maanantai 2. helmikuuta 2015

Amerikkalaiset pikkuhampurilaiset

 

Nämä pikkuhampurilaiset löytyvät Pioneer Womanin Juhlakirjasta Ison Pelin alta. Nimeltään ovat slidereita, eli pikkuhampurilaisia. Pieniähän ne ovat, kun pihvin koko on "vain" 75 g ohjeen mukaan. Minulla oli vähän enemmän jauhelihaa, joten pihvitkin olivat vähän isompia, ehkä sellaisia juuri 100 g painoisia. Mutta vaihteeksi vähän erilaista hampurilaista. Kastikkeen tein toisella tapaa, sillä minulla ei ollutkaan jäänyt kesältä mitään bbq-soossia. Mutta hyviä olivat näinkin.

1 kg jauhelihaa
1 tl suolaa ja pippuria myllystä
muutama roiskaisu Worcestershire-kastiketta

vähän voita
1 sipuli
1 dl viskiä (jätin pois)
(5 dl bbq-kastiketta):
minulla sen sijaan 2 rkl vaahterasiirappia, 1 rkl punaviinietikkaa, 1 rkl soijaa, 1 rkl HP-kastiketta ja vähän  Worcestershire-kastiketta (ja kannattaisi lisätä vähän jauhoa)

12 pikkusämpylää

Käytä hyvää naudanlihaa pihveihin. Lisää suolaa ja pippuria ja vähän Worcestershire-kastiketta ja sekoita ne jauhelihan joukkoon. Muotoile jauhelihasta 12 pihviä ja paista ne pannulla melkein kypsiksi. Siirrä lautaselle odottamaan. Lisää pannulle vähän voita ja pilkottu sipuli. Anna paistua muutama minuutti. Lisää pannulle viskiä jos käytät sitä, anna porista muutama minuutti. Lisää bbq-kastike joukkoon, tai sitten tuollainen maustekastike kuin minulla oli. Sekaan kannattaisi sekoitta teelusikallinen pari jauhoa, jotta kastike jäisi paremmin pihvien päälle. Laita pihvit takaisin pannulle ja valele kastikkeella. Anna paistua viitisen minuuttia. 

Syö pihvit sipulikastikkeen kanssa sämpylöiden välissä. Minä en laittanut nyt muita lisukkeita, hyvää oli tuollaisenaankin.

Olipa harvinaisen jännä peli, ei voi muuta sanoa!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi hurja valvoittekin tuon pelin?!?
Minä nukuin tyytyväisenä läpi yön, mutta tämä RemonttiReiska vanhana jenkkifutaajana valvoi sinne kuuteen. Huh!

- naapuri

sauvajyvänen kirjoitti...

En tosiaan koko peliä tässä aikakonkurssissa ;)