tiistai 5. heinäkuuta 2016

Neljän päivän River Cottage - keittiöpuutarha


Ensimmäisenä päivänä meillä oli aikaa kiertää puutarhassa ja ympäristössä pari tuntia puutarhuri Jimin opastuksella. Oli hienoa nähdä oikeasti kaikki ne kasvimaat mitä on nähnyt vain kirjojen kuvissa tai ohjelmissa. Osa sadosta oli selvästi meitä edellä, kuten herneet, pavut, sipulit, palsternakat, punajuuret ja kaalikasvit. Toisaalta esim. porkkanat olivat aika pieniä vielä ja perunakin vasta juuri nostettavissa. Karviaiset ja viinimarjat olivat samassa vaiheessa kuin kotonakin.


Pääkeittiöpuutarha on jaettu neljään lohkoon, jossa noudatetaan normaalia neljän vuoden kiertoa. Tiedättehän, palkokasvien jälkeen kaalit, sitten sipulit ja lopuksi sekalaiset. Ja sitten taas uudestaan. Reunoilla on yhdellä sivulla hyönteisiä varten kukkia, toisella reunalla monenlaista kasvia, ja marjapensasta, kolmannella reunalla yrttipenkki. Reunan ja varsinaisen neliön välissä on vielä naruaita, jota pitkin kasvoi pilariomenapuita. 

Parsan alla krassia

Kaikki tila on siis käytetty todella tarkkaan. Parsan alla kasvaa krassia (ja sitä kasvaa muuallakin), porkkanat ja palsternakat ovat tiiviisti vuorotellen koska porkkanat kerätään keskikesällä ja sen jälkeen palsternakalle jää vielä tilaa kasvaa isommaksi, tyhjiin väleihin kylvetään nopeakasvuisia kasveja jne. Tila käytetään tarkasti hyödyksi sekä tilan että ajan suhteen. Mahtavaa.


Myös pölyttäjistä on huolehdittu. Siksi kasvimaalla on tilaa myös hyville hyönteiskasveille, yksi sivusta on täynnä houkuttelevia kukkia. Tilalla kerätään monista lajeista siemenet talteen joten pölytys on senkin takia tärkeää. Siementen kannalta tosin puutarhurin yksikin lomapäivä voi olla kohtalokas. Tilalla kasvaa harvinaista ja hienoa papulajia ja puutarhuri oli kuivattanut niitä viime vuonna seuraavan vuoden kylvöjä varten. Yhtenä ainoana yksittäisenä puutarhurin lomapäivänä kokki oli kokannut siemenistä kuuleman mukaan loistavan aterian. Onneksi puutarhuri sai uudet siemenet naapuritilalta, tässäkin nähdään että hyvää kannattaa levittää eteenpäin.

Juuri kylvetyt siemenet


Siemenet kylvetään hajakylvönä laakeisiina astioihin josta pikkutaimet poimitaan sitten yksittän omiin pikkuruukkuihin. Talveen on jo alettu valmistautua, eli ruukuissa on erilaisia lehtikaaleja. Ja yksi satsi salaattia, jota kylvetään uudestaan ja uudestaan niin että tuoretta raikasta salaattia on saatavilla koko ajan. Siemeniä ei selvästikään tuhlata.


Punajuuria kylvetään 1-3 siementä koloa kohti ja vahvin jätetään kasvamaan. Pitkän kasvukauden takia punajuuria voidaan kylvää edelleenkin.


Kaikki tilalla kasvava on luomua. Ympäristö pidetään monimuotoisena, kaikesta mahdollisesta huolehditaan hyvin, niin kasveista, sienistä, riistasta kuin eläimistä. Kaikki kiertää mahdollisuuksien mukaan, kuvassa näkyy viherkompostin kolme vaihetta.


Tehokas tilankäyttö näkyy muuallakin kuin kasvimaalla. Tässä muutama kasvulaatikollinen hernettä, ne kasvavat käytävän vieressa aitaa vasten.


Tämä ja toinen parsakaali syötiin kalan kanssa. Kahdesta parsakaalista riitti koko porukalle maistiaiset. Ja millaiset maistiaiset, parasta parsakaalia mitä olen ikinä syönyt.

11 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Luin koko River Cottage- sarjan yhteenmenon, en ole oikein ehtinyt koneelle lainkaan, mikä lienee kyllä välillä aivan terveellistä.

Ei mulla oo kun yksi kommentti:

Wau!

sauvajyvänen kirjoitti...

Hieno kommentti olikin ;)

Nelle kirjoitti...

mullakin on kesäksi kaksi river cottage - kirjaa tuossa pöydällä. Oi mikä reissu. :)

marketta kirjoitti...

Voi luoja, mitkä kasvimaat ja maisemat! Ihanat!

sauvajyvänen kirjoitti...

Nelle, sanopas muuta. Saako olla utelias ja kysyä että mitkä kirjat?

marketta, niin oli. Ja kun niitä on nähnyt kirjoissa ja kuvissa niin paljon, niin livenä ne olivat vieläkin erityisempiä.

Unknown kirjoitti...

Tuli outo hinku tehdä kasvimaa uusiksi...

Unknown kirjoitti...

Erikoista että eri kasvit ovat eri tavalla edellä suomalaisiin verrattuna. En keksi mitään syytä... tai ehkä Suomessa aikaisen perunan eteen tehdään töitä, eikä punajuuria niin innolla esikasvatella. Pavut saa tietysti maahan aikaisemmin etelässä. Hmmm, mielenkiintoista, satuitko saamaan asiasta enemmän sisäpiirin tietoa?

Nelle kirjoitti...

sauvajyvänen: Game ja Curing & smokin, tosi yllättävästi :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Muikku Verkko, vähän samaa mietin minäkin. Olen niin hävinnyt rikkaruohoille, joten tuo puutarha näytti niin älyttömän hienolle.

mbkarhu1, meillä on käytössä perunan varhaislajikkeita, jotka voi laittaa kylmään maahan, joten saamme perunaa aikaisemmin kuin ilmasto antaisi olettaa. Lisäksi meillä on valoisat ja lämpimät yöt (ainakin joskus), joten kasvu saa paljon kiinni, vaikka kylvetäänkin myöhemmin. Sen kummempaa tietoa minulla ei ole. Ja onhan tietysti lajikekohtaisia eroja, suuntaan jos toiseen.

Nelle, no niinpä tietysti ;) Minulle Game oli aavistuksen pettymys, lähinnä kai sen takia, että lajikuvaukset veivät niin paljon resepteiltä tilaa, ja minulle ne olivat aika turhia.

Ulla kirjoitti...

Siellä saa sitten vinkkejä kotipuutarhaan tuon ruuanlaiton lisäksi. Mahtavaa! Onneksi on kamera kaiken tallentamiseen. Eihän nuo jutut muuten päässä pysyisi.
Tuskin maltan odottaa :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Jep, niitä riittää. Ihan kaikki ei käy Suomeen, mutta moni asia kylläkin. Sinulla onkin vielä kaikki ihana edessäpäin, ihanaa.