torstai 27. lokakuuta 2011

Valmistautumista kevääseen, osa 2

Nyt ollaan reilusti etuajassa, mutta en malttanut olla tilaamatta siemeniä ensi kevääksi. Valitsin Seeds of Italyn Ullan suosituksesta, halusin nimittäin saada juomukesäkurpitsaa jota hän suositteli. Tilasin sitten samalla muutaman yrtin, tomaatin ja muitakin kesäkurpitsoja, samoilla postikuluilla kaikki. Kun siemenet saapuivat, ei Firenzen pitkää ollutkaan ollenkaan, mutta sen sijaan Firenzen pitkää punaista sipulia oli kaksi pussia. Mitäpä siinä muuta, kuin kirjoittaa sähköpostia heti. Täytyy todeta, että palvelu oli todella nopeaa ja sujuvaa, ensimmäinen erä siemeniä tuli viikossa tilauksesta viime perjantaina, ja kesäkurpitsat tulivat eilen, vähän taitaa auttaa se kun tilaa sesongin ulkopuolella. Ensi keväänä sitten tiedän kuinka siemenet itävät. Ja kiva päästä kokeilemaan sipuleitakin siemenistä, viimeksi niitä olen kasvattunut jenkeissä.

2 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Kävin kurkkimassa tuota sivua, mutta niin kauan kuin pääpuutarhuri perheessämme en ole minä, en taida tohtia tilata siemeniä. Vai voisiko sitä ojentaa siemenpusseja tarhurille ja kysyä, että etsä viitsisi, viitsisitsä? Kylvää ja kasvattaa...:))

sauvajyvänen kirjoitti...

Ihania puseeja ainakin ovat, muuta en osaa vielä ennen ensi kevättä sanoa. Niin, ja siemeniä tuntuu olevan reilusti enemmän kuin monissa muissa pusseissa, vaikka hinta oli edullinen. Ja viitsiihän se pääpuutarhuri kun kauniisti pyytää.