sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Villisikaa ja hirveä hitaasti - lusikoitavan mureaa lihaa

Vasemmalla villisika, oikealla hirvi

Kuten aiemmin olen todennut, sunnuntai on hyvä päivä tehdä hitaita pataruokia. Hitaasti, miedolla lämmöllä padassa tehden lihasta tulee niin mureaa, että sen voi syödä lusikalla, tai raapia palasiksi haarukalla. Possu on parasta tähän ruokaan, hirvi tai nauta voivat kuivahtaa helpommin. Tänään kuitenkin kokeilin hirveä villisian kaverina, ajattelin että samassa liemessä muhiessa myös hirvi säilyisi mehukkaana. Sipulia ja juureksia ei ole pakko käyttää ollenkaan, mutta minusta ne ovat hyvä tapa saada kasviksia talvikaudella, siksi laitoin niitä tähänkin pataan. Suurin osa resepteistä rikki revitylle lihalle taitaa olla lihalle sellaisenaan, mutta erittäin hyvää tulee näinkin.

Revin valmiit lihat paloiksi lihasyiden mukaan, ja pakastin ylimääräiset lihat sopivina annoksina. Sitten on helppo valmistaa nopea ruoka työpäivän jälkeen, tehdä kastike, täyttää pitaleipiä, fajitaksia, mitä vaan. Hirvi oli hyvää, mutta tosiaan selvästi kuivempaa kuin villisika. Kaadoin sen päälle enemmän lientä, ja aion käyttää sen kastikkeisiin, villisikaa taas on tarkoitus käyttää sellaisenaan täytteena. Mitä liemeen tulee, Coca Colassa on aito maku :D Sen sijaan voi hyvin käyttää fariinisokeria (1 rkl) tai hunajaa ja vettä.

2 tl yrttisuolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
½ tl valkopippuria
1 tl sinappijauhetta
1 tl savustettua Aji Christal-rouhetta
voita
1 kg villisian niskaa
1 kg hirven patalihaa
3 sipulia
1 iso porkkana
1 palsternakka
2 dl Coca Colaa
2 rkl Balsamico-viinietikkaa


Sekoita mausteet keskenään. Hiero ne lihojen pintaan. Ruskista lihat nopeasti voissa. Lisää pataan pilkotut sipulit ja juurekset ja kaada lopuksi liemi päälle. Hauduta pataa kuutisen tuntia 125 asteessa uunissa. Kääntele lihaa muutama kerta paistamisen aikana. Ota lihat erilleen, ja pilko ne ihan pieniksi paloiksi tai revi haarukan avulla pieneksi. Ota liemi talteen, keitä sitä reilusti kokoon ja kaada lihojen päälle, ylimääräisen voi käyttää hyvän kastikkeen pohjana. Syö lihaa ja juureksia perunoiden tai muiden lisukkeiden kanssa, ja käytä loppu liha haluamallasi tavalla. Jos riistaa ei ole saatavilla, sopii tämä respeti hyvin etenkin possulle ja lampaaalle. 
Nopea fajitas: lihaa, avokadoa, tomaattia, salaattia, sipulia, hapankermaa ja limea

6 kommenttia:

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Jo on hyvän näköistä! Ja arvatenkin herkullista! Hirvenliha on tosiaan niin vähärasvaista, ettei pärjänne villisialle mehukkuudessa. Maussa lienevät tasavertaisen hyviä?

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Minunkin pitää kyllä kokeilla tuota cokista! Mistä keksit tuollaisen, onko amerikanaikojen peruja?

Jonna kirjoitti...

Cokis toimii, niin hämmentävää kuin se onkin. Testasin sitä ribseihin, kun appelsiinimehu oli unohtunut kauppaan. Toimii todellakin. Hirvenlihaan ei olisi kyllä tullut mieleen yhdistää ;-)

sauvajyvänen kirjoitti...

Kotiharmi, tällä tavalla tehtynä taitaa villisika voittaa. Hirvenliha on sekin hyvää, mutta vähän kuivuus häiritsee. Jos ei olisi possu vieressä mihin verrata, olisin varmasti tyytyväisempi.

Ankerias, Cokis sopii hyvin lihan makuun yhteen (Pepsi ei käy! eikä mikään kevytversio), on sopivasti makea ja hapan yhtä aikaa. Jenkeissä sitä käytettiin jonkin verran, lähinnä grillilihan marinointiin (ei liha kadonnut mihinkään, vaikka hampaista niin uhataankin ;). Tuollainen määrä ei oikeasti maistu juuri miltään liemessä, mietin joskus että pitäisi kokeilla kastikkeena.

Jonna, mikä ettei hirveen :D Tosin hirvi on sen verran vahvan makuista, että jyrää Cokiksen mennen tullen tuolla suhteella.

Nanna kirjoitti...

Juu, cokis maustaa lihat herkulliseksi ja valkaisee wc-pöntöt!
Meille cokispossu on tullut menuuseen sekä Amerikasta että Meksikosta. Toimii.

sauvajyvänen kirjoitti...

Nanna, WC-pönttöihin en moista arvoainetta raatsi laittaa, Tolu saa kelvata. Unohdin jo, että tosiaan meksikolainen työkaveri käytti Cokista kanan kanssa.