tiistai 19. heinäkuuta 2016

Ranskalaiset perunat


Tänä vuonna kävimme taas perinteisesti serkkuni mökillä mustikka-aikaan. Mustikoita sain vajaa pari ämpärillistä, ihan ok saalis, vaikka työtä se vähän vaati, reilu kaksi tuntia meni ämpärilliseen. Minä en ole nopea poimija, mutta hyvänä vuotena saan ämpärillisen reilussa tunnissa, ja oikein hyvänä vuotena tunnissa. Oikein hyviä vuosia tuntuu olevan n. kerran vuosikymmenessä. Mutta tyytyväinen olen saaliiseen, syötiin ja leivottiin reilusti ja loput pakastin talven varalle.

Serkkuni oli hommannut friteerauskeittimen. Minulla ei moista aparaattia ole, joten oli hauska kokeilla kaikkea uutta, ainakin yhden viikonlopun verran. Toiveissa oli ainakin ranskikset ja friteerattu pekoni. Minä olin nostanut uutta perunaa viikonloppua varten, varsinaista jauhoista perunaa ei nyt ollut kuin Highland Burgundy Red. En nostanut sitä kuin yhden varren verran, lisänä minulla oli Annabelleä. Niistä saimme ihan kelvot perunat. Lisänä oli kuhaa friteerattuna (175 asteessa), sipulirenkaita (ihan mahtavia!) ja öljyssä tehtyjä lehtikaalisipsejä (ihan huippuja, parempia kuin uunissa tehdyt minun ja serkkuni mielestä, muut eivät tykänneet "kun maistuvat ihan kaalilta")

Muistin että Campasimpukka oli tehnyt ranskiksia ja niin otin niiden ohjeen Campakeittiöstä. Meillä ei uunitus ihan toiminut, se johtui joko perunoista jotka eivät olleet parhaita mahdollisia ranskalaisiin, tai sitten kaasu-uunista. Seuraavalla kerralla osasimmekin tehdä toisen paiston ihan viimeiseksi emmekä laittaneet perunoita uuniin ollenkaan.

perunoita
öljyä
suolaa

Pilko perunat halutun mallisiksi. Nämä perunat olivat sen verran pieniä, että lohkoin ne vain veneiksi. Laita ne likoamaan reiluun kylmään veteen noin tunniksi. Ota perunat keittiöpyyhkeen (tai talouspaperin päälle) ja painele ne kuiviksi. Friteeraa perunat pienissä erissä ensin 160 asteessa viitisen minuuttia. Laita talouspaperin päälle odottamaan. Ennen ruokailua friteeraa ne toisen kerran 180 asteisessa öljyssä muutaman minuutin ajan, niin että ne ovat saaneet vähän väriä, päältä rapeita ja sisältä pehmeitä. Jos perunoita on paljon, laita ne n. 100 asteeseen uuniin odottamaan. Meillä perunat joutuivat ensimmäisellä kerralla olla aika kauan uunissa, ja ne menettivät rapeutensa siellä.

Jos friteeraat lehtikaalia, pidä kansi valmiina. Laita kourallinen lehtikaalia n. 175 asteiseen öljyyn, laita kansi heti päälle. Kun räiskyminen suunnilleen loppuu, kaalit ovat hyviä. Levitä ne talouspaperille ja imeytä ylimääräinen öljy siihen. Ripottele suolaa päälle, ja nauti. Ne suorastaan sulavat suuhun, ihan mahtavia.


Taas on muistoihin tallentunut yksi ihana kesäinen viikonloppu hyvässä seurassa ruuan, mustikoiden ja paljon uimisen merkeissä. Itikat ja paarmat (metsässä) ovat jo unohtuneet.

2 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Meillä on frittikeitin ja kerran vuodessa pidetään frittiviikko, koska öljyn kanssa puljaaminen on sen verran sottaisaa, ettei siihen useammin viitsi ryhtyä. Parempi puoliko oli myös lukenut hyvistä sipulirenkaista, joten niitä on pakko kokeilla seuraavaksi.

sauvajyvänen kirjoitti...

Joo luulisin että minulle riittää hyvn tämä vuosittainen mökkiviikonloppu. Sipulirenkaita tosiaan kannattaa kokeilla. Minulla oli nyt maasta juuri nostettuja sipuleita (no edellispäivänä sentään) jotka leikkasin reiluiksi renkaiksi. Ja ne vaan samaan frittitaikinaan kuin kalat ja lopputulos oli ihan mieletön. Niitä olisi syönyt enemmänkin, ehkä sen päivän positiivisin yllättäjä lehtikaalin ohella.