sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Peuran jauhelihapihvit

Hämärässä otettu kuva kuten näkyy

Se on kuulkaas taas Superbowl-viikonloppu, Superbowl LI pelataan meidän aikaa ensi yönä Houstonissa. Vastakkain on New England Patriots (ja melkein nelikymppinen Tom Brady) ja Atlanta Falcons. Vanhan perinteen mukaan viikonloppuna tulee syötyä jotain teemaan sopivaa kuten hampurilaisia, vaikka peliä ei voisikaan katsoa koko yötä.

Ajoitus oli loistava, sillä ulkona kylmälaukussa on ollut raakakypsymässä 1/3 peuraa (serkku oli asialla tällä kertaa). Kylmälaukun lämpöä on tasattu kuumilla vesipulloilla kerran vuorokauteen, ja nyt vuorokausiasteet tulivat sopivasti täyteen. Jauhelihaksi sopivia paloja oli 2 kg. Jauhoin lihat kahteen kertaan, ensin isommalla reikäkoolla ja sen jälkeen vielä keskikokoisella reikäkoolla. Otin 600 g jauhelihaa hampurilaisia varten ja loput pakastin pienemmissä erissä.

Nämä pihvit kävivät hyvin hampurilaisiin, mutta hyviä ne olisivat olleet sellaisinaan esim. perunamuusin tai keitettyjen perunoiden kanssa. Tänä vuonna olin ostanut sämpylät valmiina Kanniston leipomosta samalla, kun ostin Runebergin tortut. Oli muuten parhaat Runeberin tortut mitä olen syönyt (jos siskon ei lasketa). Hampurilaissämpylöitä ei ollut, mutta hodari-sämpylöitä oli, ja ne kävivät oikein hyvin, samaa taikinaa mutta vähän eri muotoiset. Tein pihveistäkin vähän soikioita.

600 g peuran jauhelihaa
½ dl kermaa
3 rkl korppujauhoa
½-1 tl suolaa
1 tl kokonaisia pippureita morttelin kautta (musta-, viher- ja valko-)
1 muna

voita/öljyä paistamiseen

Jauha liha jauhelihaksi. Sekoita kulhossa kerma, korppujauhot, suola ja vähän pippuria. Lisää muna ja sekoita sekin joukkoon. Lisää liha ja sekoita niin että saat tasaisen taikinan. Anna makujen tasaantua puolisen tuntia tai yli. Muotoile jauhelihataikinasta kuusi pihviä ja paista kuumalla pannulla.

Hampurilaisiin tuli peurapihvi, ketsuppia, chipotle-majoneesia, tomaattia ja cole slawta (punakaalia, porkkanaa, sipulia, hapankermaa, etikkaa, sinappia, limeä ja vähän suolaa ja sokeria). Lisänä oli lohkoperunoita (lohkojen keitto vajaa 10 min, sen jälkeen kunnollinen valutus ja ravistus, pellille, päälle öljyä ja suolaa ja paisto 250 asteessa puoli tuntia). Loppu cole slaw tuli syötyä sellaisenaan.

Ei kommentteja: