perjantai 13. tammikuuta 2012

Maapähkinäjuustokakku

Kakku jäähtymässä
Tämän reseptin esikuvalla on viimeksi tullut tehtyä kakku jenkeissä, vähän sai soveltaa, että sai toimivan kakun aikaiseksi täältä löytyvillä aineilla. Lisäksi tein tämän kakun normaalia pienempänä (puolikkaana), sillä kakku on tuhdihko ja syöjiä ei ole kamalan montaa. Käytin normaalia pienempää irtopohjakakkuvuokaa, halkaisijaltaan15 cm, olisi kyllä saanut olla vähän isompikin, esim. 18 cm.

Pohja:
75 g keksimuruja (oli n. 17 Jyväshyvän kaurakeksiä)
35 g maapähkinöitä
1 rkl fariinisokeria
30 g voita

Murskaa keksit ja pähkinät, sekoita sokeri joukkoon. Lisää sulatettu voi ja sekoita. Levitä irtopohjakakkuvuuan pohjalle ja reunoille. Paista 8 minuuttia 175 asteessa, anna jäähtyä.

Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
60 g maapähkinävoita
2 munaa
½ dl kermaa
125 g Reese's peanut butter cups, pilkottuna (pitäisi olla niitä ihan pieniä, mutta eihän niitä täältä löytänyt).

Vatkaa huoneenlämpöinen juusto ja sokerit kuohkeaksi, lisää maapähkinävoi ja vatkaa hyvin. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. Lisää kerma ja jatka vatkaamista. Lisää pilkotut maapähkinäkupit, sekoita. Paista 45 minuuttia (isoa n. 55 minuuttia) 160 asteessa ja nosta jäähtymään. Peitä ja anna olla yön yli jääkaapissa. Maku on kivalla tapaa pähkinäinen, mutta ei liian tuju.

4 kommenttia:

Hiidenuhma kirjoitti...

Oih, kuulosta vallan ihanalta - pitää ehdottomasti kokeilla.

sauvajyvänen kirjoitti...

Kannattaa kokeilla. Ja jos jäi epäselväksi tekstissä, tuo on siis se puolikas resepti. Normaalin kokoisen saa, kun tuplaa kaikki ainemäärät.

Venla kirjoitti...

Oho, mistä olet löytänyt noita Reese's peanutbutter cupseja?? :O
Olen koittanut itsekin niitä täällä Lahden alueella katsella, mutta ei ole osunut silmäkulmaan...

sauvajyvänen kirjoitti...

Olen löytänyt niitä Prisman ja Citymarketin "amerikka-hyllystä". Niitä ihan pieniä en ole nähnyt missään, ehkä Behnfordsilla voisi olla?