tiistai 10. syyskuuta 2013

Keltainen rosolli


Rosolli on lempisalaattejani, tai ehkä tätä pitäisi kutsua vain punajuurisalaatiksi, sen verran riisuttu versio se minulla on. Meillä tästä versiosta tykkäävät kaikki, ja rosollia syödäänkin paljon syksystä pitkälle kevääseen. Nyt leikittelin vähän väreillä kun se kerrankin oli mahdollista. Minulla kasvaa sekä mökillä että palstalla ensimmäistä kertaa paljon keltajuuria, ja se on todella hyvän makuinen, etenkin tälläisenä kuivana vuonna, jolloin punajuurissa on maistettavissa usein aavistus kitkeryyttä. Lisäksi olen käyttänyt punajuuria niin paljon niin pitkään, että vaihteeksi miedommat juurikkaat maistuvat hyvältä.

1 todella iso keltajuurta (2-3 normaalinkokoista)
2 porkkanaa
2 omenaa (punakanelia tällä kertaa)

Keitä juurekset rapsakan kypsiksi, keltajuurta n. 45 minuuttia, porkkanoita vartti. Jäähdytä porkkanat lautasella, keltajuuri kylmässä vedessä kattilassa. Kuori ja pilko ne, pilko myös omenat. Sekoita salaatin ainekset keskenään, anna makujen tasaantua muutama tunti tai yön yli. Hyvää, niin hyvää, ei kaipaa edes mitään kastiketta tai mausteita päälle.

6 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Onpas aurinkoisen näköistä! Ja varmasti hyvää. Taidankin pistää ensi vuodelle kokeiluun tuon keltajuurikkaan.

sauvajyvänen kirjoitti...

Se ei minusta idä ihan yhtä hyvin kuin punajuuri, tai sitten on mahdollista että sitä tulee kitkettyä rikkaruohona alkuunsa, sen lehdet nimittäin eivät ole yhtä helppoja tunnista kuin punajuuren. Joka tapauksessa rivistä keltajuuria saan vähemmän juurikkaita kuin rivistä punajuuria.

Tuplaespresso kirjoitti...

Wow! Upean värinen salaatti. Nyt täytyy vaan odotella, että nuo muunkinväriset kuin kokopunaiset juurikkaat löytävät tiensä kauppoihin, että me cityasujatkin pääsemme kokeilemaan reseptiä :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Pitää jatkaa hypetystä, josko parin vuoden sisään alkaisi löytyä kaupoista, aivan kuten on käynyt lehtikaalillekin :)

Hiidenuhma kirjoitti...

Rosolli on minunkin herkkua. Keltajuurta voisin kokeilla ensi vuonna, mikäli vielä keväällä muistan ;)

sauvajyvänen kirjoitti...

Suosittelen kokeilemaan. Rosolli maistuu hyvältä ympäri vuoden, vaikkakin ihan parasta se on nyt vielä, kun juurekset saa suoraan maasta.