tiistai 24. tammikuuta 2017

Kuningatarkiisseli


Minä tykkään juotavista kiisseleistä, sellaisista laihoista, lähes mehumaisista versioista. Jälkiruokakiisselit ovat sitten asia erikseen, mutta kun kyse on arkisista välipaloista niin sellainen helposti juotava on suosikkini. Mutta siinä vaiheessa kun lapset alkavat sanoa että tämä on kuin vettä joisi, on taas aika palata vähän marjaisempaan versioon. 

Lasten lempikiisseli on edelleen juotava, mutta kunnolla marjaisa, juuri tällainen. Mustikkakiisselin lisäksi kuningatarkiisseli on yksi suosikki. Minä teen sen näin:

1,3 l vettä
8 dl mustikkaa
2 dl villivadelmaa
1-1½ dl sokeria

2 dl vettä
4-5 rkl perunajauhoa

Mittaa vesi, marjat ja sokeri kattilaan. Nosta kiehuvaksi. Sekoita lasissa vesi ja perunajauho. Siirrä kattila hellalta ja sekoita vispilällä perunajauhosuurus tasaisesti joukkoon. Ripottele kiisselin päälle vähän sokeria ja laita kansi päälle. Anna jäähtyä. Säilyy huoneenlämmössä pari päivää, jos ei tule syödyksi ennen sitä.

5 kommenttia:

Mallaspulla kirjoitti...

Kiva, että joku muukin tekee vielä kiisseleitä. Välillä tuntuu, että ne ovat jotain muinaisjäänteitä... Kiisselit kunniaan :)

Viikonloppukokki kirjoitti...

Kiisseli menee meillä kuumille kiville. Lempikiisseliäni on äidin tekemä, jossa kiisseli keitetään puolukkamehusta, ja valmiiseen kiisseliin lisätään lakkoja. Mulla ei vain ikinä ole niin paljon lakkoja, että malttaisin keitellä niistä kiisseliä.

Koti Harmi kirjoitti...

Joskus olen ajatellut olevani muinaisjäänne kiisseleineni ja soppinen, mutta enpäs olekaan! Meillä syödään marjasoppaa tai -kiisseliä usein. Mies tykkää juotavammasta versiosta, minä tanakammasta, joten vaihdellaan koostumuksia.

sauvajyvänen kirjoitti...

Mallaspulla, juuri niin. Tosin Hesarin ruokasivuilla juuri torstaina mainittiin kiisselit ja todettiin että niitä pitäisi tehdä enemmän :)

Viikonloppukokki, kiitos vihjeestä, pitääkin kokeilla. Meillä käytetään hillaa kiisselissä lähinnä juhla-aterioiden jälkkärinä. Itsenäisyyspäivää, miehen synttäriä, sen sellaista. Ja se on koko perheen mielestä parasta kaikista.

Koti Harmi, me ollaan trendien aallonharjoilla aina tasaisesti, veikkaan että ihan kohta taas. Vaikka kiisseliä kuluukin tasaisesti vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Meilläkin koostumus vaihtelee tilanteen mukaan, arkeen juotavaa ja juhlaan lusikoitavaa.

elina/linnunlaulu kirjoitti...

Mulla on aina sellainen pikkuisesti syntinen olo, jos keitän tai muuten kypsennän marjoja :) Enin osa tulee sitten syötyä suoraan pakastimesta ja kesällä tietty tuoreena. Joka aamu menee kaksistaan puolilitraa marjoja. Illalla saatetaan tehdä smoothieta ja siihen uppoo helposti reilusti yli puoli litraa. Tosin harvoin mitään iltapalaa syödään. Kivaa se kyllä olis, mutta paino ei kyllä meillä kummallakaan pysy kurissa, jos iltapaloja, välipaloja tai jälkiruokia syödään.

Kiisselit, varsinkin sellaiset melkein juotavat, ovat kyllä hyviä! Erityisesti olen ollut ihastunut tyrnikiisseliin, jota olen jälkiruuaksi tehnyt useampaankin otteeseen, kun on ollut porukkaa koolla. Olen tehnyt sen niin, että kiehautan ensin veden ja perunajauhot koko ajan sekoittaen ja sitten kun tulee kiehumapisteeseen olen ottanut pois hellalta ja lisännyt kokonaiset marjat. Ehkä siinä sitten vähän vähemmän keittyvät.