keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Tatti-fregola-pasta


Sain kuin sainkin muutaman pienen herkkutatin sunnuntaina. Madottomia ne toki eivät olleet, toisin kuin kaikkien muiden tatit, joita muualta Suomesta kannetaan korikaupalla kotiin. Minä sain kuitenkin ruuan yhdelle tuosta pienestä tattisaaliista, ja tein siitä hyvän lounaan Fregola-pastan kanssa. Löysin myös muutaman kypsän kirsikkatomaatin pihalta, eli täysin ilman tomaatteja ei olla, vaikka heikoin sato ikinä onkin.

voita
1 dl fregola-pastaa
3 dl hyvää kasvislientä (tai vaikka Juuren lihalientä kuten minulla nyt)
muutama herkkutatti siistittynä
1 valkosipulin kynsi
muutama kirsikkatomaatti (voi jättää poiskin)
parmesania

persiljaa

Pyöräytä pastaa kattilassa pienessä määrässä sulaa voita, lisää liemi kattilaan. Anna poreilla hissukseen samalla kun paistat sieniä ja pilkottua valkosipulia pannulla, lisää lopulta tomaatit puolitettuna jos tahdot. Kun sienistä on nesteet haihtuneet ja pasta on imenyt liemen itseensä ja on melkein kypsää, kaada sienet sekaan ja anna hetken hautua yhdessä. Lisää vähän raastettua parmesania ja sekoita. Kaada annos lautaselle ja revi reilusti persiljaa päälle. Hyvää, niin tosi hyvää.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Matoisuusaste oli kyllä täälläkin noussut viime viikonlopuksi huomattavasti.

Merja kirjoitti...

Kivaa, että sielläkin päästiin tattionnen makuun!

sauvajyvänen kirjoitti...

Ehkä ne madot heräsivät vähän myöhässä... Ja Merja, juuri niin. Kuivattuja on viime vuodelta jäljellä, mutta kyllä tuore on aina tuoretta.