sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Vaalea vuokaleipä - itsetehty paahtoleipä


Nyt olen tyytyväinen. Olen saanut vuokaleivän onnistumaan niin hyvin, että paahtoleipääkään ei olla enää ostettu. Minulla ei edelleenkään ole tarkkaa ohjetta, mutta kirjaan tähän ylös sen, kuinka onnistun saamaan meille riittävän kuoheaa leipää joka kelpaa paahtoleiväksi. Minulla on kolme vuokaa, jotka mahtuvat kerralla uuniin. Teen leivän näin:

7.5 dl vettä
1-2 rkl vaaleaa siirappia
sopivasti suolaa 
1 hiivapaketti tai vähän vajaa
jauhoja riittävän vähän
1-2 rkl öljyä

Sekoita haalea vesi, siirappi, suola ja hiiva sekaisin. Lisää hiivaleipäjauhoja, ja vähän jotain muita jauhoja tai rouheita tai siemeniä mauksi/rakenteeksi ja vatkaa sekaisin. Lisää vielä jauhoja, mutta niin vähän, että taikina jää "liian" löysäksi, eli että sitä on vielä vähän vaikea käsitellä. Vaivaa niin, että saat hyvän sitkon, lisää lopuksi tilkka öljyä. Anna taikinan kohota puolisen tuntia tai vähän yli. Sen jälkeen jaa taikina kolmeen osaan, ja muotoile reilusti jauhotetulla pöydällä kolme pötkylää ja nosta ne vuokiin. Taikinan tulee olla niin löysää, että sitä on hankala käsitellä. Anna kohota tunnin verran, tai kunnes ovat noin kolminkertaisia. Paista 200 asteessa n. 35 minuuttia. Anna vähän jäähtyä, irroita vuuista ja anna jäähtyä ilmavasti. Leikkaa hyvällä leipäveitsellä ohuita viipaleita ja paahda haluttaessa.

ps. Ikeasta löytyi hyvää appelsiini-seljankukkamarmeladia. Se + basilika paahtoleivän päällä ja hyvä tee, nam.

pps. Kuten kuvasta (ja jo jonkin kuukauden ajalta) näkyy, astianostolakosta huolimatta sorruin Teeman uuteen vihreään väriin :)


5 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Vitsi, minä kyllä ihailen sinua. Leipä on jotenkin oma kipupisteeni, mutta ehkä tällaista vuokaleipää voisi varovasti kokeilla.

sauvajyvänen kirjoitti...

Voi kiitos! Kannattaa kokeilla, se on kivaa. Ja tekee vaikka pienen taikinan kerrallaan, niin ei harmita niin paljon jos ei joka kerralla tule ihan parasta. Ja tuoreena kaikki leipä on hyvää kuitenkin.

Kaura kirjoitti...

Kiitos tästä ohjeesta. Rapujuhliin sain onnistuneesti paahtoleivön tekaistua, ja hyvä leipä tuli.

Kaura kirjoitti...

*paahtoleivän siis. xD

sauvajyvänen kirjoitti...

Kaura, ihana kuulla että leipä onnistui!