maanantai 8. huhtikuuta 2013

Kolmen lihan pata


Täällä on menoillaan pakastimien tyhjennystä. Marjoja ei enää paljoa ole jäljellä, onneksi sentään puolukkaa vielä löytyy useampi litra, viinimarjoja, puutarhavadelmaa ja mustikkaa joku litra kutakin, ainakin jos haluan ajatella optimistisesti. Ne menevät äkkiä, sillä vielä on pitkä aika ennen kuin kirsikat, luumut ja mansikat alkavat kypsyä lähistöllä (joo meilläkin tulee vielä lunta). Chilejä ja mietoja paprikoita löytyy pakastettuna, osa taitaa olla ylivuotisia. Lihojakin on vielä, eli edelleen ei kaupasta paljoakaan lihaa tarvitse ostaa. Nyt otin sulamaan kolmen pientä patapalaa, villisikaa, nautaa ja hirvenvasaa, kaikki olivat sellaisia 400-700 g painoisia paloja. Villisikapalassa oli luuta mukana, muut olivat luuttomia. Käytin pakastimesta myös paprikassin liemen, joten tästä padasta tuli hyvin paprikainen, ja syvänhyvän makuinen pata.

voita/öljyä
n. 1.6 k lihaa (hirveä, nautaa ja villisikaa)
suolaa, musta- ja viherpippuria
2 rkl vehnäjauhoja
½ l jotain lientä (esim. gulassin, paprikassin, tai sitten lihalientä ja erilaisia paprikoita mausteeksi)
½ l vettä (tai tarpeen mukaan)
1 sipuli
2 porkkanaa
varsiselleria (tai pala juuriselleriä)
1-2 paprikaa (minulla isoja mietoja suippopaprikoita)

Leikkaa liha reiluiksi kuutioiksi jos haluat. Ruskista padassa niihin hyvä pinta, suolaa ja pippuroi samalla. Ripottele vähän vehnäjauhoa päälle jos haluat suurustaa kastiketta. Lisää pataan liemet ja pilkotut kasvikset paprikaa lukuunottamatta. Anna hautua miedolla lämmöllä pari tuntia, tai uunissa 125 asteessa sama aika. Pilko paprikat, lisää joukkoon ja anna padan hautua vielä tunti.

Sipulia olisin laittanut enemmän, jos olisi ollut. Kun on suunnilleen 9 kuukautta vuodesta ostamatta sipuleita, ei niitä meinaa millään muistaa ostaa kaupasta muulloinkaan. Lapset tykkäsivät padasta todella paljon, en muista milloin kuopus olisi syönyt niin hyvällä halulla ruokaa kuin tänään.

Ei kommentteja: