tiistai 26. helmikuuta 2013

Nannan madekeitto

 
Tarvitsin mateen mätiä. Niinpä ostin sitten samaan hintaan kokonaisen mateen, alkaa olla viime hetket käsillä ainakin mädin suhteen. Mutta sain kuin sainkin taas reilun kiloisen kalan ja 300 g painavat mätipussit. Kaikki äitini reseptit -blogin Nanna oli tehnyt madekeiton vähän eri tavalla mitä minun on tullut tehtyä, enkä nyt tarkoita sitä nylkemistä ja poskilihojen haaskaamista. Koska viiniäkin oli jäljellä viikonlopun ruuanlaitosta, päätin kokeilla Nannan madekeittoa, edelleenkin ilman sitä nylkemistä ja poskilihojen haaskaamista. Mutta sentään niin uskollinen olin reseptille, että jätin kerman pois.

1 kg made, perattuna, mutta nahkoineen päivineen
vettä
merisuolaa
laakerinlehti
valkopippureita
2 salottisipulia (omat sipulit ovat nyt loppu!)
4 perunaa
1 porkkana
½ fenkoli
2 dl valkoviiniä
voita
tilliä

Laita perattu made nahkoineen päineen päivineen suolalla maustettuun veteen. Lisää laakerinlehti ja kokonaisia valkopippureita. Keitä kalaa kymmenisen minuuttia, nosta se reikäkauhalla lautaselle jäähtymään ja siivilöi liemi puhtaaseen kattilaan. Lisää liemeen pilkot sipulit, perunat, porkkana ja fenkoli. Lisää viini. Keitä niin että perunat ovat melkein kypsiä. Perkaa kala sillä välin, muista ottaa ne hyvät poskilihat talteen myös. Lisää maksa keittoon, anna kiehua muutama minuutti ja lisää kala, voi ja tilli ja kiehauta. Syötiin oman ruisleivän kanssa.

Keitto oli hyvää, niin hyvää minun ja miehen mielestä; ja lapset eivät tykänneet yhtään! Muistaisivatpa sitten vielä teini-ikäisinä (tai nuorina aikuisina tietty) että viini on pahaa.

2 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Voi ei kun näytti hienolta tuo otsikko! ;)

Ihanaa kun sielläkin tykättiin, aikuiset ainakin, meillä keitto upposi-harvinaista kyllä kaikille. Maitotytöllehän menee alas kaikki, mutta nirsoileva urho nirsoilee sitäkin pontevammin. Kalakeitto ihme kyllä menee aina, viinillä tai ilman.

sauvajyvänen kirjoitti...

Hih, hyvä että otsikko miellytti. Ehkä tuo riistaviini maistui liian vahvasti, en tiedä jos olisi ollut joku oikein kevyt viini, olisiko tullut samanlainen tyrmäys...