maanantai 25. heinäkuuta 2011

Ruukkupuutarhan kuulumisia

Iso chili
Serrano
Fish Pepper
Minulta kysyttiin että mitä kuuluu chileille (terveisiä Ruotsiin!). Chilejä tulee, ei ihan huippuvuosien veroisesti, mutta hyvin kuitenkin. Tänä vuonna en poikkeuksellisesti laittanut kuin kolmea lajiketta, sitä aikaisemmin mainittua Iso chiliä sekä Serranoa ja Fish Pepperiä. Iso chili tuottaa taas hyvin chilejä, joten talven salsat ja guacamolet on turvattu. Serranot tuottavat satoa kohtuudella, tänä vuonna iso osa taitaa ehtiä kypsyä jo pensaissa, johtuu ilmeisesti vain kohtuullisesta kukinnasta. Serranotkin on varattu jatkokäsittelyyn, siitä myöhemmin. Fish Pepper kasvaa toista kertaa, ja tämä kasvatus taitaa jäädä viimeiseksi. Jostain syystä en saa niistä kunnon satoa, kuten en saanut viime vuonnakaan. Tai voinhan minä kasvattaa niitä ihan siitä silkasta ilosta että lehtien sytoplasmista periytymistä on kiva seurata. Chilissä itsessään ei ole moittimista, hyvää on ruuissa ja salaateissa, sato vaan on kovin pieni, ja itävyys ainakin tuossa satsissa kehno.

Vsemmalla Riesentrause, oikealla varkaasta tullut Sun Gold
Tomaatteja on tulossa, mutta ei mitään huippusatoa (keskinkertaisesti siis!). Tänä vuonna minulla oli kokeilussa montaa erilaista lajiketta, mutta yhtään en ole vielä päässyt maistamaan. Tiedän että muiden puutarhoissa on tomaatteja syöty jo pitkään, mutta ei vaan meillä. Ensimmäiset tosin ovat alkaneet punertaa, eli ehkä parin viikon päästä pääsemme mekin maistelemaan ensimmäisiä tomaatteja. Voyage kasvaa juuri niin hauskan näköiseksi kuin oli odotettavissa, mutta huonon itämisprosentin ja vain muutaman tomaatin/kasvi takia taitaa jäädä tämän yhden vuoden kokeiluksi. Jos vaan olisi se kasvihuone.


Edessä Voyage, takana Isis

Pinaatti
 Ja lopuksi saanko sanoa ruman sanan? (sanoin jo!) Kylvin sen samperin pinaatin uudestaan, ja mitä se ryökäle tekee? Puskee kukkavanaa suoraan siemenestä. Jepujee, ei syödä pinaattia tänä vuonna, ei väkisin (kuvakin tärähti koska kädet vapisivat kun otti niin päähän). Käytetään sitten punajuuren naatit pinaatin sijaan viimeistä lehteä myöten. Siitä tulikin mieleen hauska juttu jenkeistä Farmers marketilta. Olin ostanut jo ison määrän vihanneksia, hedelmiä ja kukkia ja kädet pursusivat kasseja. Näin vielä ihania punajuuria ja pyysin myyjää irrottamaan naatit, jotta saisin ne punajuuret tungettua pussiin persikoiden ja maissien sekaan. Oli pakko reagoida nopeasti kun myyjä oli heittämässä punajuuria roskiin. Näin minulle selvisi että punajuuren naattejakin voi käyttää oivasti vaikka mihin.


Näitä syödään joka päivä




2 kommenttia:

Jenkka kirjoitti...

Kiva seurata tätä! Se sulta saamani Voyage on tehnyt mulla vasta yhden raakileen. Tigerellassa näkyy jo raidat vaikka vihreä onkin. Niitä on hauskaa seurata! Vähemmän mulle tulee tomaatteja kun sulle, ehkä ensi vuonna paremmin :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Hauska, nyt vasta tajusin kuka olet :) Joo se sinun Voyage olikin sellainen pikkuraasu, joka jostain muusta lajista olisi lentänyt kompostiin, mutta säälistä jätin tuon kasvamaan, kun itävyys oli niin huono.