sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Sacherkakku


Tässä tulee tämän marraskuun kolmas suklaakku, perinteinen sacher-kakku sellaisena kuin minä sen yleensä teen. Kakku oli ihan täydellisen makuista, mutta ulkonäöltään ei ehkä ihan salonkikelpoista. Mutta ei sekään haitannut kun kakku meni niin nopeasti parempiin suihin. Esikoinen halusi omaksi kakukseen sydämenmuotoisen omenapiirakan, ja sehän sopi hyvin.

175 g voita
200 g suklaata
2 dl sokeria
6 keltuaista
1.8 dl jauhoa
½ dl perunajauhoa
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
6 valkuaista

284 g aprikoosihilloa (oli ihan reilusti=sopivasti)

Sulata voi ja suklaa varovasti. Vatkaa sokeri ja keltuaiset ihan vaaleaksi vaahdoksi, siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita. Lisää sula suklaa-voiseos ja sekoita. Kääntele lopuksi kovaksi vaahdoksi vatkatut valkuaiset taikinaan ja paista 175 asteessa vähän vajaa tunti. Minä tein kakun korkeaksi, paistoin sen 20 cm halkaisijaltaan olevassa vuuassa, lähellä oli että vuuan koko riitti.

Kun kakku on kokonaan jäähtynyt, leikkaa kakku kolmeen osaan. Levitä marmeladi väleihin ja jätä kakku peitettynä kylmään yön yli. Vähän ennen tarjoilua valmista kuorrutus

n. ½-1 dl kermaa
200g suklaata

Kuumenna kerma ja sulata suklaa kuumaan kermaan. Valuta kakun päälle. Nautitaan kermavaahdon kanssa. Tämä kakku on sopivan mehevä, vaikka ainoa kostutus tulee hyvästä aprikoosihillosta. Sen laadusta ei kannata tinkiä. 





ps. Sauvajyvänen löytyy nyt Facebookista.  Saa käydä tykkäämässä :)

Ei kommentteja: