torstai 28. joulukuuta 2017

Vuoden 2017 luetut kirjat


Osallistuin tänäkin vuonna Helmetin vuoden kirjahaasteeseen, ensi vuoden haaste julkaistaan huomenna. Haastetta en saanut täyteen, eli en vieläkään ole siinä 50 kirjaa/vuosi, johon jokainen toimitusjohtaja pääsee (vai miten se olikaan). Mutta tuplasin luettujen kirjojen määrän viime vuodesta, mikä on minusta hieno saavutus. Ensi vuoden tavoitteeksi otan sen 50 kirjaa, eli edelleen enemmän kirjoja ja vähemmän nettiä. Tänä vuonna alku oli hyvä, ensimmäiset kuukaudet menin suunnilleen sillä kirja per viikko vauhdilla, mutta sitten tahti hidastui.

Tässä on luettelo tänä vuonna lukemistani kirjoista aikajärjestyksessä, lisäksi oli jonkin verran lastenkirjoja iltasaduiksi, Ellaa ja kavereita ja sen sellaista mitä en tähän kirjannut ylös.

Luetut kirjat:

1. Kirsti Grönholm et al: Pöytä koreaksi - kattauksen historia (historiasta kertovia kirjoja on monenlaisia, tämä oli niin kiinnostava)

2. Pirkko Saisio: Lokikirja (nopea kuvakirja)

3. Enni Mustonen: Paimentyttö (mielenkiintoista verratan päähenkilön elämää esikoisen elämään)

4. Enni Mustonen: Lapsenpiika (nopeasti luettu, edelleen ihan ok)

5. Enni Mustonen: Emännöitsijä (nyt alkoi olla jo kuuluisuuksia ja käänteitä liikaa)

6. Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma (taattua Pulkkista, vaikka pidinkin edellisistä enemmän)

7. Outi Pakkanen: Peili (kiva dekkari jossa kukaan ei kuole)

8. Kaisa Haatainen: Ylipainolisämaksu (nopeasti luettu, jo liiaksi kirjailijan omaa elämää)

9. Robert Galbraith: Käen kutsu (upea uusi dekkari-tuttavuus, suosittelen kaikille)

10. Alen, Tuominen, Oksanen: Finnjävel - suomalaisen ruuan DNA (upea kokonaisuus, taidekirja; selailen kirjaa edelleen ajan ja tilan kanssa)

11. Minna Ganth: Hanna (ihana Minna, toinen kirja jossa ehkä hienointa oli verrata päähenkilön elämää omaan tai oman lapsen elämään; asiat eivät ennen olleet paremmin)

12. Heidi Mäkinen: Ei saa mennä ulos saunaiholla (hieno, ajnakohtainen kirja, josta jo kirjoitin)

13. Anne Leinonen: Metsän äiti (erilainen tarina, laitoin tämän uskonto-kohtaa, enkä mielestäni venyttänyt sääntöjä juurikaan)

14. Helmi Kekkonen: Vieraat (mielenkiintoinen uusi tuttavuus, olin myös lukenut etukäteen pitkän kertomuksen kirjan syntyprosessista)

15. J Ryan Stradal: Keskilännen keittiöt (tämän vuoden parhaita kirjoja, sanoisin ehkä että toiseksi paras; upea kuvaus nykymenosta, ja pisti miettimään blogimaailmaa yleisemminkin, tästäkin kirjoitin)

16. Robert Galbraith: Silkkiäistoukka (hieno jatko edelliselle, ehkä voisi aavistuksen tiivistää jo kerrontaa, mutta tämänhän on jo tuttua harripottereista)

17. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan hiihtokirja (kyllä ei paremmin voi suomen hiihtohistoriaa kertoa)

18. Eve Hietamies: Hammaskeiju (ihana jatko Pasasten perheen tarinalle, harmi jos se jää tähän kuten Eve on sanonut)

19. Enni Mustonen: Ruokarouva (aavistuksen alkaa jo kyllästyttää, nopeasti kirjoitettua kevyttä lukemista)

20. Ilari Aalto & Elina Helkala: Matka muinaiseen Suomeen (miten upeaa muinaishistoriaa meillä onkaan)

21. Eppu Nuotio: Myrkkykeiso (ehdottomasti odotan seuraavaa, pidän Nuotin tyylistä kirjoittaa)

22. Anna-Leena Härkönen: Valomerkki (huh, tähän kirjaan meinasi koko luku-urakka kaatua, niin ärsyttää minä-minä-kerrontaa, että kaduttaa vieläkin että luin kirjan sinnillä (ja liian vähällä harppomisella) loppuun.; tämän jälkeen en lukenut mitään pitkään aikaan)

23. Lasse Kosonen: Sienenmetsästystä (oli pakko aloittaa lukeminen uudestaan sydäntä lähellä olevalla aiheella, ja luinkin kirjan kannesta kanteen)

24. Miika Nousiainen: Juurihoito (ehkä tämän vuoden positiivisin yllätys, kiva ja lämmin sukutarina)

25. Kokoelma: Toinen tuntematon (tämän vuoden paras kirja! Luin tämän lentokentällä ja Brysselin koneessa, kyllä lenteli roskia silmiin; parasta oli Lehdon lapsuus ja Lahtisen lapaset.)

26. Liane Moriarty: Nainen joka unohti (kiinnostavasti kerrottu kirja, suosittelen)

27. Peter Franzen: Särkyneen pyörän maatila (toinen vuoden yllättäjä, miten pidinkään lämpimästi kerrotusta tarinasta ja siitä, ettei kaikki ole aina täydellistä mutta on silti rakasta)

28. Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet (olen onnellinen ettei oma elämä ole ollut samanlaista suorittamista, mutta ehkä olenkin se paheksuttu työäiti)

29. Kaari Utrio: Hupsu rakkaus (keskiaikaistarinat uppoavat minuun paremmin, mutta hyvä kirja silti)

30. Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu (taitaa loppua minulla Lehtolaisen lukeminen tähän, mietin että onko ne aina olleet näin kökköjä, vai vasta suosion noustua? Pitäisi varmaan lukea joku alkupään kirja, että olenko minä muuttunut, vai kirjat)

31. Oliver Sacks: Antropologi Marsissa (lempineurologi, jonka suunnilleen kaikki kirjat olen lukenut. Fanitan Temple Grandinia, jonka nimikkokertomuksen takia lainasin tämän kirjan)

32. Juha Hurme: Niemi (Tämä on vielä vähän kesken, mutta saan sen kyllä luettua ennen vuoden vaihdetta)


💚 Kirjasto 💚


Ei kommentteja: