keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Herkkutattirisotto


Minä olen ollut sitä mieltä, että kyyhkyliemeen tehty risotto on parasta. Sienirisoton teen useimmiten kuivatuista tateista, mutta koska löysin vielä kaksi pientä, vain aavistuksen kämästä herkkutattia, tein itselleni risoton tuoreista sienistä. Tein risoton nyt tattiliemeen, ja täytyy todeta että kyyhkyliemi on kohdannut voittajan, ihan parhaita risottoja mitä olen koskaan tehnyt. Tämä annos on siis yhdelle:

pikkunokare voita
1 sipuli
1 dl hyvää risottoriisiä
1 rkl todella kuivaa balsamicoa
n. 3 dl tattilientä
pieni kourallinen raastettua parmesaania
suolaa tarvittaessa

pikkunokare voita
viipaloitua herkkutattia
suolaa, pippuria myllystä

Laita voi kattilaan ja kuullota siinä silputtua sipulia. Lisää riisi ja kuullota sitäkin hetki. Lisää kuiva balsamico ja sekoita hyvin. Lisää kiehuvaa tattilientä vähän kerrallaan niin, että edellinen lisäys on imeytynyt riisiin ennen kuin lisäät uuden pienen määrän lientä. Kun riisi on sopivan kypsää, lisää vielä juusto ja anna sen sulaa joukkoon. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa.

Samalla kun keität risottoa, paista pannulla viipaloidut herkkutatit, mausta suolalla ja pippurilla. Laita risotto lautaselle, kaada sienet päälle. Hyvää, ihan älyttömän hyvää!


Ei kommentteja: