perjantai 6. huhtikuuta 2012

Siika suolakuoressa


Netti on täynnä toinen toistaan ylistävämpiä kuvauksia suolakuoressa tehdystä kalasta. Minä en ole sitä aikaisemmin tehnyt, mutta mielessä se on ollut pitkään. Eilen kävin vakiokalatiskillä ostamassa hyvää kuhaa, ja sielllä oli juuri tullut tuoreita kotimaisia siikoja kirkkaine silmineen. Myyjä olisi fileoinut kalan, mutta kun kerroin tekeväni kalan suolakuoressa oli hänkin sitä mieltä että se on "parasta kalaa ikinä". Selasin illalla ohjeita, ja päädyin ottamaan paisto-ohjeet Pirkan sivuilta. Muuten tein aivan yksinkertaisesti, pelkkä timjami mausteena, en laittanut sitruunaakaan, koska Ankerias Vipunen oli todennut ettei sitruuna sovi siian kanssa. Melkein kaikissa ohjeissa oli käytetty foliota, mutta minä käytin mielummin sopivan muotoista vuokaa (aivan loistava Arabian KoKo-vuoka, joka valitettavasti ei enää ole tuotannossa) ja säästin foliot toiseen kertaan.

1 siika (n. 1 kg) perattuna mutta ei suomustettuna
nippu timjamia
1½-2 kg merisuolaa

Huhtele ja kuivaa kala, laita timjami (tai muut mausteet) mahaan. Laita vuokaan parin sentin kerros karkeaa menrisuolaa ja muutama tippa vettä. Laske kala suolapedin päälle ja peitä se kokonaan reilulla suolakerroksella. Lisää taas muutama tippa vettä, minulla vähän lorahti liikaa, ensi kerralla pitää olla tarkempi. Paista 225-asteisessa uunissa 25 minuuttia kiloa kohden. Nosta vuoka pois uunista ja anna jälkikypsyä vielä vartin verran. Poista suolakuori ja nahka ja siirrä kala toiseen astiaan. 


Tein uunissa samaan aikaan uuniperunoita (Bellarosa lajike, ihan parhaita uuniperunoita) ja niille sitruunaisen maustevoin (voita, sitruunamehua, valkosipulia ja timjamia). Ekaluokkalainen teki salaatin. Kala oli todella mehukasta, ja varmasti tulee tehtyä toistekin samalla tapaa. Hyvää ruokaa kaikkien mielestä.


4 kommenttia:

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Tuolla tapaa saa varmaankin mehevää uunikalaa. Pitää kokeilla. Toistaiseksi ollaan oltu "tehhään tuota joskus" -puheasteella aina kun suolassa kypsennettyä kalaa on tehty jossain telkkariohjelmassa.

sauvajyvänen kirjoitti...

Kannattaa kokeilla. Ihan harmittaa ettei ole aiemmin tullut tehtyä näin.

Jonna kirjoitti...

Milloinhan saisi aikaiseksi kokeilla? Niin paljon ylistystä tulee joka puolelta.

Tuo vuoka on kaunis, itsekin onneksi onnistuin saamaan sen aikoinaan ennenkuin sen valmistus loppui.

sauvajyvänen kirjoitti...

Minä ostin niitä kaksi, toisen heti perään kun selvisi että sen tekeminen on loppunut. Onneksi ostin, käytän noita tosi paljon kaikkeen mahdolliseen. Esim. kukka-asetelmiin tuo on ihan huippu.