maanantai 7. tammikuuta 2013

Viiden juureksen pekonikeitto

Tämä resepti on ollut yksi niistä monista River Cottage Everyday -kirjan resepteistä, joka on odottanut jo pitkään vuoroaan tulla kokatuksi. Nyt ajattelin tehdä sitä ensimmäisenä omana toiveenani "viikon keittopäivälle". Keitto on oikeasti ihan peruskeitto, juurekset samoja mitä käytän muutenkin koko ajan, mutta pekoni sekä erilainen valmistustapa tuovat keittoon omat jujunsa. Ohjeen mukaan keitosta tulee 4-6 annosta, minä sanoisin että kyllä siitä se kuusi annosta tulee helposti. Keittoni ei ollut ollenkaan niin kaunis kuin kirjan kuva oli, mutta hyvää se oli, etenkin kuopus tykkäsi ja sanoi toivovansa samaa keittoa myöhemmin.

100 g hyvää pekonia (minulla taas Pajuniemeä)
1 iso sipuli
150 g porkkanaa
150 g lanttua
150 g perunaa (kiinteä lajike)
150 g palsternakkaa
150 g juuriselleriä
1 l kasvis- tai kanalientä (minulla oli villisikalientä)
suolaa ja pippuria

ruohosipilia
cheddaria raastettuna (minulla oli Kolatun Marttaa)

Paista pekonia pannulla/kattilassa kunnes rasva alkaa irrota. Lisää pilkottu sipuli ja anna hautua, tai hikoilla kuten Hugh sanoo, 10-15 minuuttia. Lisää juurekset pilkottuna ja jatka hauduttamista (hikoiluttamista) vielä 10 minuuttia. Lisää liemi, peitä pannu/kattila kannella ja anna kiehua hiljalleen vartin verran, tai kunnes juurekset ovat sopivan pehmeitä. Tarjoile heti, ripottele ruohosipulia ja juustoraastetta päälle.

Ei kommentteja: