keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Mysi Lahtisen keittokirjat - osa 2 keittokirjasarjasta


Mysi Lahtinen on on puhunut suomalaisen keittiön puolesta iät ja ajat. Hän oli kuukausihesarin ruokakolumnistina aikana, jolloin kaikki haikailivat aasialaisen, ja oikeastaan kaikkien muiden, paitsi suomalaisen keittiön perään. Hän oli niin edellä aikaansa, että hänen hyvä tv-sarja lopetettiin ennen kuin se kunnolla pääsi alkuunkaan. Glorian Ruoka&viini-lehdessä (4/2011) löytyy hauska kirjoitus hänestä.

Nykyisin Mysin vanhoja keittokirjoja on hankala löytää, eikä Tammi tunnu innostuvan uusintapainoksista, siitä huolimatta että sinne lähettää pyyntöjä säännöllisin väliajoin. Onneksi olen joitain kirjoja hankkinut aikanaan, lisäksi on kirjastot, on perintökirjat ja ennen kaikkea ihanat ex-naapurit ja ystävät, jotka ovat metsästäneet kirjoja ihan minua varten (tähän niitä sydämiä), joten alan olla siinä tilanteessa että pärjään jo ;)

Juhlafanina olen hankkinut hänen Joulu- ja Juhlakirjat silloin jo niiden ilmestyessää. Laskiaisen kirja löytyi lapsuudenkodin kirjahyllystä. Näihin kiteytyy paljon olennaista suomalaisesta juhlaperinteestä ja tapojen historiasta ja niihin tulee tartuttua säännöllisin väliajoin.

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen kolumneja on sidottu kansiin, ensin on Kootut kokkaukset ja sitten on Makuasioita - uudet kokkaukset. Näistä ensimmäisen sain Campasimpukalta, hän oli löytänyt kirjan vanhojen kirjojen torilta, ja raatsi luopua siitä antamalla sen minulle. Suuret kiitokset vielä kerran! Toisen osan löysin lapsuudenkodin kirjahyllystä, äiti oli ostanut sen aikoinaan 30% alennuksesta. Kumpikin kirja ovat aarteita, mutta tuntuu että ensimmäisessä osassa on kaikki olennaisin.

Mysi Lahtinen huolehtii myös lastenkulttuurista. On leikkikirjoja, esim. Kuinka käpylehmä ammuu, on joulukirjoja ja nyt uusimpana lasten keittokirja Hei me kokataan. Esikoinen 8 v tykkäsi kirjasta todella paljon, mukavia reseptejä, mukavasti kirjoitettua. Ainoa miinuspuoli äidin mielestä on siinä, että selkeintä olisi musta teksti valkoisella pohjalla, eikä kaikenmaailman tummatkin värisävyt mielltytä kirjan sivun väreinä (ei tarkoita sitä, että ikänäkö alkaisi vaivata, valo vaan on alkanut jotenkin himmetä).

Ihan ehdoton lempikirjani Mysin kirjoista on Intohimot hellallani - suomalaisen keittiön ylistys. Yksinkertaisesti siinä on kaikki. On kaikki luottoreseptit, mukavia tarinoita ja ihania kuvia Suomi-filmin klassikoista siiriangerkoskineen, taunopaloineen ja ansaikosineen. Minulla oli tämä kirja lainassa kirjastosta pitkälle toista vuotta putkeen, mutta nyt kevään korvalla sain palauttaa sen, sillä ihana ex-naapurini oli metsästänyt tätä kirjaa huutonetistä ihan minua ajatellen, ja löysikin täysin uudenveroisen kirjan jonka sain lahjaksi. Ihan mieletöntä. Tämä kirja kuuluu siihen keittokirjojen topkolmoseeni, River Cottage Everydayn ja Aura Liimataisen Parasta kotiruokaa kirjojen lisäksi (nyt tuli paljastettua se Top3).

Monia kirjoja puuttuu vielä omasta hyllystä, mutta onneksi niitä löytyy kirjastoistakin. Suosittelen Mysin kirjoja muillekin, niistä löytyy sesonkiruokaa, lähiruokaa ja ennen kaikkea hyvää ruokaa. Ja mukavia tarinoija ja hauskaa suomea.

ps. Mysi Lahtista etsitään myös netissä paljon. Minun postauksia joissa on Mysin reseptejä on katsottu tuhansia ja tuhansia kertoja. Hänen punajuuripaistoksensa on jo pitkään ollut eniten klikattu sivu.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Tomaattinen kanapata


Padan ohje löytyy River Cottage Everyday -kirjasta, siitä yhdestä top-kolmoseen kuuluvasta keittokirjastani. Tämä ruoka olisi pitänyt tehdä jäniksestä, mutta koska niitä ei tänäkään vuonna tullut, ja Hugh:n mukaan tähän pataan sopii fasaani tai orava tai joku vastaava yhtä hyvin, päätin tehdä padan siitä toisesta ranskalaisesta luomuhelmikanasta.  Tein aika tarkkaan ohjeen mukaan, mitä nyt se jänis vaihtui kanaan.

1 kana (tai jänis)
vähän öljyä/voita
100 g hyvää pekonia (esim. Pajuniemi) (minulla taisi olla vähemmän)
suolaa ja pippuria
2 porkkanaa
2 varsisellerin vartta
1 sipuli
2 laakerinlehteä
muutama varsi timjamia
muutamia kokonaisia mustapippureita (laitoin myös valko-)
2 valkosipulin kynttä
1 kg tomaatteja tai 2 prk hyvää tomaattimurskaa (Mutti)
1 dl valkoviinia
vettä tai lientä tarpeen mukaan

Pilko kana esim. kuuteen osaan. Laita pataan vähän öljyä ja/tai voita ja silputtu pekoni ja anna pekonin vähän ruskistua. Lisää kananpalat ja ruskista palat joka puolelta, suolaa ja pippuroi ne. Lisää pilkotut kasvikset ja anna niidenkin saada vähän väriä. Lisää mausteet, tomaatit, viini ja nestettä niin, että kaikki peittyvät. Jos käytät käytät tuoreita tomaatteja, kalttaa ja poista siemenet niistä. Anna padan poreilla hiljaisella lämmöllä n. puolitoista tuntia, kunnes kana on kunnolla mureaa. Hugh suositteli syömään perunamuusin kanssa, mutta me söimme pataa ohran kanssa.

Todella maukas ja herkullinen ruoka, jälleen kerran. Loput padasta pakastin, irrotin lihat luista ja pakastin liemen kanssa. Luut pakastin kanalientä varten. Padan tomaattikastiketta jäi vielä yli, pakastin senkin jauhelihakastikkeen pohjaksi. Loistava ruoka (ai niin, sanoin sen jo)!


lauantai 25. toukokuuta 2013

Etanajahdissa



Minä mietin, että voinko tarjota kasvattamiani kasviksia vegaanille? Jos niiden kasvattaminen vaatii sitä, että tapan ison liudan etanoita ja kotiloita? Tänään tuli kerättyä puolen litran vichypulloon kymmenittäin (yli sata?) kotiloita ja etanoita. Tarkempaa lajinmääristystä en alkanut tekemään, kaikki palstalta löytyneet nilviäiset pääsivät pulloon. Pullon toin kotiin ja täytin kiehuvalla vedellä (pullo meni ruttuun mutta ei hajonnut). Pullo päätyy lopulta kaatopaikalle, en oikein muutakaan ole keksinyt.

Samalla kitkin käytävät ja laitoin kaikki kasvit suureen pussiin jonka suun suljin tiukasti. Eipä ole etanoille syömistä vaan kasvikset saavat maatua rauhassa suljetussa pussissa. Käytän samaa kassia koko kesän, ja ensi vuonna laitan kurpitsan kasvamaan siihen, jos multaa on riittävästi. Keräsin myös viimeiset muovit jotka ovat olleet rikkaruohojen peittona ja vein ne roskiin. Enää ei ole niitäkään piilopaikkoja etanoille. Mansikkamaa on peitetty muovilla, mutta katson kuinka sen kanssa pärjää. Tuhkaa on tarkoitus tuoda savusaunasta lisää, se kuulemma ehkäiseen nilviäisten kulkua ja haluan testata että kuinka se toimii.

Tomaatin lähelle istutin samettikukkaa, se kuulemma pitää tuholaisia loitolla. Nähtäväksi jää, kuinka toimii. Ensimmäiset tomaatit ovat siis päässet jo ulos, ja loput tomaatit ja chilit on tarkoitus laittaa nyt muutamien päivien sisällä pihalle. Otan vähän riskin, normaalisti istutan ne ulos kesäkuun puolella, mutta nyt olen katsonut säätiedotuksia siihen malliin, ettei kylmiä öitä pitäisi olla tiedossa. Hätätilassa saan osan ruukuista siirrettyä sisälle ja loput harsotettua. Chilejä olen ulkoiluttanut viikon verran, tomaatteja en ollenkaan.

Pihan salaattipenkki on siinä vaiheessa, että salaattia ei enää tarvitse ostaa ennen syksyä. Yrttejä kasvaa kovaa kyytiä, ruohosipulista on tarkoitus tehdä kastike savukalalle tänään, muita yrttejä päätyy lihapataan ja kanan kaveriksi.

Persilja, tilli, korianteri, salaatit, varsiselleri

Lehtikaalia harson alla!

perjantai 24. toukokuuta 2013

Raparperijäätelö


Raparperissä on oksaalihappoa joka sitoo kalsiumia. Tästä syystä raparperin kanssa tulisi nauttia jotain kalsiumpitoista, johon oksaalihappo voi tarttua elimistön oman kalsiumin sijaan. Kermahan tunnetusti sisältää kalsiumia, joten se sopii hyvin raparperin kaveriksi vai mitä :D

2 rapaprperin vartta (n. 3 dl pilkottuna)
1 dl vettä
kanelitanko
½ dl sokeria

4 dl kermaa
4 munankeltuaista
vaniljatanko, siemenet eroteltuna (tai vaniljajauhetta)
1 dl sokeria

Keitä raparperihillo: laita kattilaan pilkotut raparperit, vesi, kanelitanko ja sokeri ja keitä kymmenisen minuuttia, kunnes saat hyvännäköistä vähän juoksevaa hilloa. Anna jäähtyä jääkylmäksi.

Kuumenna vesihauteessa kerma, munankeltuaiset, vaniljatanko siemenineen ja sokeri. Tästä ei tule kovin makeaa jäätelöä, sokerin määrä voi lisätä jos haluaa makeampaa jäätelöä. Sekoita seosta ja jatka kuumenetamista niin kauan että seos sakenee. Laita jäätelöseos kylmänä jäätelökoneeseen ja anna käydä melkein valmiiksi jäätelömassaksi (tai pakasta kulhossa pakastimessa ja vatkaa ennen jäätymistä useampaan kertaan). Lisää lopussa raparperihillo, sen ei tarvitse sekoittua tasaisesti.

Sanoisin että yksi parhaista jäätelöistä mitä olen syönyt. Ja tähän aikaan vuodesta en taida keksiä mitään jäätelöä mikä olisi parempaa. Esikoinen tosin oli sitä mieltä että maistuu liikaa joululta, eli kanelin voi jättää poiskin.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Nokkoskeitto karkkipossun liemeen


Tolkuttoman ruma keitto, oikeasti (ei johdu kuvasta)

Pihan nokkospuska on ehtinyt jo melkein liian isoksi.  Keräsin siitä kuitenkin litran verran pienimpiä lehtiä, lopuista taidan tehdä nokkosvettä kasvimaalle. Kokeilin vähän erilaista nokkoskeittoa, tosin en ole ihan varma tykkäsinkö vai en. Joka toisella lusikallisella ajattelin että tämähän on hyvää, ja joka toisella ajattelin että onpa outoa, että tavallinen nokkoskeitto on parempaa.

1 l nokkosia
½ l vettä
1 salottisipuli
1 tähtianis
1 tl palmusokeria (tai fariinisokeria)
nuudeleita

Huuhtele nokkosen lehdet. Ole tarkka ettei varsia tule mukaan, sillä nokkoset soseutetaan sauvasekoittimella.  Lisää vesi, liemi, paloiteltu salottisipuli, tähtianis ja sokeri ja keitä nokkosia reilu kymmenisen minuuttia. Ota tähtianis pois keitosta ja soseuta keittopohja sauvasekoittimella. Lisää vähän nuudeleita, anna kiehua minuuutti pari.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Melkein tostadat


Tämä ruoka on saanut insipiraatiota monesta lähteestä. Olen etsinyt masa harina-jauhoja kissojen ja koirien kanssa vuosikausia, ja nyt niitä yhtäkkiä alkaakin olla joka puolella. Suolaa ja Hunajaa -blogin Jonna kertoi löytäneensä niitä Stokkalta, joten sinne minäkin (ei ole kuin kuukausi kun viimeksi kävin niitä sieltä etsimässä). Kokit ja Potit -blogin Hannele puolestaan oli tehnyt hyvää mustapapu- ja avokadotahnaa, joita tein vähän sinnepäin. Ja tietysti isoin inspiraatio tulee jenkkivuosien aikaiselta meksikolaiselta kollegalta, jonka kanssa kokkailtiin usein.  Hän opetti minulle tämän helpon ja nopean tavan tehdä maissilättyjä, nämä eivät ole oikeita tortilloja (jätetään paksummiksi ja pienemmiksi) mutta eivät myöskään oikeita tostadoita sillä niitä ei keitetä rasvassa.

Täytyy sanoa, että makumuisti ei ihan tunnistanut masa harinasta tehtyjä lättyjä enää, 10 v vehnätortilloja on näköjään tehnyt tehtävänsä. Lapset eivät tykänneet yhtään, ensi kerralla voisikin kokeilla vehnätortilloja, ihan siitä ilosta että kaivoin tortillaprässin kaapin perukoilta esiin. Ja mietin muuten karjalanpiirakan kuoriakin, onko kukaan kokeillut käyttää tortillaprässiä niiden tekemiseen?

Taikinan tein helpolla tavalla, jonka Kukka minulle aikoinaan opetti. Jauhelihan maustoin chileillä, paprikalla, pippureilla, suolalla ja tomaattipyreellä. Lisänä oli vielä raastettua hyvää englantilaista cheddaria, tomaattia, korianteria, ja noita tahnoja, jotka siis tein vähän sinne päin, alkuperäiset ohjeet voi tarkistaa tuosta yllä olevasta linkistä.


Tortillataikina 
4 dl masa harina -maissijauhoja
2 dl vettä

Sekoita vesi ja jauhot tasaiseksi. Tarvittaessa lisää lusikallinen pari vettä, jos taikina jää liian murumaiseksi. Anna taikinan levätä vartti tai sen aikaa mikä menee täytteiden tekemiseen. Sen jälkeen jaa se pieniksi palloiksi, ja paina tortillaprässillä (tai kauli) n. 3-4 mm paksuiksi lätyiksi. Jos käytät prässiä, älä paina liian kovasti. Minä laitoin taikinan voipapereiden väliin, meksikolainen kollega käytti aina muovipussia. Paista lätyt kuivalla pannulla molemmin puolin niin, että niihin alkaa ruskeita täpliä.

Mustapaputahna
170 g valutettuja mustapapuja (tai minkä verran nyt purkissa onkaan)
½ dl jugurttia (ensi kerralla käytän ranskankermaa)
½ tl jauhettua jeeraa
reilusti limen mehua
½ tl savusuolaa (tai maun mukaan)

Sekoita kaikki aineet sauvasekoittimella tahnaksi. Minulla jäi liian juoksevaksi, sillä minulla oli vain tavallista jugurttia. Luulisin että ranskankerma toimii makunsakin puolesta paremmin, eli sitä aion käyttä seuraavalla kerralla (oli niin hyvää että varmasti teen toistekin!).

Avokadotahna
2 isoa avokadoa
½ tl savustetettua Aji Cristal -jauhetta
1 limen mehu
½ tl savusuolaa 

Laita tahnan aineet kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella. Tai pilko avokado pieniksi kuutioiksi ja sekoita kaikki aineet sekaisin.

Kokoa mieleisesi tostadat ja nauti.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Raparperisoppa eli juotava raparperikiisseli


Kummini tekee ihan parasta mustikkasoppaa ja raparperikiisseliä. Ja aivan kuten mustikkasopasta, pidän eniten juotavasta, laimeasta raparperisopasta. Mikä onkaan kuumana kesäpäivänä parempaa kuin lasillinen jääkylmää raparperisoppaa.

Kävin tänään palstalla tekemässä mansikkamaan. Istutimme 20 mansikantainta esikoisen kanssa:  minä laitoin maan ja muovin valmiiksi, ja 8 v istutti taimet. Samalla otin kesän ensimmäiset raparperit, peräti kolme hentoa vartta uskalsin ottaa. Niistä ei vielä piirakkaa tehty, sen sijaan tein kesän ensimmäisen (ja sen parhaan!) raparperisopan. Tämä on siis laimea ja juokseva versio siitä joka paikassa näkyvästä varsinaisessta raparperikiisselistä, jota syödään jälkkärinä jäätelön tai kermavaahdon kanssa, tai muuten vaan lasillisen maitoa kanssa. Mutta minä tykkään tästä eniten! Ei kannata hämääntyä siitä, että raparperinpalat näyttävät aika orvoilta kattilassa, kun he hajoavat, kiisseli on juuri optimaalista.

1 l vettä
3 lyhyttä ja ohutta raparperin vartta (tai 1 isompi)
½ dl sokeria (tai enemmän)
2 rkl (vajaa) perunajauhoa
tilkka vettä

Laita vesi kiehumaan. Pese raparperin varret, pilko pieniksi ja laita kiehumaan. Lisää sokeri. Anna kiehua minuutti pari ja suurusta kiisseli vesitilkkaan sekoitetulla perunajauholla (älä anna enää kiehua). Ripottele päälle vähän sokeria, anna jäähtyä kannen alla. Laita lasiin ja nauti.


torstai 16. toukokuuta 2013

Puutarhafilosofiaa

Jälkeen; ennen tuo ylin kuva (olenko sanonut että inhoan harmaata väriä?)

Tämä vuodenaika on monen harrasteviljelijän kannalta sitä ihan parasta aikaa, kun pitkän talven jälkeen on päästy toden teolla kylvöpuuhiin. Minullakin on toukotyöt (yksi suomenkielen lempisanoistani!) suurimmalta osalta jo tehtynä, ja loput, eli pavut, kesäkurpitsat ja sen sellaiset, saavat odottaa kesäkuun alkua. Blogeista, lehdistä ja kaikista keskusteluista saa lukea monenlaisia yleviä ajatuksia viljelyn ihanuudesta ja mielekkyydestä. Minäkin ajattelin vähän avautua omasta puutarhafilosofiastani, silläkin uhalla, etteivät ajatukseni ole kovinkaan yleviä. Oikeastaan minulla on vain kaksi pääajatusta, jotka kantavat vuodesta toiseen:

Maksimihyöty minimivaivalla

Savimaata katsellessa tämä "minimivaiva" ei tule ihan heti mieleen, mutta ehkä tähän voisi lisätä vielä loppuun huomautuksen olosuhteet huomioon ottaen. Minä haluan käyttää pienen maaplänttini, sekä pihalla että vuokrapalstalla, mahdollisimman tarkkaan hyödyksi. Kun tilaa on vähän, siihen on tungettava kaikki tiiviisti. Minulla ei näy niitä kauniita kuvia nurmi- tai sorakentistä, joille on aseteltu kauniisti kasvulaatikoita sinne tänne leveiden kylkuväylien varteen. 

Viljelen pääasiassa lajeja, jotka onnistuvat ainakin kohtuullisina vuosina vähintään keskinkertaisesti tai sitä paremmin. Tiedän savimaan rajoitukset, enkä yritäkään mitään liian eksoottista. Sipuli, punajuuri, lehtikaali ja tilli saattavat olla aika tylsiä kasvatettavia, mutta niistä ainakin saa hyvän sadon vuodesta toiseen (viime vuotta ei lasketa, se kesä ei ollut kohtuullinen millään tavalla).

Maanmuokkauksen, kitkemisen ja kaiken  muun suhteen teen juuri ja vain juuri niin paljon kuin sadon kannalta tarvitsee (siis jos ehdin), mutta en sen enempää. Palstan käytävät (ja pihan "nurmikko") eivät pääsisi puutarhalehteen kuvitukseksi, mutta niin kauan kun sellainen ei haittaa satoa niin ei se haittaa minuakaan.

Tärkeintä on päämäärä, ei matka sinne

Minä olen sato-orientoitunut ihminen. Kaikella toiminnalla kasvimaalla ja pihalla on merkityksensä tulevan sadon kannalta, en siis kuopsuta maata kuopsuttamisen ilosta, hih, vaikka kivaa sekin on.

Toki minä haaveilen suuresta hedelmä- ja marjapuutarhasta, muutaman aarin kokoisesta multavasta kasvimaasta omalla pihalla ja kauniista kukkapenkistä, mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista, joten mennään sillä aarilla savimaata ja postimerkin kokoisella pihalla. Haaveista huolimatta ei ole valittamista, olen tyytyväinen että on edes nuo!

Raparperi ja lipstikka kasvun alussa
Mansikkamaan alkua yläoikealla
Osa käytävistä muovilla peitettynä

lauantai 11. toukokuuta 2013

Lime-päärynäkakku


Makumieltymykset voivat muuttua iän myötä, myös sellaisella jonka mielestä periaatteessa kaikki hyvä ruoka on hyvää. Esimerkiksi vanhat inhokkini varsiselleri ja korianteri ovat minusta nykyisin mitä parhaimman makuisia ruuassa kuin ruuassa. Selleristä opin tykkäämään jenkeissä; vähän pakotettuna, kun sitä laitettiin ihan joka paikkaan. Korianterista aloin pitää sen jälkeen kun aloin itse kasvattaa sitä, ja nyt kaipaan sitä vähän ruokaan kuin ruokaan.

Samoin on käynyt marsipaanille, se on muuttunut inhokista ihan pidettäväksi. Ennen en sietänyt sitä yhtään, vaikka se näyttikin herkulliselta. Kuitenkin sopivan kirpeänmakea passion-kakku on minusta edelleen yksi parhaista kakuista mitä olen syönyt, ja sen myötä olen alkanut pitää vaikka tavallisesta prinsessakakustakin. Nyt näin uudessa Maku-lehdessä limetti-päärynäkakun ohjeen, ja ajattelin kokeilla että pitäisinkö tästäkin kirpeänmakeasta kakusta. Pienensin kakun neljän munan kakuksi, lehdessä se on kuuden munan kakkuna. En myöskään tehnyt yhtä hienoa marsipaanipäällystä (hih, yllätys), alkuperäisen ohjeen voi katsoa lehdestä tai tuosta linkistä.

4 munaa
1.7 dl sokeria
vaniljajauhetta
1.5 dl vehnäjauhoja
0.33 dl perunajauhoa
1.4 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi joukkoon, sekoita taikina varovaisesti. Kaada 20 cm kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa n. 40 minuuttia. Anna kakun levähtää hetki ja kumoa sen jälkeen. Anna kakun jäähtyä.

2 dl kermaa
170 g mascarponejuustoa
170 g rahkaa
0.67 dl sokeria
vaniljajauhetta
0.67 dl limecurdia
1.5 tl raastettua limenkuorta
1 päärynä

Valmista täytteet kakun jäähtyessä. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita mascarponejuusto, rahka, sokeri ja vaniljajauhe (voit käyttää myös vajaa 2 tl vaniljasokeria) keskenään. Jaa juusto-rahkaseos kahtia. Toiseen puolikkaaseen lisää limecurd ja kuoriraaste, toiseen päärynä raastettuna. Sekoita 2/3 kermavaahdosta limeseokseen, ja 1/3 kermavaahdosta päärynäseokseen.

½ dl vettä
½ dl limemehua

Leikkaa kakku neljään osaan. Kostuta alin levy kevyesti vaikka pullasudin avulla. Levitä päälle puolet limetäytteestä. Nosta seuraava kakkulevy, kostuta, ja lisää päärynätäyte. Nosta kolmas kakkulevy, kostuta ja lisää loput limetäytteestä. Nosta neljäs kakkulevy, mutta älä kostuta enää. Minulla ei mennyt kostutukseen ihan kaikki tuosta nestemäärästä. Muotoile kakkua vähän pyöreämmäksi, eli painele varovasti reunoilta. Jätä kakku vettymään jääkaappiin yön yli. Olin paistanut kakun irtopohjavuuassa, ja laitoin vuuan reunukset kakun ympärille, jotta se pysyi hyvin muodossaan.

2 dl kermaa
ripaus sokeria (ei ollut ohjeessa)

Vatkaa kerma hyväksi vaahdoksi. Levitä se kakun pääälle kasaksi ja ohuesti reunoille.

250 g marsipaania
tomusokeria

Kauli marsipaani ohueksi levyksi tomusokeroidulla pöydällä. Nosta marsipaani kakun päälle, ja muotoile nätiksi (tai sinne päin). Leikkää ylimääräiset reunat pois. Anna kakun maustua jääkaapissa ilman kupua siiheksi kunnes se tulee syötyä. Kakku oli kaikkien syöjien mielestä todella hyvää! Epäilisin kuitenkin, ettei tuosta kakusta kuuden munan kakkuna tulisi 30 annosta kuten lehdessä luvataan, sen verran hyvää se oli.




torstai 2. toukokuuta 2013

Savusuola



Savu maistuu hyvältä, mutta kaikkea ei voi savustaa. Halusin kokeilla suolan savustusta, jolloin savun makua saisi mihin tahansa mihin tulee suolaa. Kokeilin sekä hienon että karkean merisuolan ja ruususuolan savustusta. Tein foliosta pienet kupit kaikille kolmelle suolalle, ja laitoin kupit ritilälle odottamaan. Suolan levitin ohuena kerroksena folion päälle. Laitoin purut savustusuuniin, ja annoin uunin lämmetä purujen kanssa kymmenisen minuuttia, niin että savua tuli jo reilusti. Kun avasin luukun, tulivat kitkerät alkusavut pois ja lisäsin samalla suolaritilän uuniin. Annoin savustua n. 15 minuuttia, jonka jälkeen annoin suolan jäähtyä.

Suola maistui mukavasti lempeälle savulle, ja ainakin tomaatin makuun toi mukavan lisän, kaikki kolme. Halpaa hyvää.

Suolat ennen savustusta

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Uunissa paistetut possun kylkiluut - ribsit uunissa


Tänään oli hyvä päivä paistaa possun ribsejä. Ostin kaksi pientä kylkiriviä Hakaniemen hallista, toinen yli puoli kiloa, toinen vähän alle. Ajattelin marinoida ne kahdella tapaa, toisen perheen Naga Morichin suurkuluttajalle ja toisen lapsille ja minulle. Laitan tähän kummankin marinointiohjeen, paistamisen tein kummallekin samalla tapaa.

Tulinen marinadi:

1 rkl Poppamiehen bourbon hot sauce
2 rkl vaahterasiirappia
1 rkl punaviinietikkaa
2 rkl öljyä
1/4 tl savustettua Naga Morichia
½ tl Aji Cristalia
2 tl paprikajauhetta
pippuria, suolaa


Mieto marinadi:

2 rkl vaahterasiirappia
1 rkl punaviinietikkaa
2 rkl öljyä
½ tl savustettua Aji Cristalia
2 paprikajauhetta
1 tl viherpippuria
pippuria, suolaa

Tee marinadit ja sivele kylkirivien päälle. Anna marinoitua ainakin puoli päivää. Tein isoon vuokaan foliosta kolot kummallekin rivistölle, ettei maut sekoittuisi. Peitä vuoka foliolla, paista 45 min 170-asteisessa uunissa. Ota folio pois, nosta uunin lämpö n. 225 asteeseen, käännä kylkirivit ja jatka paistamista toinen 45 min. Kääntele niitä muutaman kerran tuossa välillä.

Syötiin italian- ja perunasalaatin kanssa. Pitäähän sitä vappuna jotain paheksuttavaa tehdä ;) Ribsit olivat näin tehtyinä sellaisia kuivahkoja, mutta todella maukkaita. Lapset tykkäsivät kovasti, ja kerrankin mies ei lisännyt Naga Morichia valmiiseen ruokaan. Muuten vappu meni perinteisesti, juomaa (=simaa) oli liian vähän, ja syötävää (=munkkeja) liian paljon.