maanantai 28. maaliskuuta 2016

Pääsiäisbrunssi 2016


Tämän vuoden pääsiäinen ei ole mennyt ihan suunnitelmien mukaan, oikeastaan ei ollenkaan. Mutta sentään tänään päästiin nauttimaan perinteisestä pääsiäissunnuntain brunssista. Ehkä vähän yksinkertaistettuna, mutta silti sopivana. Herättyäni alustin hiivaleipätaikinan nousemaan lihapiirakkaa ja sämpylöitä varten. Samalla vähän raivasin keittiötä ja esikoinen kattoi pöydän omilla astioillaan (siksi tarrat). Minä leivoin sämpylät ja piirakan, keitin kananmunat, leikkasin lopun kinkun ja viipaloin kasvikset. Koska tälläinen kattaus syödään vain kerran vuodessa, ei meinaa muistaa kaikkea muistamisen arvoista. Jos vaikka ensi vuonna muistaisi:

1) Älä kaulitse lihapiirakan pohjaa liian ohueksi. Kaikki pitävät piirakasta niin paljon, että yksi pellillinen on nykyisin sopiva määrä.

2) Vähempi määrä munia riittää, muista hankkia valkoisia munia värjäystä varten.

3) Kun keität ison määrän munia, kiehumisesta laskien ajaksi riittää n. 5 minuuttia.

4) Mallaskinkku-voileipä on hyvää voimaruokaa silloin kun ei jaksa tehdä ruokaa kokonaan valvotun yön jälkeen.

Näitä kuvia katsellessa tulee aina tunne, että kylläpä meillä on aina yksinkertaiset juhla-ateriat. Mutta syömistä oli silti enemmän kuin riittävästi, ja vaikka ei jaksettu pullaa ja rahkapiirakkaa samalla kattauksella, kukaan ei kaipaa tälle päivälle mitään ruokaa. Illemmalla syödään uusi satsi piirakkaa ja munia, siinä tämä pääsiäinen sitten oli.

ps. Minulle jäi litsauksen voittajamuna!

Ei kommentteja: