sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Louhisaaren sorbetti

Louhisaaren juoma on ollut yksi suosikkijuomistani jo pitkään. Ensimmäisen kerran sain sitä joskus 90-luvun alkupuolella opiskelijabileissä lantrinkina. Oi miltä herkulta se maistuikaan kaikkien halpojen viinien ja itsetehtyjen oluiden jälkeen. Minä olen tehnyt juomaa sillä "ei-niin-oikealla" reseptillä, eli sitruunahapon kanssa. Ymmärtääkseni oikea Louhisaaren juomahan on käyttämällä tehtyä simaa, jossa on mustaherukan lehtiä joukossa. Se on vielä kokeiltavana, ehkä ensi keväänä.

Minä olen ottanut tämän reseptin joskus vuosia sitten Kodin Kuvalehdesta, sen tarkempaa viitettä minulla ei ole. Juoman teen seuraavasti:

5 l mustaherukan lehtiä
5 l kiehuvaa vettä
50 g sitruunahappoa (apteekista)
500 g sokeria

Laita huuhdellut lehdet isoon kattilaan ja lisää päälle kiehuva vesi. Anna jäähtyä, lisää sitruunahappo ja jätä kattila huoneenlämpöön yön yli. Seuraavana päivänä siivilöi lehdet pois ja lisää sokeri. Minä teen keväisin satsin kaksi ja pakastan juoman, sekä isommissa erissä että jääpalakuutioina. Viimeksi mainittuja on mukava heittää kesällä veden tai vichyn sekaan makua antamaan. Meillä tätä juomaa on tarjottu myös perhejuhlissa spriten ja/tai vichyn kanssa tervetuliaismaljana, ja siitä on tehty monenlaisia juomasekoituksia. Ihan parhaita booliaineksia ja hyvää kirkkaiden juomien lantraamiseen, suosittelen.

Nyt halusin kokeilla sorbettia Louhisaaren juomasta, liekö helteet iskeneet ajatuksen mieleeni. Minä tutkailin ikivanhaa, ilmeisesti Skotlannista ostamaami Ices & Sorbets-kirjaa (Gourmet cookshelf-sarja, edited by Sonia Allison) ja sieltä otin shampanjasorbetin ohjeen, jota mukaellen tein tämän. Perusidea sorbeteissa on tehdä jäinen herkku sokerisiirapista, mehu(i)sta/marjasoseesta ja vatkatuista munanvalkuiaista. Minulla on kämänen Phillipsin jäätelökone, kyllä sillä pärjää, vaikka haaveissa muuta onkin. Hyvin sorbetti onnistui näinkin:

2½ dl sokeria
2½ dl vettä
5 dl Louhisaaren juomaa
2 munavalkuaista vaahdotettuna

Keitä vettä ja sokeria kymmenisen minuuttia hiljalleen, jäähdytä kylmäksi. Lisää Louhisaaren juoma joukkoon ja kaada jäätelökoneeseen. Noin puolen tunnin päästä tuolla koneella neste oli jäähtynyt jähmeäksi ja vatkasin joukkoon valmiiksi vaahdotetut valkuaiset. Annoin jäätelökoneen käydä vielä hetken, jonka jälkeen laitoin seoksen pakastimeen jäätymään lisää.  Tämä oli melko makeaa, ensi kerralla laitan vähemmän sokeria, koska juoma itsessään on jo aika sokerista.

Parasta sorbettia ikinä!!!

7 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Kaunis kuva sinulla! Täällä Tour de Francen päättymistunnelmat:)

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitos kehuista, ihana iltapäivän aurinko saa ihmeitä aikaan. Ja vihdoinkin satoa pursuava palsta: kukkapenkit ovat parhaimmillaan ja tänään toin sieltä ison repullisen ruokaa ja kukkakimpun tullessani.

Jenkka kirjoitti...

Tuleeko tosta niin vahvaa että se kannattaa laimentaa? Aion tehdä, ostin just sitruunahapon :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Yleensä laimennan 1:2 tai 1:3, vähän riippuu mihin laimennan. Minä olen aina tehnyt kevään ensimmäisistä tuoreista lehdistä, eli en varmaksi osaa sanoa kuinka vahvaa tulee näistä myöhäiskesän lehdistä.

sauvajyvänen kirjoitti...

Tarkennan vielä tuota laimennusjuttua, eli noin laimennan silloin, jos itse juoma on päätarkoituksena, esim. tervetuliaismaljoissa. Jos käytän boolissa, raikkaana janojuomana tai muuten vaan juomasekoituksissa, voin laimentaa paljonkin enemmän.

Jenkka kirjoitti...

Tein juomaa tänään: i-ha-naa! Luulen että juoma menee sellaisenaan ennen kuin ehtisin tehdä siitä edes sorbettia. Yksi pullo menee tuliaisiksi mökkisynttäreille! :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiva että tykkäsit! Eikö olekin mielettömän hyvää?! Sitten vaan uutta satsia tulemaan niin etä riittää talveksikin.