perjantai 26. toukokuuta 2017

Hirvenpaisti haudutuspadassa


Pieni hirvenpaisti uunissa on tällä hetkellä blogin toiseksi luetuin resepti, eikä ihme, sillä se on toimiva yksinkertainen perusresepti. Paistin voi valmistaa myös haudutuspadassa, silloin tosin siitä tulee ihan erilainen: täysin läpikypsä, pehmeä ja hajoava paisti. Ihanaa lihaa heti padasta syötynä, ja mahtava raaka-aine oikeastaan mihin tahansa sen jälkeen: hampurilaisiin, leivän väliin, salaatteihin, kastikkeisiin, wokkiin, keittoon jne.

Erityisen ihanan tästä reseptistä tekee sen helppous ja vaivattomuus. Tämä on niin pelastava tapa valmistaa paisti tilanteessa jossa kotona ehtii olla hyvin vähän aikaa mutta siitä huolimatta perhe tarvitsee ruokaa. Minä latasin yhtenä iltana haudutuspadan, laitoin padan pohjalle kasvikset sekä yhden jäisen liemikuution. Päälle laitoin vähän sulaneen lihakimpaleen, jonka olin maustanut kuivamausteilla. Kansi kiinni, ja liha sai sulaa yön yli padassa. Aamulla ennen kuutta lisäsin vähän vettä padan pohjalle ja laitoin padan päälle. Kun tulin töistä reilun 12 tunnin kuluttua, oli liha hautunut tuollaiseksi nyhtölihaksi, mutta ei ollut yhtään kuivaa vaan oikein mureaa ja maukasta. Pääsimme heti syömään lihaa ja edelliseltä päivältä jääneitä pottuja. Lihaa on reilusti ja seuraavana päivänä kun en ollut kotona ollenkaan, muu perhe täytti leivät tällä lihalla ja muilla täytteillä.

1 iso sipuli
2 varsisellerin vartta
2 porkkanaa
hyvää lientä iso jääpala (ei pakollinen)
n. 1.5-2 kg hirvenpaisti
yht. n. 3 tl musta-, valko- ja viherpippuria morttelin kautta
2 tl kuivattua timjamia
n. 2 tl yrttisuolaa
1 tl kuivattua chiliä (Ajit Cristal ja Fantasy)
1 dl vettä

Kuori ja pilko kasvikset, laita ne haudutuspadan pohjalle. Lisää haluttaessa myös vähän lientä. Poista tarvittaessa kalvot lihasta ja mausta se. Laita liha kasvisten päälle ja lisää vesi. Hauduta asetuksella low sopiva aika, 8-10 tuntia riittää oikein hyvin, mutta pidempikään aika ei haittaa. Minulla pata oli päällä 12 h. Nosta liha varovasti padasta pois, ja syö sellaisenaan perunan ja liemen kanssa. Ota liemi talteen, ja käytä loput lihat halutulla tavalla tai pakasta myöhempää käyttöä varten.

Ei kommentteja: