lauantai 9. heinäkuuta 2016

Karviaisella kypsennetty kala


Tässä tulee yksi simppeli ruuanlaittoruoka, jota tehtiin neljän päivän River Cottage -kurssilla, tai siis kokkimme Matt valmisti sen meille sen jälkeen kun kävimme poimimassa raakoja karviaisia pensaista. 

Kalaa voi kypsentää myös hapolla, ei pelkästään lämmöllä. Alhainen pH denaturoi kalan proteiineja, samaan tapaan kuin korkea lämpötila. Tavallisesti ihmiset käyttävät sitruunaa tai limeä happona, mutta myös muuta voi käyttää, kuten raakaa karviaista. Eipä olisi tullut mieleen ilman tuota kurssia. Tosin täytyy sanoa että englantilainen karviaislajike oli vähän mehukkaampaa ja maukkaampaa kuin meidän Hinnonmäen keltainen, mutta hyvää tuli näinkin. 

Minulla oli nyt siikaa, mutta esim. kuha tai muu merestä pyydetty kala käy myös, kurssilla käytimme seitä. Minä olen mieltänyt lipstikan aina lihan mausteeksi, mutta kyllä se käy kalankin kanssa, todella hyvin käykin. Suomalainen lipstikka muuten maistuu paljon voimakkaammin kuin englantilainen, vaikka laji näyttää olevan ihan samanlainen. Meidän ihanat kesäyöt!

vaaleaa kalaa ihan ohuesti siivutettuna
suolaa
n. 2 dl raakoja karviaisia
pieni lehti lipstikkaa

Siivuta kala ihan ohueksi ja levitä lautaselle. Ripottele päälle vähän suolaa. Soseuta karviaiset tehosekoittimessa lipstikan lehden kanssa hienoksi soseeksi. Kaada seos siivilään ja anna mehun valua kalan päälle. Odota minuutti pari ja nauti hienon makuisesta kalasta.

8 kommenttia:

Campasimpukka kirjoitti...

Hyvä idea!

marketta kirjoitti...

En kyllä yhtään pidä graavatusta kalasta. Mutta tämä vaikuttaa niin mielenkiintoiselta, että voisin kokeillakkin!

marketta kirjoitti...

En kyllä yhtään pidä graavatusta kalasta. Mutta tämä vaikuttaa niin mielenkiintoiselta, että voisin kokeillakkin!

sauvajyvänen kirjoitti...

Campasimpukka, samaa mieltä ;)

marketta, kannattaa ainakin kokeilla.

Liisa kirjoitti...

Nyt ehkä vähän harmittaa, että Kivistön karviaispuskat kaivettiin ylös. Tätä olisi ollut mielenkiintoista kokeilla!

sauvajyvänen kirjoitti...

Liisa, pistittekö karviaiset kokonaan pois? Keltainen karviainen on minun lempimarja puutarhamarjoista, se on niin monikäyttöinen ja ihana.

Merituuli kirjoitti...

Tämä oli todella raikas ja ihana, meille uusi kalaruoka. Kiitos ohjeen jakamisesta! Lipstikka oli kyllä yllättävän hyvä yrtti tässä.

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiva että tykkäsitte! Minulle tosiaan oli ihan uusi ajatus lipstikasta kalalle, olen niin mieltänyt sen vain lihojen ja kasvisten maustajaksi. Mutta todellakin se on ihan mahtava yrtti kalalle!