lauantai 12. tammikuuta 2013

Lihapata karkkipossun keitinliemessä


Tämä on sellainen simppeli lihapata, johon voi laittaa mitä lihaa haluaa (nautaa, possua, lintua, riistaa...) ja mitä juureksia sattuu olemaan/haluamaan. Ensin en edes ajatellut postata tätä, mutta kun niin monelta taholta olen lukenut että ihmiset miettivät että mitä - muuta kuin kaataa viemäristä alas - voi tehdä  karkkipossun keitinliemelle niin ajattelin postata tämän, ja laittaa asian jo ihan otsikkoon. Olen muistaakseni useammassa postauksessa jo laittanut ehdotuksia, mutta jotenkin ne vaan tuntuvat hukkuvan massaan. Löytyy ainakin  villisikaa, wokkia ja nautaa.

Minä käytin tänään villisikaa, ihan siitä syystä että tarvitsen sitä huomiseen kolmen lihan piirakkaan. Näin saatiin tälle päivälle herkullinen ruoka, ja sen lisäksi  maukasta lihaa huomiselle poron ja savukyljen kaveriksi. Minä tein padan näin, mutta tosiaan, on ihan sama miten tämän padan tekee, hyvää tulee kuitenkin. Juurekset valitsin ihan sen mukaan mitä sattui vihanneslaatikossa olemaan, halusin käyttää viimeisen lantunpalan joululta, parhaat päivänsä nähneen palsternakan, viimeisen porkkanan jne. Olisin halunnut laittaa tuoretta timjamia, mutta se jo nyykähti, oregano sen sijaan voi edelleenkin hyvin.

voita/öljyä
1.1 kg villisikaa (hyvä patapala)
pippuria, suolaa, timjamia 
2 isohkoa sipulia
1 iso porkkana
1 iso palsternakka
pala lanttua
ihan pieni pala inkivääriä
pätkä varsiselleriä (pakastimesta)
muutama varsi oreganoa
3 dl karkkipossun keitinlientä
vettä sopivasti

Ruskista liha padassa, mausta haluamallisi tavalla. Kuori ja pilko kaikki juurekset, lisää ne pataan. Kaada päälle liemi ja tarvittaessa vettä. Minä lisäsin 2 dl vettä tähän pataan. Laita uuniin ja anna hautua 3-4 h 125 asteessa. Syötiin riisin, parsakaalin ja omenaisen salaatin kanssa, hyvää oli. Minä laitoin vielä korianteria päälle, muut eivät siitä niin välitä.

Pata menossa uuniin

Ja tästähän jää lientä yli, mikä loistava alku maakariliemelle, nyt on jo kaksi kierrosta tehty kahdella erilaisella lihalla. Siivilöi siis ylimääräinen liemi talteen ja pakasta (tai säilytä korkeintaan viikko jääkaapissa) ja käytä seuraavalla kerralla vaikka kanapataan. Minulle jäi 4 dl hyvää lientä pakastettavaksi.

2 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Turkanen kun menin pakastamaan ikinoman maakarliemeni yhtenä kalikkana. Sitä oli ainakin litra. Mutta merkkasin sen asiallisesti, joten tiedän mitä siinä pönikässä on :D

sauvajyvänen kirjoitti...

No minä pakastan aina monessa erässä, ja lantraan sitten vedellä. Makuhan siinä vaan laimenee aina, eli ei se mitään haittaa vaikka kerralla käyttääkin kaiken.