perjantai 9. elokuuta 2013

Hillatorttu Kotilieden ohjeella


Tämä vuosi on ollut osassa Suomea (lännessä) ihan huippuhillavuosi, sen sijaan idässä halla vei kukat, eikä siellä ole hillaa ollenkaan. Tänä vuonna onkin nähnyt ja kuullut paljon hehkutusta hyvästä hillasadosta, ja sen lisäksi myös ihmettelyä että missä ne ovatkaan. Joka tapauksessa hyvälaatuista hillaa on riittänyt eteläänkin ihan hyvin jollain tapaa siedettävällä hinnalla.

Kokeilin taas yhtä ohjetta siitä samasta Kotiliedestä (14/2.7.2013) josta löytyi herukka-pannacotan resepti. Tästä tuli hyvää, vaikka silti jäin miettimään että olisiko tavallinen kääretorttu kuitenkin ollut parempi. Ja oliko maissijauhojen oikeasti tarkoitus olla maissijauhoja eikä maissitärkkelystä. Ja miksi uskoin ohjetta ja jätin kääretorttulevyn jäähtymään ennen täytteen levittämistä, vaikka en koskaan tee niin. Ja olisiko ohjeessa ollut ranskankerma (jota ei ollut) ollut parempaa kuin mascarpone jota laitoin. Ja olisiko kannattanut laittaa Amarettoa vaniljan sijaan, jos lapset ei kuitenkaan syö. Ja olisiko kaapista löytynyt jonkun muun värinen lautanen vaalealle leivonnaiselle kuvaa varten.

5 kananmunan valkuaista
2½ dl sokeria
1 dl mantelijauhetta
1 dl hasselpähkinäjauhetta
1 dl maissijauhoja

2 dl kermaa
1½ dl ranskankermaa (minulla 2 dl mascarponea)
1 rkl sokeria
½ tl vaniljajauhetta

n. ½ l hillaa tai muuta marjaa
vähän sokeria päälle

Levitä pellin päälle leivinpaperi, voitele se kevyesti. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää sokeri vähitellen. Kääntele keskenään sekoitetut jauhot taikinaan ja levitä se tasaiseksi pellille. Paista 20 minuuttia 175 asteessa. Käännä torttulevy väärin päin sokeroidulle leivin- tai voipaperille.

Sillä välin valmista täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita siihen ranskankerma (tai juusto), sokeri ja vaniljajauhe. Ohjeessa vaihtoehtona vaniljalle oli 1 rkl mantelilikööriä tai punssia. Levitä täyte paistetun ja vähän jäähtyneen levyn päälle (älä anna jäähtyä liikaa, ettei levy hajoa kääntäessä) ja ripottele marjat päälle. Jos haluat, voi marjojen päälle ripotella vähän sokeria, ohjeessa oli peräti ½ dl, minusta se olisi ollut aika paljon. Kääri levy rullalle, kiedo se leivin/voipaperiin ja anna makujen tasaantua muutamasta tunnista seuraavaan päivään.

3 kommenttia:

mammukka kirjoitti...

Kyllä meillä idässä oli hillaa. Poikkeuksellisen hyvä vuosi oli. Ehkä siinä on paikallista vaihteluakin.

sauvajyvänen kirjoitti...

Joo huomasin että kirjoitin vähän epäselvästi, sillä tarkoitin Lappia. Etelämmässähän on hyvin ollut jokas puolellas, ja kai etelämpänä kuin yleensä.

Essi kirjoitti...

Oi, varmasti hyvää tämä! :)