sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Nyt oli aika


Narsissit, takana vielä lunta
Nyt alkoi mustien kynnenalusten aika, mikä onnentunne! Pistää kestohymyn naamalle, ei voi mitään. Vielä on lunta pihalla paikoitellen, mutta keväthommiin sitä kuitenkin pääsi. Piti aloittaa lumipenkkojen levittämisellä. Narsisseissa on viiden sentin alut, kukkivat varmaan kesäkuussa, hih, parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Krookusten, hyasinttien ja tulppaanien päälle jäi enää reilu 10 cm lunta, se toivottavasti häviää äkkiä, vaikka yöpakkasia olikin taas luvassa. 

Tänä vuonna juuri nyt oli aika

1) Leikata marjapuskat, tai siis musta- ja punaviinimarja ja vadelma
2) Siistiä kuollut nurmi kaikkien marjapuskien alta, eli edellisten lisäksi viher- ja valkoherukkan, kolmen karviaisen ja mustikan
3) Lannoittaa marjapuskat
4) Korjata lumen painosta lyttääntynyt mustikan suoja etteivät jänikset pääse taas asialle
5) Nostaa yrttilaatikot ylös. Ainakin timjami, ruohosipuli ja piparminttu talvehtivat tänäkin vuonna
6) Putsata kukkapenkki
7) Kääntää ja putsata kasvulaatikoiden maa
8) Leikata tyhmät puskat
9) Muistaa laittaa sima käymään! Vappu tulee.

Ruohosipuli tarvitsee valoa

Olisipa aarin kokoinen palsta samanlaista multaa kuin tämä

Tämän vuoden sima käymässä

2 kommenttia:

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Oletko käynyt jo palstalla katsomassa tilannetta?

Täälläkin narsissit nousee kovaa vauhtia ja tänään näin ekan leppäkertun.

sauvajyvänen kirjoitti...

En ole vielä, huomenna olisi tarkoitus. Lumet hävisivät sieltä tämän viikonlopun aikana, mutta märkäähän se vielä on, se on varmaa.

Minä näin sitruunaperhosen ja suruvaipan, tuli keväinen olo niistä. Pitkään kesti kevään tulo, mutta se tuli niin kertarysäyksellä, että ollaan kuitenkin samassa aikataulussa kuin viime vuonna.