maanantai 2. huhtikuuta 2018

Sydänkäristys


Tässä taitaa tulla nyt kaikkien käristysten ylittäjä. Mies kaatoi syksyllä yhden hirven, ja sanoi silloin heti, että sydämestä tehdään käristys. Sydän on ollut pakastimessa tähän saakka, sopivaa hetkeä käristykselle ei ole tuntunut tulevan. Tänään, laiskan pääsiäisen lopuksi, oli hyvä päivä tehdä käristys; mies vuoli sydämen ja minä käristin. Tein käristyksen samaan tapaan kuin teen hirvikäristyksen, paitsi lihana oli nyt se  hirven sydän.

1 hirvensydän, nyt n. 1,7 kg
225 g Pajuniemen pekonia
voita riittävästi
n. 10 katajanmarjaa
n. 10 valko- ja mustapippuria kumpaakin
3 laakerinlehteä
hyppysellinen kuivattua ja savustettua Aji Cristalia
vettä
suolaa

Vuole jäisestä sydämestä ohuen ohuita lastuja. Paista ne kuumalla valurautapannulla pilkotussa pekonissa ja voissa. Tee aina pieni määrä kerrallaan ja siirrä pataan. Huuhtele pannua vedellä tarvittaessa, ja lisää lopuksi vettä niin että lihat peittyvät. Lisää mausteet ja suolaa maun mukaan. Anna hautua padassa miedolla lämmöllä pari tuntia tai yli. Tarjoa perunamuusin, puolukkasurvoksen ja suolakurkkujen kanssa.

Upea ruoka joka maistui kaikille. Jopa kuopus söi perunamuusia liemen kanssa. Tästä lähtien taidetaan tehdä kaikki sydämet tällä tapaa.

Ei kommentteja: