maanantai 12. syyskuuta 2011

Mustatorvisienikeitto

Yleensä vältän ruuanlaitossa kaikkea, mikä ei ole pelkkä raaka-ainetta, siis sellaisia aineksia joista ei itse oikeasti tiedä että mitä niissä on. Mutta aina on poikkeus, joka vahvistaa säännön, joskus toinenkin. Minulla se poikkeus on mustatorvisienikeitto ja suppilovahverokeitto, jotka teen ihan samalla tapaa. Niihin nimittäin laitan yleensä aina osterikastiketta, ja se saa keitosta mielestäni todella hyvän makuisen. Tänään tein keiton melkoisen juoksevaksi, jopa juotavaksi. Suurustusta voi toki käyttää enemmänkin, tai käyttää tuoreena paistettuja sieniä, jolloin niitä ei ehkä saa ihan yhtä pieneksi mitä murustetut kuivatut sienet.. Minä se vaan ehdin jo kuivata mustatorvisieneni, joten tein keiton näin:

kourallinen kuivattuja mustatorvisieniä (tai suppilovahveroita) (vastannee n. ½ l tuoreita sieniä)
nokare voita
1 sipuli
1 l vettä
3 rkl vehnäjauhoa (tai jotain muuta suurusta)
2-3 rkl osterikastiketta
ripaus suolaa
mustapippuria
1 tl hunajaa
2 dl kermaa

Murskaa kuivatut sienet ja laita likoamaan veteen siksi aikaa, kun kuullotat sipulin kattilassa voinokareessa. Lisää sienet vesineen kattilaan, vesitilkassa ravistettu vehnäjauho ja anna kiehua kymmenisen minuuttia. Lisää osterikastike, suola, pippuri ja hunaja ja lopuksi kerma ja anna kiehahtaa. Lopuksi kannattaa vielä tarkistaa suolan määrä, sillä eri valmistajien osterikastikkeissa suolan määrä vaihtelee.

2 kommenttia:

Hiidenuhma kirjoitti...

Taidan kokeilla tuota osterikastiketta sienikeitossa. Kiva idea!

sauvajyvänen kirjoitti...

Kerro sitten mitä tykkäsit :)