perjantai 25. toukokuuta 2012

Tervajäätelö ja tervamarenki


Terva on yksi lempiraaka-aineitani. Erityisen paljon pidän sen mausta jälkiruuissa ja juomissa. Löysin tervasiirappia vihdoinkin, sitä saa Villiaromilta tilattuna, tai ostaa esim Tervasaaren ravintola Savusta. Tämä on tehty tervavedestä, sokerista ja tärkkelyssiirapista, joten tämä ei ole mitään esanssitervaa. Siirappi on hyvää salaatinkastikkeissa, kastikkeissa ja nyt tuli kokeiltua tervajäätelöä.

5 munankeluaista
1 dl sokeria
4 dl kermaa
½ vaniljatankoa
tervasiirappia maun mukaan (nyt oli n. 3-4 rkl)

Tee jäätelö normaalisti lämmittämällä kerma, sokerit, keltuaiset ja vaniljatanko vesihauteessa niin, että seos sakenee. Jäähdytä seos ja laita jäätelökoneeseen (tai pakastimeen, jolloin vatkaa sitä muutama kerta jäätymisen aikana). Siirapin voi laittaa jo tässä vaiheessa jos haluaa sen sekoittuvan tasaisesti tai sitten ihan loppuvaiheessa jolloin jäätelöön jää tervaraitoja. Minä tein jälkimmäisellä tavalla. Jäätelö oli ihan mielettömän hyvää, vaniljaista ja tervaista.


Tästä jälkiruuasta jää jäljelle munanvalkuaiset. Ne kannattaa käyttää esim. marenkiin, jolloin hävikistä syntyy varsinaista herkkua. Toisaalta, jos marenki on pääasiassa, kannattaa keltuaiset käyttää esim. tähän jäätelöön, jolloin taas on hävikistä syntynyt oikeaa herkkua. Nyt tein osasta marenkia tervamarenkia, eli sekoitin valkuaisvaahtoon (5 valkuaista, 2 dl sokeria vatkataan kovaksi vaahdoksi, laitetaan lusikalla pellille ja paistetaan 125 asteteessa reilu tunti)) tervasiirappia. Jäi kauniita raitoja, jotka tosin tasoittuivat uunissa, marenki oli mielestäni todella hyvää.

Ja sitten vinkki kaikille pekonin ystäville: kuopus 3½ v totesi että ei tykkää tervamarengista, sillä se maistuu ihan PEKONILLE.

9 kommenttia:

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Se sinun mämmijättelöösi oli kanssa niin tajuttoman hyvää, että pakko varmaan kokeilla myös tätä!

sauvajyvänen kirjoitti...

Joo kannattaa kokeilla jos vaan on tuota tervasiirappia käytössä. Hauskanmakuista jäätelöä.

Osaatko sanoa miksei postaukseni päivity top100-sivuille? Siellä näkyy edelleen tuo alkuviikon postaus.

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Mun pitää tarkistaa, palaan asiaan...

Kotiharmi kirjoitti...

Nyt lähtee muuten tilaus menemään!! Joulun alla pähkäilin, että mistä sais tervasiirappia, kun oli hillitön himo tehdä tervasilakoita. Jäivät tekemättä, kun ei ollut tervaa. Tai olis anopilla ollut törpöllinen, mutta ei siitä ruuanlaittoon olis ollut. Kiitos vinkistä!

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Selvisi! Nyt on Sauvajyvänen ja muutama muukin taas ajan tasalla. Tosi hyvä, kun huomautit, oli sen laatuinen virhetila, etten olisi välttämättä ihan heti itse huomannut:-)

sauvajyvänen kirjoitti...

Ankerias, kiitos! Enhän minä sitä itse huomannut, mutta Campasimpukka ystävällisesti vinkkasi asiasta, eli kiitoksia hänellekin.

Kotiharmi, eikö olekin kiva kun löytyi vihdoinkin. Minullakin on ollut hyvä tervasiirappi haussa pidempään, onneksi kävin tuolla Ravintola Savussa josta sen löysin. Hyvä ravintola muuten, suosittelen todella lämpimästi, myös pieniin kokouksiin.

Nanna kirjoitti...

Voi suloista pientä pekoninsyöjää, tai siis syömättä jättäjää?

Taija kirjoitti...

Nam, tervajäätelö on ihanaa, oon joskus aiemmin sitä tehnyt just sen aromin kanssa ja eihän se niiin hyvää ole, eli siirappia hommaamaan siis ja uudestaan pekonijäätelöhommiin :D

sauvajyvänen kirjoitti...

Nanna, pekoni on kyllä kuopuksen suurta herkkua, mutta kai sen maku makeassa pääsi yllättämään...

Taija, hyviä jäätelöitä sinne oikean siirapin kanssa :)