lauantai 21. tammikuuta 2012

Lanttuinen lohipiirakka


Minä olen osallistunut useampaan ruokahaasteeseen hyvin vaatimattomilla tuloksilla. Mutta ei se haittaa, sillä on kiva keksiä  aina jotain ihan uutta, mitä ei muuten tulisi tehtyä. Nyt Kotona tehtyä-blogin ruokahaasteen raaka-aineena oli kahden vuoden vihannekset, vähän vaan jäi viime tinkaan tämä osallistuminen. Eli piti yhdistää lanttu/nauris viime vuodelta tämän vuoden tuoreyrttiin.

Minä yhdistin vielä kolmannen, itselle sopivan tammikuisen teeman, eli "ei mitään raaka-ainetta roskiin". Lanttusoseen sain naapurista (kiitokset sinne!), kun kaupasta olikin tullut ennen joulua lanttusosetta lanttulaatikon sijaan, ja soseessa alkaa parasta ennen päiväys lähestyä. Toki voi keittää lantut itse ja soseuttaa, niin on varmasti vähintään yhtä hyvää. Jääkaapissa oli myös vajaa kaksi purkkia smetanaa, joiden päiväys oli juuri mennyt, samoin kermaa oli menossa vanhaksi ja eiliseltä ruualta oli jäänyt savulohta. Niinpä sitten yhdistin nämä kaikki. Tiedän että suurin osa pitää tilliä vähempiarvoisena yrttinä, mutta se on minun lempiyrttejäni edelleen, huolimatta siitä mitä kaikkea muuta kivaa on tarjolla. Ja ovathan yrttisuolankin yrtit olleet joskus tuoreita.

Pohja:
2½ dl lanttusosetta
75 g sulatettua voita
1 dl spelttijauhoa
2 dl vehnäjauhoa

Täyte:
300-400 g savulohta
200 g smetanaa (tai muuta vastaavaa)
2 kananmunaa
1 dl kermaa
reilusti tilliä
vähän timjamia

Sekoita lanttusoseen joukkoon sulatettu voi ja lisää jauhot ja suola. Taputtele taikina piirakkivuuan pohjalle. Levitä savulohi pohjan päälle. Sekoita täytteen muut aineet sekaisin ja kaada kalan päälle. Paista 200 asteessa reilu puoli tuntia, vähän uunista riippuen. Piirakka oli hyvää, maistui selvästi savulohelle, ja jäljessä tulee mukava lanttuinen maku.

4 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Kuulostaa tosi herkulta ja tilli on yksi parhaista yrteistä!

Nanna kirjoitti...

Samaa piti laittaa: en koe vähempiarvoisena yrttinä minäkään. Mutta luulen tietäväni mitä tarkoitat: Tilli on jotenkin niin SUOMALAINEN yrtti, ettei me tajuta sen eksotiikkaa ja erikoista makua ollenkaan.

Hiidenuhma kirjoitti...

Hauska idea käyttää lanttua piirakan pohjaan. Pitääpi kokeilla.

sauvajyvänen kirjoitti...

Tilli on tosiaan Suomessa yksi parhaista yrteistä. Ei se muualla niin hyvää olekaan.

Hiidenuhma, lanttu maistui kuitenkin aika voimakkaalta, mutta tosi hyvältä. Mietin, että sopii juuri savukalan kanssa, koska siinäkin on voimakas maku. Voisin ajatella, etä jonkun "mauttoman" täytteen kanssa lanttu puskisi liikaa läpi.