilaan, lisää vielä vähän hyvää savupeuraa pilkottuna ja vettä parisen litraa. Veden määrää ei voi sanoa tarkasti, sillä se riippuu haudutusajasta. Anna keiton hautua ihan hiljaisella lämmöllä pari tuntia tai tarpeen mukaan, lisää vettä jos aika venyy vähän pidemmäksi. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa, sillä sen määrä riippuu lihan suolaisuudesta. Muista hämmentää pohjaa myöten säännöllisesti. Soppa kannattaa jättää vähän luirummaksi kuin normaalisti, ainakin jos se syödään ulkona viileässä syyssäässä (nyt se oli kattilassa juuri sopivaa, mutta mielestäni muuttui lautasella nopeasti vähän liian paksuksi). Tarjoile pilkotun sipulin (niitä oli 4 ja melkein kaikki meni) ja sinapin kanssa. Lisäksi ruisleipiä ja juomaksi vichyä, nollakaljaa  tai cokista.

Hernekeitto, tuo esteettisyyden huippu, valmiina

Päälle porokahvit, suklaakakkua ja Kahvelon salaisella reseptillä tehtyä superpähkinää. Tarjoilut voittivat kuulemma sen normaalin ulkoilmakylmän einespitsan.

lauantai 9. syyskuuta 2017

Tattirisotto pakastetuista herkkutateista


Blogista löytyy monia risotto-ohjeita (se kasaririsottokin löytyy), mutta halusin kirjata tämän ylös vielä tattiaikaan (vai menikö se jo?) muistutukseksi, että tatteja voi pakastaa sellaisenaan, ilman että ne ensin haudutetaan lötköiksi. Käytännössä ohje on melkein sama kuin tuon herkkutattirisoton tuoreista tateista.

Minusta paras tapa säilöä tatit on kuivata ne. Hyvin kuivattuna tatit säilyvät monta vuotta, joten runsas herkkutattisato kantaa tatittomien vuosien yli. Pidän erityisesti siitä mausta mikä tulee kuivattuihin tatteihin, se on minusta aavistuksen erilainen kuin tuoreena.

Heti toiseksi paras tapa säilöä tatit on pakastaa ne viipaloituina tuoreeltaan. Minä viipaloin tatit ohuiksi suikaleiksi ja pakastan ohuena levynä, muutama kerros korkeintaan, isossa pakastuspussissa. Siitä on helppo taittaa sen verran kuin kerrallaan tarvitsee, eikä tilaakaan mene kauhean paljoa. 

voita
1 pieni (puna)sipuli
1 dl hyvää risottoriisiä
1 rkl hyvää kuivaa balsamicoa
n. 3 dl tattilientä
parmesania raastettuna
suolaa tarvittaessa

pakastettuja herkkutatteja
voita
suolaa

Valmista risotto: kuullota sipuli voissa, lisää riisi ja hetken päästä balsamico. Ala lisätä kiehuvan kuumaa tattilientä vähän kerrallaan niin kauan kuin riisi imee nestettä itseensä, riisissä saa olla pieni purutuntuma. Lisää vähän raastettua parmesania, anna juuston sulaa risoton sekaan. Tarkista suola.

Samaan aikaan paista jäiset herkkutatit rapeiksi pannulla. Lisää paistetut sienet risoton päälle ja nauti heti.

Tattirisotto on minulla ehkä yleisin etäpäivän lounas. Siitäkin minulle naurettiin, saattaa kuulemma olla aavistuksen erilaiset etäpäivien lounaat kuin kollegoillani.