sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Savustettu peuraliemi


Peura- ja kaurisjahti on juuri alkanut, mutta pakastimessa oli vielä yksi peuran selkäranka palasina edelliseltä jahtikaudelta. Tähän aikaan vuodesta palsta tuottaa huimat määrät juureksia ja yrttipenkki yrttejä, joten tänään oli mitä paras päivä valmistaa vahva savuisa peuraliemi. Tämä liemi oli hyvin liha/luuvoittoinen, kasvikset lähinnä korostivat lihan ja savun makua liemessä.

peuran selkärankaa
1 iso sipuli
3 pientä porkkanaa (tai yksi iso)
3 pientä palsternakkaa (tai yksi iso)
2 varsisellerin vartta
vettä
3 laakerinlehteä
2 oksaa rosmariinia
muutama oksa timjamia
1 tl kokonaisia valkopippureita

Kuumenna grilli kunnolla kuumaksi, minä lämmitin kamadon lähes 300 asteeseen. Laita hiilien päälle omenapuun kiekko. Laita rangan palat ritilälle, samoin reiluiksi kuoritut ja pilkotut kasvikset. Sipulia ei tarvitse kuoria, mutta ainakin porkkana kannattaa kuoria. Paahda luita n. 20 minuuttia, käännä ne ja jatka paahtamista toiset n. 20 minuuttia. Kun liha jon paahtunut kunnolla, siirrä rangat ja kasvikset isoon kattilaan. Lisää vettä niin että kaikki peittyy, vettä oli kolmisen litraa. Nosta hiljalleen kiehuvaksi, kuori vaahtoa niin kauan kuin sitä muodostuu. Lisää mausteet ja anna kiehua vähintään 5 tuntia tai reilusti ylikin. Siivilöi liemi puhtaaseen kattilaan ja keitä lientä kasaan jos haluat. Minä redusoin liemen neljäsosaan, koska pakastimessa ei koskaan ole liikaa tilaa. Anna liemen jäähtyä ja nosta rasva pois. Pakasta liemi sopivissa erissä ja käytä patoihin, keittoihin ja kastikkeisiin, tai ihan sellaisenaan (laimennettuna) yrttien kanssa.

Liemi oli vahvaa ja maukasta, siinä maistui myös savu hienosti. Upea liemi!

2 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Aiai että kuulostaa herkulliselta liemeltä. Täytyypä testata kunhan pakkanen taas täyttyy riistapaloista!

sauvajyvänen kirjoitti...

Tämä on kyllä hieno liemi. Oikein odotan kylmiä ilmoja ja retkiä joille ottaa maustettua lientä mukaan. Tässä on mahtava pohja sellaiseen.