lauantai 11. helmikuuta 2017

Violetti bataatti-kakku matcha-kuorrutteella


Nyt ollaan sauvajyväsessä trendikkäitä, nimittäin violetti bataatti taitaa olla tämän hetken yksi puhutuimmista/himotuimmista kasvisksista ainakin ruokabloggaajien jutuissa. Minä en ole yleisesti ottaen mikään suuri bataatti-fani, syön paljon mielummin kotimaista (itsekasvatettua) perunaa (tiedän kyllä että eivät ole sukua keskenään), mutta paikkansa sillä bataatillakin on, joten joskus tulee sitä ostettua. Nyt kun paikallisessa Citymarketissa oli tarjolla violettia bataattia, pakkohan sitä oli kokeilla. Vieressä olisi ollut myös valkoista bataattia, mutta terveellisten antosyaanien takia valitsin violetin. Ja tietysti ihan vähän värinkin takia.

Violetti bataatti sopii makunsa, makeutensa ja rakenteensa takia oikein hyvin leivontaan, sekä makeaan että suolaiseen. Minun on pitkään pitänyt tehdä matcha-kuorrutettua kakkua, sellaista makeaa. Nyt ajattelinkin yhdistää nämä kaksi terveellistä hienon väristä raaka-ainetta ja tein kakun niistä. Matchan voi hyvin jättää pois, ja lisätä vaikka vaniljasokeria jolloin tulee vaalea neutraali kuorrute, meillä esim. lapset eivät pidä matchan mausta, eivätkä oikein väristäkään. Kuorrutteen voi hyvin tehdä tuorejuustostakin, mutta minulla ei ollut sitä, joten käytin kaapista löytyvää sulatejuustoa. Bataatti kannattaisi ilman muuta höyryttää, minä keitin nyt, ja vaikka muualla sanotaan värin kestävän hyvin keittämistä, oli minulla keitinvesi tummaa violettia, eli kakkukin jäi pliisumman väriseksi kuin jos olisin höyryttänyt bataattikuutiot.

300 g bataatti
2 munaa
2 dl sokeria
1 dl maitoa
2½ dl vehnäjauhoa
1½ tl leivinjauhetta
100 g sulatettua voita

100 g sulatejuustoa
30 g sulatettua voita
2½ dl tomusokeria
1 tl matchaa

Kuori ja pilko bataatti kuutioiksi. Keitä, tai mielummin höyrytä kuutiot kypsäksi. Survo ne sileäksi soseeksi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita maito jäähtyneeseen bataattisoseesen ja sekoita pehmeä seos taikinaan. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauho, sekoita nekin taikinaan. Lisää lopuksi sulatettu voi, sekoita tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperoituun uunivuokaan ja paista 225 asteessa 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Valmista kuorrute. Sekoita sulatejuuston sekaan sulatettu voi, siivilöity tomusokeri ja matcha. Levitä kuorrute kakun päälle ja nauti väreistä ja mausta. Kuopus totesi että outoa mutta hyvää. Ei ehkä mitään klassikkoainesta, mutta hyvää silti.

Ei kommentteja: