lauantai 25. helmikuuta 2017

Helppo hedelmäsalaatti


Hiihtoloma alkaa olla lopussa, enää on viikonloppu ja viikonlopun siivoukset pyykki- ja ruokahuoltoineen jäljellä. Ja tietysti huominen laskiaismäki. Hiihtoloma alkoi mökkikeikalla (ei omalla mökillä), jossa ulkoilu jäi aika vähiin vajavaisesta talvesta ja lumesta johtuen, sentään mölkkyä pelattiin jäisellä hangenrippeellä ja käveltiin järven jäällä kunnon kierros. Muutenhan se viikonloppu meni saunoessa ja nukkuessa univelkaa pois.

Kävimme lasten kanssa myös Lahdessa katsomassa MM-kisoja. Avajaispäivän tuisku ja tuuli oli melkoista, mutta kyllä vaan viulunsoittaja katolla oli siinä kelissä upea ilmestys, tosin kuopuksen mielestä Rölli oli paras osa ohjelmaa. Kuopus nautti keskustan tunnelmasta muutenkin täysillä.

Tähän aikaan vuodesta tulee syötyä pääasiassa marjoja, etenkin loistavan marjavuoden jälkeen kun tuntuu ettei pakastin tyhjene vaikka marjoja söisi kuinka paljon. Ostohedelmät ovat pääasiassa sitrushedelmiä. Mutta joskus tulee ostettua muutakin, kuten pari viikkoa sitten kun sittarissa oli mangoja euron kilo ja passion-hedelmiä parin euron kilohintaan. Kumpikin ovat lempihedelmiäni. joten tuohon hintaan ostin isot määrät kumpaakin. Nyt parin viikon päästä ne ovat kypsyneet näihin olosuhteisiin nähden ihan täydellisiksi. Paras tapa aloittaa lauantaiaamu oli tehdä pieni hedelmäsalaatti jogurtin kaveriksi, tai syötäväksi sellaisenaan. Tuossa kulhossa on puolet allaolevasta annoksesta:

1 hyvin kypsä mango
2 kypsää ryppyistä passion-hedelmää
4 rkl vadelmia

Kuori ja pilko mango kuutioiksi. Halkaise passion-hedelmät ja koverra siemenet mangokuutioiden joukkoon, sekoita. Lisää hyvät kotimaiset vadelmat päälle ja nauti sellaisenaan. Jos vadelmat tuntuvat kirpeiltä, voit lisätä aavistuksen sokeria, minä pidän niistä tuollaisenaan.

Ei kommentteja: