sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Vadelmainen suklaakakku

Ostin uusimman Leivotaan-lehden (huhti/kesäkuu 2012) koska kannessa oli kivannäköinen kakun kuva ja toukokuussa on mukavia(kin) juhlia tiedossa. En kuitenkaan tehnyt kansikuvan kakkua, jätän sen tekemisen siihen vaiheeseen, kun kotimaisia marjoja on taas saatavilla. Sen sijaan tein kakun, johon käyvät pakastetut marjat. Viime vuosi oli todella hyvä vadelmavuosi joten pakastimessa on vielä hyvin jäljellä metsä- ja puutarhavadelmia. Ensimmäisista saa maun ja jälkimmäiset sopivat koristeeksi. Muutin aavistuksen ohjetta, vähän se oli muutenkin ylimalkaisesti koottu.

Pohja:

100 g voita
2 munaa
2 dl sokeria (ohjeessa 3)
3 rkl kaakaojauheta
0.75 dl vehnäjauhoa
1 tl vaniljasokeria

Sulata voi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet joukkoon varovasti sekoittaen.Lisää sula voi lopuksi. Paista voidellussa ja jauhotetussa irtopohjavuuassa (n. 24 cm) n.30-35 minuuttia 175 asteessa. Anna kakun vähän tasaantua, irroita vuuasta ja puhdista vuuan reunat. Laita kakku takaisin vuokaan ja valmista. Minä laitoin kakun tässä vaiheessa tarjoilulautasella ja vain reunat ympärille.

Täyte:

1½ dl vettä (ensi kerralla laitan vähemmän)
1 dl sokeria
1 vaniljatanko
300 g metsävadelmia (ohjeessa 225 g)
4 liivatelehteä
3 dl kuohukermaa

Laita vesi ja sokeri kattilaan. Halkaise vaniljatanko, vedä veitsellä siememet irti ja laita ne kattilaan halkaistun vaniljatangon kanssa. Anna sokeriliemen kiehua niin että kaikki sokeri liukenee hyvin. Jäähdytä liemi, poista vaniljatanko ja lisää soseutetut vadelmat. Laita liivatteet kylmään veteen muutamaksi minuutiksi. Sillä välin keitä pieni tilkka vettä, liuota liivatteet siihen. Sekoita liivatteet sokeri-vadelmaliemeen hyvin vatkaten. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita se liemen joukkoon. Kaada seos kakkupohjan päälle ja anna hyytyä kylmässä yön yli. 

Koristele vadelmilla ja (maito)suklaarouheella. Kakku oli ihan mielettömän hyvä ja raikas, ei sitä paljoa jäljelle jäänytkään. Esikoinen tilasi omille syntymäpäivilleen samaa kakkua.

Ei kommentteja: