keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Chilikuulumisia kesken kasvukauden

Bolivian rainbow
Tänä vuonna chilit ovat jo nyt hyvällä mallilla talvella ostettujen kasvivalojen ansiosta. Saimme miehen työkaverilta chilejä, jotka oli laitettu ajoissa (tammikuussa?) kasvamaan. Minä laitoin omat chilit myöhemmin (maaliskuussa), sillä ilman lisävaloa niitä ei kannata kylvää niin aikaisin, mutta maaliskuu on muuten sillä rajoilla että kuinka chilit ehtivät kasvaa ja kypsyä. Mutta hyvin ovat omatkin chilit kirineet, ja nyt alkaa ensimmäisiä chilejä olla valmiina ruuaksi. Ja ensi vuonna saan kylvää omat chilit jo tammikuussa :)

Viime vuonna Bolivian Rainbow ehti tuottaa vain tumman violetteja chilejä, nyt on jo useampaa väriä kypsymässä, eli ehtivät varmasti punaiseksi asti. Tätä chiliä en ole aiemmin käyttänyt tuoreena (ei kai ole kovin kummoinen), mutta olisi kiva keksiä jotain, missä väri pääsee hyvin esiin

Minun on tarkoitus kokeilla chilien savustamista sähkösavustimella tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Mietin, että kannattaako chilit kuivata ensin ja savustaa sen jälkeen, vai savustaa ensin ja sitten kuivata. Jos en muuta kuule, päädyn jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Joka tapauksessa pitää kokeilla useampaa aikaa ja tapaa, jotta sopiva savustustapa löytyisi. Kuivauksen jälkeen ne ovat helppo hienontaa isossa morttelissa ja säilyttää lasipurkissa.

Aji cristal
Tomaattien tilanne ei ole yhtä hyvä. Olen yleensä hukkunut taimiin, joten päätin tänä vuonna olla maltillisempi, mutta loppujen lopuksi olin liian maltillinen, etenkin kun muutama taimi oli sijoitettu huonosti, ja unohdin kastella ne kokonaan, eli menetin muutaman oleellisen lajikkeen. Tomaatit eivät tunnu voivan kovin hyvin tämän vuoden mullassa, ja sen lisäksi niitä on liian vähän. Tomaattikastikkeissa pitänee turvautua torin antimiin mutta toivotaan että jotain syötävää kuitenkin kasvaa.

Pihalla kukkii muutakin kuin maatiaisperennapenkki ja chilit. Juhannusruusu kukkii ensimmäistä kertaa, alku oli vähän takkuinen, kun se ei meinannut selvitä tuholaisista. Ja pioni kukkii! Se on pariin kertaan trimmeröity tai leikattu alas, mutta muutama rauhassa kasvettu kesä ja nyt on kolme kukkaa tulossa, ensimmäinen juuri aukeamassa. Ihana vaaleanpunainen ja mikä tuoksu!

Tällä hetkellä kaikki blogit ovat täynnä juhannusherkkuja. Meillä mennään mökillä simppelisti: syödään savukalaa ja uusia pottuja, hyvää porsaan kasleria ja uusia pottuja sekä silliä ja uusia pottuja. Lisäksi kahvin kaveriksi on tarjolla todennäköisesti pullaa ja raparperipiirakkaa. Ja lauantain kokon jäänteissä pitää grillata vaahtokarkkeja ja syödä niitä suklaakeksien välissä. Eiköhän kokko ja savusauna kahtena päivänä, juhannuskoivut ja hyvä seura tee hyvän juhannuksen.

Vaaleanpunainen juhannusruusu

3 kommenttia:

Sarppu kirjoitti...

uusia pottuja ja raparperipiirakkaa on täälläkin tarjolla :) oikein mukavaa ja leppoista juhannuksen aikaa sinulle.

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitoksia, sitä samaa sinnekin!

sauvajyvänen kirjoitti...

Pitää tulla kommentoimaan vielä sen verran, että linnut ovat syöneet nuo kaksi vaaleaa chiliä Bolivian Rainbowsta. Toivottavasti sai mahanpuruja ja jättää loput rauhaan.