sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kevätkylvöt 2015 melkein tehty


Nyt on melkein kaikki laitettu maahan, näin  myöhään tänä vuonna meni. Tänään kylvin herneet, härkäpavut, malvikit ja ruiskaunokit. Kehäkukkaa laitoin vähän sinne sun tänne tuholaisia häätämään. Laitoin myös hajuherneet pajujen ympärille kasvamaan. Puolet hajuherneiden siemenistä on ostettuja, puolet viime vuotisista itse kerättyjä, niistä en tiedä kuinka itävät. Myös malvikit, ruiskaunokit ja kehäkukat olivat viime vuotisista kasveista kerättyjä, ensimmäistä kertaa en ostanut kukkien siemeniä ollenkaan.

Sipuleihin on tullut ihan pienet alut, samoin salaattiin ja tilliin. Lehtikaali on sirkkalehdillä mutta paljoa muuta ei vielä näy. Niin ja perunat ovat tulleet pintaan, hienoa.

Minulla jäi yksi kokonainen penkki tyhjäksi, hyvä niin, sillä papuja en ole kylvänyt vielä, ne laitan maahan varmaan viikon päästä jos lämpöä riittää. Purjolle tein oman penkin siihen kohtaan, missä oli hiekkakasa. Kärräsin siihen kottikärryllisen puutarhakompostia, siinä pitäisi olla hyvät oltavat. Myös varsiselleri puuttuu vielä, taimet aion ostaa Hakaniemen torilta, aivan kuten purjotkin. Maissin laitan yhteen puolikkaaseen penkkiin, samassa kasvaa hajuherne. Ja kurpitsat ja kesäkurpitsat puuttuvat vielä, ne laitan suunnilleen viikon päästä aivan kuten pavut. Kesäkurpitsoille kärräsin monta kärryllistä puutarhakompostia, ja lisään vielä lopuksi palanutta lehmänlantaa. Siinä pitäisi riittää voima kasvamiseen. Ja tästä eteenpäin se on sitten kitkemistä ja harventamista, ja lopulta toivottavasti sadon keräämistä.

Oman pihan laatikosta saa ensimmäiset salaatit ensi viikolla, siitä se kesä taas alkaa!

lauantai 30. toukokuuta 2015

Sitruuna-timjamibroileri ja lipstikkatsatsiki


Tämä ruoka syötiin jo viime viikonloppuna, mutta varmasti tulee tehtyä pian uudestaan. Lipstikka on parhaimmillaan nyt, nuorta ja pehmeää ja voimakkaan makuista. Ihan paras aika tehdä lipstikkakeittoa ja muistakaa myös pakastaa sitä. Ja käyttää tähän tsatsikiin, aika veikeä maku, suosittelen.

Tämä resepti löytyy Henri Alenin ja Annukka Oksasen Vuoden keittokirjasta ja ajattelin kokeilla sitä, koska lipstika on niin hienossa vaiheessa nyt. Huomasin instassa että myös mm. Elina Lappalainen oli tehnyt tätä kanaa, ja tykätty oli sielläkin.

1 broileri
2 sitruunaa (nyt 1)
merisuolaa
1 ruukku tuoretta timjamia
2 valkosipulinkynttä
1 dl oliiviöljyä
mustapippuria myllystä

Hiero broilerin nahkaa sitruunanpuolikkaalla. Hiero pintaan karkeaa merisuolaa, laita myös linnun sisälle jos sinulla on kokonainen broileri (minulla oli nyt naapurin maalaiskanaa, joka on leikattu halki). Anna linnun suolaantua tunnin verran. Pyyhi ylimääräinen suola pois. Laita timjami, valkosipuli ja öljy korkeaan kulhoon, lisää sinne raastettua sitruunankuorta ja loput sitruunan mehusta, ja aja seos sauvasekoittimella. Voitele kana tällä mausteöljyllä. Jos sinulla on kokonainen kana, laita tyhjät sitruunankuoret kanan sisään, ja pilko sinne toinenkin sitruuna.

Paista broileria 225 asteessa 20 minuuttia  ja laske lämpö 180 asteeseen ja paista vielä 45 minuuttia (Henrin ohjeen mukaan 190 astetta 20 min, 150 astetta 30 min, kirjan ohjeissa lämpötilat ja ajat ovat kiertoilmauunille, minulla on tavallinen ja "kylmä" uuni).

2 avomaankurkkua (minulla 1 kasvihuonekurkku)
2½ dl maustamatonta jugurttia (valuta tarvittaessa)
2 valkosipulinkynttä (minulla 1)
10 lehteä tuoretta lipstikkaa
tilkka sitruunamehua
suolaa ja pippuria myllustä

Raasta kurkku/t karkeaksi raasteeksi, valuta/purista ylimääräinen neste pois (ja juo mehu). Raasta valkosipuli hienoksi raasteeksi. Hienonna lipstikka ja ja sekoita kaikki aineet keskenään. Anna tasaantua hetki jääkaapissa. Hyvää kanan kanssa, lisänä kaalisalaattia ja riisiä/perunaa.

perjantai 29. toukokuuta 2015

Suklaalakritsimutakakku


Tämä kakku on ollut tekolistalla lehden ilmestymisestä lähtien, ohje löytyy Glorian Ruoka&viini -lehdestä 2/2014. Ohjeen mukaan kakusta tulee 10-12 palaa. Sitä en tosin ymmärrä miksi ohjeessa sanotaan 6-8 macaron-keksiä koristeeksi, kun kerran kakusta riittää useammalle. Ketkä syöjistä on tarkoitus jättää ilman? Tämä on vähän sama asia, kuin että en tykkää epäsymmetrisesti koristelluista kakuista ja muista leipomuksista, joista on kuitenkin tarkoitus ottaa pala kerrallaan. Annoskateushan siinä iskee, kun naapuri sai juuri ne lempimarjat ja itse jäi ilman, tai saa korkeintaan sen esanssikirsikan (ja varmasti se naapuri ajattelee juuri toisin pain...).

Minä tein tällä kertaa kakkutaikinan ja kuorrutteen kaksinkertaisena, kirjasin ohjeen tähän kuitenkin sellaisena kuin se oli lehdessä, eli se 10-12 palaa. Jaoin taikinan kahteen vuokaan niin, että toiseen meni 3/4 taikinasta (halkaisijaltaan 28 cm) ja toiseen 1/4 taikinasta (halkaisijaltaan 16 cm). Kuvassa on tuo pieni kakku. Paistoin pienempää kakkua ohjeen mukaisesti 20 min, isompaa 30 min. Ohjeen kokoista kakkua olisin varmaan paistanut 25 minuuttia.

Kakku on gluteeniton sellaisenaan. Jos voitelet reunat, kannattaa käyttää voita ja mantelijauhetta, niin kakku säilyykin gluteenittomana. Minä jätin voitelun välistä kokonaan, ja silti sain ihan siististi kakun irti. Tämä kakku maistui aikuisille, minusta se oli suorastaan ihan loistava kakku. Kuorrutteesta tuli mieleen Nina Lincolnin kakku, jota tein ensimmäisen kerran omiin ylioppilasjuhliini 80-luvulla (olen ainakin joskus ollut edelläkävijä vai mitä). Lapset vierastivat kakun lakritsin makua ja tummaa suklaisuutta. Esikoinen keksi heti muutaman muokkauksen, millä kakusta saisi paremman hänen makuun, ja minähän lupasin toteuttaa sen seuraavassa sopivassa hetkessä.

voiteluun voita ja mantelijauhetta

200 g tummaa suklaata
100 g voita
4 kananmunaa
4 dl tomusokeria
1 rkl maissitärkelysjauhoa
1 rkl lakritsijauhetta
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa

150 g tummaa suklaata
1 rkl voita
100 g tuorejuustoa
1½ dl kermaa
1 rkl tomusokeria
½ rkl lakritsijauhetta

Ohjeen mukaan 6-8 macaronkeksiä. Mutta hei, ketkä jätetään ilman?! 

Pingota leivinpaperi 20 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan pohjalle. Voitele reunat ja jauhota mantelijauheella (tämän jätin tekemättä).

Sulata suklaa ja voi varovaisesti, sekoita sileäksi ja siirrä jäähtymään. Erottele keltuaiset ja valkuaiset omiin kulhoihin. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahdota keltuaiset ja tomusokeri. Yhdistä maisstärkkelys, lakritsijauhe ja vaniljasokeri ja siivilöi ne keltuaisvaahtoon, sekoita tasaiseksi. Lisää suklaa-voiseos ja ripaus suolaa, sekoita. Kääntele valkuaisvaahto varovaisesti joukkoon. Kaada taikina vuokaan ja paista 180 asteessa n. 20-25 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä löysäksi, sillä jäähtyessään se kiinteytyy.

Valmista kuorrutus: sulata suklaa ja voi varovasti, anna jäähtyä. Vatkaa tuorejuusto notkeaksi. Vaahdota kerma toisessa kulhossa ja sekoita juustoon. Mausta vaahto sokerilla ja lakritsijauheella, lisää lopuksi suklaasula. Levitä kuorrutus kakun päälle heti, sillä se jähmettyy nopeasti. Koristele kakku macaronkekseillä ja pidä jääkaapissa tarjoamiseen saakka.

maanantai 25. toukokuuta 2015

Macaronit

Aamun valo viiden aikaan ei oikein riittänyt

Tämä ohje on peräisin Glorian Ruoka&viini -lehdestä, netin mukaan lehdestä 3/2007, mutta en oikeasti ole varma. Minulla ei ole enää alkuperäistä ohjetta (kai) tallessa, mutta olen kirjoittanut tämän omaan keittokirjaani. Tein näitä ensimmäisen kerran 5 vuotta sitten, enkä sen koomin ole muita ohjeita käyttänyt, näillä ohjeilla olen onnistunut aina. Tästä tulee n. 30 tavallisen kokoista keksiä, tällä kertaa tein vähän pienempiä ja sain n. 40 keksiä. Täytin nämä yksinkertaisesti lemon curdilla, sillä halusin näistä raikkaita ja "kevyitä", ei siis paksua kreemiä väliin. Macaron-keksit ovat muuten ainoa asia, johon käytän keinotekoisia väriaineita, nämä keksit ovat iloisen keltaisia, vaikkei se oikein kuvasta näykään.

2½ dl sokeria
¾ dl vettä
3 munanvalkuaista

225 g mantelijauhoa
3 ¾ dl tomusokeria
ripaus haluttua elintarvikeväriä
2 munanvalkuaista

Mittaa sokeri ja vesi kattilaan. Kuumenna seosta matalalla lämmöllä, älä sekoita. Anna seoksen poreilla hiljalleen kunnes se on 119 °C. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää 119-asteinen sokeriliemi valkuaisvaahtoon koneen käydessä täydellä teholla. Valuta sokeriliemi ohuena nauhana kulhon reunaa pitkin, jotta se sekoittuu tasaisesti. Jatka sekoittamista hiljaisemmalla teholla muutama minuutti, kunnes seos on jäähtynyt.

Sokeriliemen kuumetessa, ennen valkuaisten vatkaamista, sekoita (siivilöidyt) mantelijauhot ja tomusokeri isossa kulhossa. Lisää haluttua elintarvikeväriä ja sekoita. Lisää 2 valkuaista ja sekoita massa tasaiseksi.

Lisää valkuaisvaahto värjättyyn manteli-sokerimassaan pienissä erissä. Sekoita massaa kaapimella kulhon reunaa vasten painellen, jotta siitä tulee tasainen. Lusikoi taikina pursotuspussiin ja pursota taikinasta ympyränmuotoisia pohjia. Anna pohjien levätä ennen paistamista vähintään 20 min, tämä on tärkeä vaihe että saat kekseistä oikeanlaisia. Paista 150 °C n. 15 min.

Anna puolikkaiden jäähtyä, ja täytä leivokset halutulla täytteellä, kuten vadelmahillolla, suklaalla tai lemon curd-tahnalla. Keksit säilyvät ilman täyttettä viileässä ja kuivassa, tai voit pakastaa ne rasiassa, ja täyttää vasta juhlapäivänä. Täytettynä niitä ei kannata säilyttää, sillä rakenne pehmenee ajan kanssa.

lauantai 23. toukokuuta 2015

Minestronekeitto Henri Alenin tapaan


Viime aikoina lauantai on ollut usein keittopäivä, osin sattumalta, osin miehen harrastuksen takia (ei mitään liian raskasta ruokaa päivällä). Heti kun ostin Henri Alenin ja Annukka Oksasen Vuoden keittokirjan ajattelin tehdä tätä keittoa mahdollisimman pian, ja kyllä kannatti. Kuinka hyvältä se maistuikaan, tosin meistä tämä oli enemmänkin pataa kuin keittoa. Saa kuulemma tehdä toistekin. Sitä en tiedä mitä kuopus olisi tykännyt, hän on kuumeessa ja vapautettu syömisestä.

400 g valkokaalia
2 porkkanaa
2 oksaa varsiselleriä (oli 1 iso)
3 valkosipulinkynttä (oli 2)
2 pientä sipulia
öljyä
400 g karitsanjauhelihaa (oli ehkä 300, sekin oli paljon)
3 rkl tomaattipyrettä
2 tl kuivattua minttua (ei ollut)
1 t kuivattua timjamia
1 l kanalientä (oli hanhilientä)
2 dl pientä pastaa
suolaa, pippuria

oliiviöljyä ja raastettua parmesania

Pilko kaali, porkkanat, selleri ja sipulit. Laita kattilaan öljyä, lisää jauheliha ja tomaattipyre. Kääntele lihaa vähän kuumassa öljyssä, lisää kasvikset.ja yrtit. Lisää liemi ja hauduta n. tunti. Lisää makaronit ja anna niiden kypsyä. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan. Lisää lautasella keiton päälle öljyä (unohdin) ja parmesania. Keittoa on sopiva määrä neljälle.


Jan Coulsonin raparperipiirakka


Tästä tuli sellainen epäonnistunut onnistuminen. Ja yhtä tuskaa saada kirjoitettua ohje ylös tuollaisen kuvan kanssa, mutta lapsi halusi tämän blogiin, jotta voi itse tehdä myöhemmin. Siis piirakka on oikein hyvää ja maukasta, mutta en mitenkään saanut tästä samanlaista kuin alkuperäisessä ohjeessa näyttää olevan. Alkuperäisessä ohjeessa on aika paljon summittaisia mittoja, ja minä olen kokeillut jo kahdella eri tavalla tätä piirakaka. mutta vieläkään se ei ole sellaista kuin ohjeen kuvassa. Epäilen, että vaikka tähän käytin alkuperäisen ohjeen mukaisen maksimimäärän raparperia, sitä olisi pitänyt olla vieläkin enemmän Piirakasta tuli ruma kuin mikä, mutta hyvää se on!

Täyte:
2 munaa
3½ dl sokeria
2½ dl jauhoa
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
n. 8-9 dl raparperiä ohuina siivuina

Pohja:
175 g voita
3½ dl jauhoa
1 dl

Vatkaa munat sa sokeri vaahdoksi (no ei siitä vaahtoa tietenkään tule tuolla sokerimäärällä), lisää sinne jauhot, leivinjauhe ja suola ja sekoita. Sekoita pieneksi pilkotut raparperit ja sekoita edelleen niin, että raparperi alkaa vähän mehustua. Jätä taikina odottamaan puoleksi tunniksi.

Valmista pohjataikina: pilko kylmä voi pieneiksi kuutioiksi, nypi jauhot ja sokeri joukkoon niin, että saat taikinan. Painele taikina n. 30 cm halkaisijaltaan olevaan piirakkavuokaan pohjalle ja reunoille  Kaada raparperitaikina päälle ja paista 175 asteessa n. 45 minuuttia. Hyvää oli, mutta ei sellaista kuin alkuperäisen ohjeessa.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Palsta toukokuussa 2015




Kuten olen aiemminkin todennut, vuodet eivät ole veljeksiä. Viime vuonna tähän aikaan omenapuu kukki ja palstalla sipulit olivat jo korkealla ja porkkanat hyvällä alulla. Loppukasvukausi olikin sitten sellaista, että totisesti toivon ettei tänä vuonna olla veljeksiä ainakaan viime vuoden kanssa.

Tänään palsta näyttää tuolta. Muutama päivä sitten kylvin porkkanat ja istutin sipulit. Porkkanoita on varmaan viittä kuutta erilaista lajiketta, yritin olla laittamatta (tänäkin vuonna) niitä liian tiheään. Sipulia minulla on vain tavallista keltaista ja punaista. Ehkä laitan vielä ryvässipulia pienen pussin, mutta en muuta. Muut lajikkeet ei meinaa säilyä kunnolla, viime vuonna ei nuokaan. 

Vasemmalla näkyy tummempaa multaa, siinä on kolme kottikärryllistä kärrättynä hiekkaista multaa parin pahvikerroksen päälle. Tuo on sellainen vielä umpisavinen rikkaruohoinen paikka, jos vaikka saisi vähän kesytettyä yhden penkin verran. Hyvin muuten näkyy väriero saven ja mullan välillä, yhtä kuivia kumpikin maa-aines. Tuohon penkkiin kylvin persiljaa, tilliä ja salaatteja. Jos pärjäisivät siinä vähän ohuemmassa mullassa.

Harson alla on neljä riviä lehtikaalia. Nekin kylvin viikonloppuna. Olikohan minulla ehkä yhdeksää erilaista tulossa, toivotaan hyvää satoa. Red Russian on yksi suosikkini, lisäksi on toinen punainen kähärä lajike. Ja loput ovat sitten erilaisiä kähärälehtisiä sekä vähän myös mustakaalia eli palmukaalia. Se ei varsinaisesti ole suosikkini, mutta sopii sekin moneen ruokaan. 

Tänään kylvin palsternakat, viimeiset porkkanat, sekä lapset kylvivät omat penkkinsä herneitä lukuunottamatta. Oikeassa alakulmassa kepin kohdalla on esikoisen kasvattama pieni auringonkukan taimi, toivon sille hyvää kasvua.

Tuo kuva taitaa tuottaa hyvää mieltä ja zeniä kaikille niillemeille, jotkä kärsivät puutarhakateudesta mistä Kivistön Mari niin oivasti kirjoitti. Penkitkin menivät vinoon, eri kokoisiksi ja muutenkin hassusti, kun tein niitä voimalla märästä savesta. Jos vaikka ensi vuodeksi hommaisi narut...

ps. perunatkin ovat maassa, mutta en kehtaa laittaa kuvaa, ettei isä näe millaiset vaot sain aikaiseksi.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Henri Alenin metsäsienirisotto


Minä ostin Henri Alenin ja Annukka Oksasen Vuoden keittokirjan heti sen ilmestyttyä. Minulla oli kirjan suhteen suuret odotukset, ja täytyy todeta, että odotukset suorastaan ylittyivät. Mielessäni pyörittelen jo loppuvuoden postausta vuoden keittokirjoista, joihin Vuoden keittokirja todellakin kuuluu. Kirjan idea on siinä, ettei siinä periaatteessa ole mitään uutta, mutta silti lähes kaikki reseptit ovat uusia oivalluksia (minulle siis). Juuri niitä hyviä ideoita, joita kaipaa silloin, kun tuntuu että samat jauhelihakastikkeet, aurajuustokanat, villisikapastat, siskonmakkarakeitot, paistettu kala/savukala ja sen sellainen alkaa toistua joka viikko. Kirjassa on minulle muutamia tuttuja reseptejä, jotka ovat jo vakikäytössä, kuten vaalea pizza ja Murun lohi hieman muunneltuina, mutta kokattavaa riittää vaikka kuinka paljon. Löysin helposti parisenkymmentä reseptiä, jotka aion tehdä tässä "lähiaikoina", eli suunnilleen resepti/viikko tahdilla.

Pidin todella paljon kirjan alun tekstistä, siitä on helppo pitää kun itse ajattelee samalla tapaa (tiedättehän, on se Henri viksu kun ajattelee kuten minäkin...). Annukka Oksasen teksti on sujuvaa luettavaa, ja ennen kaikkea reseptit ovat selkeitä, loogisia, enkä ole bongannut niistä virheitä (samaa ei todellakaan voi sanoa monien muiden starojen keittokirjoista, huhhuh). Yhden pienen virheen olin huomaavani, ainakin minun tietääkseni kuha on makean veden (ja murtovesien) kala, ei merikala. Niin, ja kannen kuvana olisin ehkä pitänyt jostain muusta kuin muikeasta pärstäkuvasta enemmän (esikoinen fanittaa ihan riittävästi jo nyt Henriä), mutta tuo ei ymmärtääkseni ollut Henrin valinta..

Teimme esikoisen kanssa tämän risoton samana päivänä kun perheen sienivihaajat lähtivät reissuun. Koska olimme kahdestaan, teimme puolikkaan annoksen tuosta kirjan ohjeesta, sekin oli aika reilusti meille, ja paistoinkin loput pannulla seuraavana päivänä etäpäivän lounaaksi (sori kaikki risotto-puristit, hyvää oli jämäkanan lisukkeena). Kirjassa tämä oli syksyn reseptejä, ja käytössä oli tuoreita sieniä. Minä tein kuitenkin kuivatuista herkkutateista, ja vähän muutenkin soveltaen näin:

5 dl metsäsieniä (minulla reilu 1 dl kuivattuja herkkutatteja + 2½ dl vettä)
3 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä (minulla 1)
4 dl hyvää risottoriisiä
2 dl kuivaa valkoviiniä (minulla sen sijaan 1 rkl hyvää rutikuivaa vaaleaa balsamicoa)
1 l mietoa kanalientä (minulla hanhilientä)
2 dl raastettua parmesania
50 g voita
suolaa ja pippuria.

Kaada kuivattujen ja murskattujen herkkutattien päälle kiehuvaa vettä, anna seistä vähintään vartti, mielummin vielä enemmän. Laita kattilaan öljy, lisää pilkotut sipulit ja kuullota hetki, lisää myös sienet (ilman nestettä). Lisää riisit sekaan, pyörittele vähän öljyssä, ja kaada sekaan balsamico ja sienien liuotusliemi (tai valkoviini). Lisää kiehuvan kuumaa lientä kauhallinen kerrallaan, seuraava lisäys aina kun edellinen on imeytynyt riisiin. Sekoita koko ajan, kirjan ohjeen mukaan aikaa menisi alle vartti, minulla menee kyllä aina lähelle 20 minuuttia, että riisi on sopivaa. Lisää lopuksi parmesan ja voi, anna juuston ja voin sulaa sekaan. Mausta suolalla ja pippurilla ja nauti heti.

lauantai 16. toukokuuta 2015

Nokkospizza


Pihan nokkospuska kasvatti uudet nokkoset, joista sain taas hyvän ruuan, pizzan tällä kertaa. Tein sen aikalailla samaan tapaan kuin tuon ihanan lehtikaali-pizzan, tällä kertaa lehtikaalin tilalla käytin nokkosta enkä lisännyt kalaa. Ja täytyy taas kerran todeta että kyllä buffalo-mozzarella on sitä parasta mozzarellaa pizzan päällä, sanotaan muualla mitä sanotaan. Eikä se kostuta pizzaa ollenkaan, kun juuston avaa ensin esim. talouspaperin päällä ja antaa sen imeä ylimääräiset nesteet. Pohja on taas kahteen pizzan, täytteet yhteen.
 
4 dl haaleaa vettä
1 pkt hiivaa (25 g)
1½ tl suolaa
n. 450 g jauhoa
½ dl oliiviöljyä
 
Vaivaa taikinaan kunnon sitko. Tästä taikinasta tuli kaksi melkein pellillisen kokoista pizzaa. Toisen tein nokkospizzana, ja toiseen tuli esikoisen toiveesta tomaattia ja simpukkaa sekä hyvää cheddaria ja parmesania.

1 l nokkosta
buffalo-mozzarellaa (n. 150-200 g)
1 pieni punasipuli
kourallinen cheddaria
kourallinen parmesaania

Ryöppää huuhdellut nokkoset kattilassa eli anna nokkosten kiehahtaa vedessä. Valuta nokkosvesi pois lävikössä (ja huuhtele sillä hiukset seuraavan hiustenpesun yhteydessä). Kun nokkoset ovat jäähtyneet sen verran että voit käsitellä niitä, purista niistä nyrkissä kaikki vesi pois. Pilko ne sen jälkeen pieneksi silpuksi. Laita lautaselle pari talouspaperia (tai puhdas keittiöpyyhe) ja hajota buffalo-mozzarella sen päälle, näin siitä poistuu ylimääräinen kosteus. Pilko sipuli aivan ohuiksi viipaleiksi. Levitä pizzan päälle nokkossilppu, sipuli, revi mozzarella tasaisesti ja lisää lopuksi raastetut cheddar ja parmesan. Paista pizzaa 250 asteessa n. 12-15 minuuttia, kunnes pohja on sopivan rapea ja pinta saanut vähän väriä.

Ihan loistava vegepizza, suosittelen kokeilemaan niin kauan kuin nokkosia riittää.

torstai 14. toukokuuta 2015

Valkosuklaa-passionhedelmäkakku


Tämä kakku tulee herättämään minussa hilpeyttä myöhemminkin. Ajattelin tehdä kakun jo aikaisemmin vieraille, tähän mies totesi että vieraille kannattaa tehdä jotain mitä on tehnyt aiemminkin, ettei taas mene pieleen. Suositteli tuota passion-kakkua, joka onkin loistava ja takuuvarmasti onnistuu. No päivää paria ennen kuin vieraiden, joille kakku piti tehdä, vierailuaika koitti, katsoin yhden kauden Game of Thronesia, joten unet jäivät ehkä aavistuksen vähiin (ikkunatkin jäivät pesemättä). Siinä vaiheessa totesin että jo aiemmin luvattu tiikerikakku, jäätelö ja hillo ajavat yhden kakun asian.

No sitten ajattelin tehdä tämän kakun omalle perheelle viikon päästä oikealle päivälle tai sinne päin. Ja niin teinkin, tosin paljon pienempänä, vaikkakin tähän kirjoitin ohjeen sellaisena kuin se oli tämän vuoden Kotilieden Juhlat -lehdessä. Jo tehdessä tajusin, etten enää pidä äkkimakeista kakuista. Enkä enää pidä oikein valkosuklaastakaan, joka ennen on ollut suurta herkkuani: niin se maku muuttuu. Että kyllä kakku kaipaisi sitruunaa tai raikkautta jostain muusta vastaavasta. Päätin myös jättää kostuttamisen väliin, koska täyte oli aika luirua, ajattelin että kakku kostuu riittävästi yön aikana. No eihän se kostunut, ehkä sitruunamehu olisi sopinut kostuttajaksi hyvin.

Mutta siis se, mikä tekee tästä kakusta hilpeyttä herättävän on se, että vaikka kukaan muu perheestä ei juurikaan välittänyt kakusta, niin perheen kuopus, jolle ei kakut maistu, vetäisi palan kakkua siinä ajassa missä minä ehdin suunnilleen istumaan pöytään ja päivittelemään kakun makeutta. Hän vielä pyysi toisen palan lisää (tiukkisäiti ei tosin antanut) ja kehui että paras koskaan tekemäni kakku. Eli maistui ainakin hiilarifiilille.

6 munaa
3½ dl sokeria
1 dl kuumaa vettä
200 g voita sulatettuna
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kuuma vesi ja sulatettu voi sekoittaen. Lisää jauhot joihin leivinjauhe on sekoitettu ja sekoita varovasti. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhoitettuun 28 cm kakkuvuokaan (tai 25 x 25 cm kuten ohjeessa). Paista 175 asteessa n. tunti. Anna kakun tasaantua hetki ja kaada se sen jälkeen jäähtymään. Leikkaa kakkupohja kahteen osaan. 

5 liivatelehteä
8 passionhedelmää
5 dl kermaa
100 g valkosuklaata
400 g mautamatonta tuorejuustoa
1½ dl sokeria

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Paseeraan passionhedelmien hedelmäliha pieneen kattilaan. Kuumenna 1 dl kermasta toisessa kattilassa kiehuvaksi, siirrä kattila odottamaan. Rouhi valkosuklaa kerman joukkoon ja sekoita kunnes suklaa on sulanut. Vatkaa 4 dl kermaa vaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja sokeri kulhossa. Kuumenna passionmehu ja sulata puristetut liivatteet kuumassa mehussa. Minä lisäsin vielä pari passionhedelmää siemenineen kakkuun, en ole ihan varma oliko viisasta.  Kaada se juuston sekaan, sekoita hyvin. Sekoita kermavaahto joukkoon.

1½ dl spriteä

Nosta toinen kakkulevy pestyyn ja kuivattuun, leivinpaperilla vuorattuun kakkuvuokaan. Kostuta levy spritellä. Levitä passion-juustoseos pohjan päälle. Nosta toinen kakkulevy täytteen päälle, kostuta sekin. Peitä kakku ja siirrä jääkaappiin hyytymään ön yli. 

2 dl mango-passionhedelmäsmoothieta
2 dl hillosokeria

Kiehauta juoma kattilassa. Lisää hyytelösokeri, sekoita koko ajan. Kun liemi kiehahtaa uudestaan ja kirkastuu, siirrä kattila pois levyltä ja anna jäähtyä muutama minuutti. Lusikoi liemi tasaisesti kakun päälle, anna jähmettyä jääkaapissa vielä vähintään muutama tunti.Jos haluat, leikkaa kakun ympäriltä ohut reunus pois. Ja jos haluat pinnasta vaaleamman, leikkaa myös pinnasta se ohut tummempi kerros pois ennen kuin lusikoit hyytelön päälle.

Tämä on nätti mutta äkkimakea kakku. Neliskulmaisesta kakusta ainakin on helppo leikata riittävän pieniä paloja, jotka varmasti ovat näyttäviä ja täyttäviä. Ei mikään minun lempikakku, mutta arvaan että saan tehdä tätä myöhemminkin.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Lasten mielestä paras kana


Minä teen nykyisin aika usein kokonaista kanaa, kun kerran riittävän hyvää on saatavilla niissä kaupoissa missä asioin. Suosin sekä naapurin maalaiskanaa eli ns. kettukanaa että L'uomu Nokkaa eli kotimaista luomubroileria. Useimmiten tulee ostettua kokonaista kanaa, sillä siinä minusta hinta on kohdillaan, ja kaupan päälle luista saa hyvän liemen. Kettukana on leikattuna auki, Luomu Nokan saa kokonaisena. 
 
Tein joku aika sitten tällä tavalla kanaa, ja sen jälkeen sitä on pitänyt tehdä useasti. Lasten mielestä tämä on sitä parasta kanaa, ja minä olen tietysti tyytyväinen kun hyvä ruoka maistuu ihan kaikille.

25-50 g voita
vajaa 1 rkl currya (Santa Maria väkevä)
vajaa 1 rkl viherpippuria morttelin kautta
1 tl yrttisuolaa
1 kana n. 1,4 kg

Sulata voi, sekoita mausteet joukkoon. Sivele kana maustevoilla.

Perhoseksi leikattu kettukana: paista 15 min 225 asteessa, käännä kana ja paista 1 h 180 asteessa. Käännä muutamaan kertaan, sivele voilla samalla. Anna levätä vartti folion alla, nauti.

Kokonainen Luomu Nokka: paista 20 min 250 astetta, käännä kana kerran välissä. Laske sen jälkeen lämpö 180 asteeseen ja paista vielä 50 minuuttia. Kääntele muutamaan kertaan, sivele aina välissä voita päälle. Anna levätä vartti folion alla, nauti

Syödään riisin kanssa, ja kastikkeeksi riittää vuokaan valunut voinen liemi. Ja lopun liemen voi kaapia vaikka leivälle, liemi kannattaa hyödyntää viimeiseen tippaan saakka. Yhdesta kanasta riittää ruoka neljälle, minä saan yleensä vielä lounaan ja luista saa hyvän liemen. Yksinkertaista, hyvää ja helppoa ruokaa, joka käy niin arkeen kuin vähän juhlavampaankin hetkeen. Kuten vaikka juhlistamaan sitä että oppii ajamaan pyörällä kunnolla. Tai sitä että syö kevään ensimmäisen kerran ulkona.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Sesongeista

Toukokuussa vielä odotellaan parempaa satoa

Sesonkiruoka on tämän hetken kuuma ruokatrendi, siitä puhutaan joka paikassa. Minulla on edelleen tuo alkuperäinen teksti tuossa blogin sivupalkissa, eli sesonkiruoka on ollut yksi tämän blogin kantavia ajatuksia ihan alusta asti. Sinälläänhän sesonkiruuassa ei ole mitään uutta, aikojen alussa se oli eloonjäämisen ehto. Se on vaan välissä unohtanut, kun kaikkea on ollut saatavilla kaiken aikaa.

Ihmiset haluavat nykyään(kin?) saada kaiken. Minä olin vähän aikaa sitten ajankäyttökoulutuksessa, jossa pohdin että onhan se vähän epistä ettei kaikkea voi saada. Kun töissä on kiirettä ja kaikkea mielenkiintoista menoillaan, vaikuttaa se heti siihen, ettei kotona ehdi olla riittävästi, ei jaksa olla tarpeeksi läsnä lapsille eikä ehdi pihallekaan niin kuin haluaisi tai että saisi blogia päivitettyä. Eli pakko aina karsia jotain, ja ainakaan minulle se ei ole kovinkaan helppoa.

Jos haluaa syödä sesonkien mukaan, tarkoittaa se etenkin Suomessa suuriakin rajoituksia raaka-aineissa. Omalla palstalla sen huomaa hyvin, maa on tasaisen harmaata melkein 8 kuukautta vuodessa (rikkaruohoja ei lasketa, kts.tänään otettu kuva yllä). Paljon voi säilöä, mutta kesän/alkusyksyn satokausi kestää muutaman kuukauden. Sama pätee marjoihin, sieniin, kaikkeen maassa kasvavaan syötävään. Onneksi meillä sentään on pakastin, eli sen avulla voi omia sesonkeja jatkaa vähän pidempään.

Pakastaminen on jees, mutta mikään ei maistu niin hyvältä, kun ne ensimmäiset kotimaiset mansikat, tai mikä tahansa muu, jota saa taas vuoden tauon jälkeen. Joka vuosi metsässä mustikka-aikaan matkustan ajassa taakse päin ja kuvittelen miltä tuntui ihmisistä joku sata vuotta sitten, kun saivat taas vuoden tauon jälkeen mustikoita ja muita marjoja, aikana ennen pakastimia. Se on hyvä tunne se.

Väkisinkin talvella tulee syötyä ankeammin. Niin hyviä kuin juurekset ja kaalit ovatkin, kyllä ainakin minä ehdin kyllästyä niihin talven aikana. Mutta sitä paremmalta tomaatit, kurkut, uudet kaalit ja kaikki muu suoraan pellolta kerätty maistuu, kun niitä ei ole talvella saanut. Kyllä ihmisen kannattaisi jaksaa odottaa uusia kotimaisia perunoita, eikä pilata odotusta marokkolaisilla vetisillä mauttomilla perunoilla (vai maistuvatko ne jonkun mielestä oikeasti hyvältä, ei vain "korvikkeelta paremman puutteessa"?). Samalla tavallahan sitä jaksaa odottaa kokonaisen vuoden vaikka vappumukkeja tai pääsiäisen lihapiirakkaa, laskiaisen blinejä tai mitä niitä perinteitä nyt onkaan. On paljon asioita, jotka ovat superhyviä, mutta silti niitä valmistaa tasan kerran vuodessa. Ehkä ne ovat niin hyviä juuri siksi?

Lehtikaali on minusta hyvä esimerkki miksi sesonkiruokaa kannattaa suosia, eli jos ei minkään muun, niin maun vuoksi. Kun lehtikaalin suosio alkoi, ihmiset alkoivat kasvattaa sitä, siitä puhuttiin paljon, ohjeita löytyi blogeista jne, ja kaikki kehuivat kilvan kuinka hyvää se oli. Pikkuhiljaa suosio kasvoi niin, että kaupat vastasivat kysyntään - upeaa - ja viime syksynä kotimaista lehtikaalia oli tarjolla vähän kaupassa kuin kaupassa. Sen jälkeen kun kotimainen kaali loppui, on kaupoista löytynyt espanjalaista lehtikaalia. Ei millään pahalla espnjalaista lehtikaalia kohtaan, mutta samaan aikaan alkoi ilmestyä kirjoituksia tyyliin "saanhan sanoa että lehtikaali on pahaa" tai että "miten joku muka kehuu kun se on niin mautonta ja puumaista". No kai se on, kun ei ole sesonki parhaillaan (ja kaali tuodaan kaukaa muovipussissa). Lehtikaalilla on poikkeuksellisen pitkä sesonki Suomen oloissa, nautitaan siitä silloin.

Minusta parasta mitä Suomessa on vähään aikaan tapahtunut on satokausikalenteri ja sen tuoma hypetys sesonkien ympärillä. Siinä on kyse ilmiöstä joka on alkanut vaikuttaa ihmisiin ja kulutustottumuksiin isosti. Kysyntä on kasvanut ja siihen kaupat ovat reagoineet joka puolestaan lisää kysyntää jne. Hienoa. Yksittäisellä bloggarilla ei ehkä ole kamalan suurta vaikutusta, mutta ilmiöllä on. Ja kun tarjonta muuttuu, minä kiitän. Satokausikalenteri on tuonut uudestaan luottamuksen siihen, että tekemällä voi vaikuttaa ja että toivoa on aina. Ennen ei ole kaikki ollut paremmin, nyt moni asia on.

Ensimmäistä piirakkaa saa vielä odottaa


keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Nacho-paistos


Tämä ruoka on kiva alkupala illanistujaisiin, mutta ennen kaikkea se on pelastus silloin, kun aikaa on just reilu puoli tuntia kotiintulon ja kotoalähdön välillä, sinä kriittisenä puolena tuntina jolloin tulee nälkäisenä kotiin lasten kanssa ja on lähdettävä suunnilleen puolen tunnin päästä taas menemään. Ja toki jääkaapissa pitää silloin olla joltain aterialta jäänyttä chili con/sin carnea, sekä salakaapin perukoille unohtunut nachos-pussi. Ja hyvää cheddaria jääkaapissa.

Tähän ruokaan ei ole olemassa mitään oikeita mittoja, kunhan tekee sen mukaan mitä sattuu olemaan. Kun tulin kotiin, laitoin uunin heti päälle ja kokosin annoksen lautaselle sillä välin kun uuni lämpeni. Sitten vajaa vartti uunissa, sillä välin ehti  tehdä salsat ja pilkkoa avokadot sekä kerätä liikkavaatteet ja vesipullot, ja sitten nopea syötävä olikin valmis. Tästä määrästä söi kolme suunnilleen riittävästi. Kaikkea salsaa ja avokadoa en laittanut päälle, kun kolmesta yksi ei halunnut niitä, ranskankerman laitoin suosiolla suoraan omalle lautaselle. Parasta tietty olisi, että kaiken laittaa nachojen päälle, mutta meni se näinkin, omalta lautaselta oli helppo täydentää.

2 kourallista nachoja
3 dl chili con carnea (tai sin carnea)
sopivasti hyvää cheddaria (esim. Village oak Hakaniemen Lentävästä lehmästä)

3 tomaattia
½ hopeasipuli
½ limen mehu
ripaus sokeria
aavistus suolaa

2-3 avokadoa
½ limen mehua
ripaus sokeria
aavistus suolaa

korianteria

ranskankermaa

Laita uuninkestävälle lautaselle kerros nachoja. Lisää chili con carnea niin, että jokaisen maisslastun päällä on sitä. Ripottele raastettua cheddaria päälle. Tee uusi kerros samoin, ja vielä kolmaskin. Paista 225 asteessa uunissa 10-15 minuuttia, niin että nachot saavat aavistuksen väriä ja juusto sulaa.

Tee sillä välin nopea tomaattisalsa, pilko tomaatit ja hopeasipulia, sekoita joukkoon limen mehua, sokeria ja suolaa (ja tuoretta pilkottua chilä). Pilko myös muutama avokado, sekoita joukkoon limen mehua, sokeria ja suolaa. 

Kun paistos on valmis, nosta lautanen pois uunista ja lisää päälle salsa ja pilkotut avokadot seka ranskankermaa ja reilusti tuoretta korianteria. Syö heti. Chiliä olisi voinut olla enemmänkin, mutta kyllä tämäkin riitti.